Soulmates - 2

Kate -

Nousen rappusia ylös yläkertaan. Talo on hiljainen ja siellä on hyvin yksinäistä. Kävelen makuuhuoneeseemme ja heitän laukkuni sängylle. Riisun vaatteeni ja vaihdan ne mustiin lökäreihin ja punaiseen t-paitaan, sitten laitan hiukseni korkealle ponnarille välittämättä kiharoista ja poistan meikit. Lähden alakertaan syömään jotakin välipalaa, mysliä ja jogurttia. Steve ei tule kotiin vielä muutamaan tuntiin, minun päiväni on loppu jo kolmelta. Päätän vihdoinkin käyttää aikani hyödyksi ja lähteä salille. Täytän juomapulloni ja laitan treenivaatteeni ja -kenkäni Niken laukkuuni. Otan salikortin, puhelimen ja avaimet ja menen autolle. Sitten ajan vähän kauempana, viitisen kilometrin päässä sijaitsevalle kuntokeskukselle, joka järjestää ryhmäliikuntatunteja ja jossa on erittäin hyvä ja suosittu sali. Käyn pukuhuoneessa viemässä sinne tavarani ja vaihtamassa vaatteeni ja sitten olenkin jo valmis. Menen salille, liitän puhlimeeni kuulokkeet ja väännän musiikin kovalle. Varaan juoksumaton ensimmäisenä ja saan hien pintaan jo siinä.

Tunnin treenaamisen jälkeen päätän, että puoli tuntia lisää saa riittää ja sitten minä lähden kotiin. Mutta suunnitelmani muuttuvat, kun yhtäkkiä laitetta vaihtaessani musiikki loppuu ja joku soittaa. Vastaan puheluun ja menen hiukan sivummalle puhumaan.
"Kate, sinuua odotetaan täällä. Eräs nuori mies hokee nimeäsi eikä suostu lähtemään. Hän sanoi tulleensa autolla, mutta hän on kyllä sellaisessa kunnossa, että ihmettelen miten hän on päässyt tänne kolaroimatta..", neiti Hellner, joka on yleensä viimeisenä keskuksella, selittää. Pyyhin hikeä otsaltani ja lupaan tulla pian. Juoksen pukuhuoneeseen ja käyn nopeasti suihkussa. Kuivaan itseni pyyhkeeseen ja hiukset, joita en kiireessä viitsi alkaa pesemään, laitan nutturalle. Kiiruhdan pukemaan ja sitten juoksen ulos, autolleni ja ajan työpaikalleni.

Kävelen neiti Hellnerin ohjeiden mukaan oman huoneeni eteen. Tunnistan jo istumistyylistä kuka minua odottaa. Zayn istuu pää nuokkuen, puoliunessa ja tuhdissa humalassa tuolilla jossa hän istui aiemmin päivällä. Hän nostaa pullon huulilleen samaan aikaan kun minä saavun paikalle.
"Zayn? Onko kaikki hyvin?"
"Sä.. Sä sait mut ajattelemaan taas", hän sähisee ja nousee huterasti jaloilleen. Hän nojautuu minua kohti ja alkoholin löyhkä saa minut nrypistämään nenääni.
"Öh, anteeksi?"
"Sietääkin pyytää", hän karjaisee. Astun hitaasti hänen ohitseen kuin odottaen hänen hyökkäystään ja avaan työhuoneeni oven. Zayn horjahtaa minua päin ja saan hänet kiinni juuri ja juuri. Autan hänet istumaan työhuoneeseeni ja laitan valot päälle. Hänen silmänsä verestävät pahasti ja hän näyttää monia vuosia vanhemmalta ja jotenkin vaarallisemmalta. Suljen oven ja katselen häntä, seisten oven lähettyvillä.
"Sä pakotit mut ajattelemaan..", hän kuiskaa ja tuijottaa minua silmät punaisina ja turvonneina. Tajuan vasta nyt että hän näyttää siltä kuin olisi itkenyt äskettäin. En nähnyt sitä hämärässä.
"Mä olen tosi pahoillani, mutta um, mitä mä tarkalleen ottaen tein?" kysyn.
"Mä ajattelin mun vanhempia", Zayn kuiskaa. Katson häntä kummastuneena.
"Sä pakotit mut tekemään sen! Sä puhuit niistä", hän huudahtaa. Sitten hän rojahtaa sohvalle ja läikyttää juomaa lattialle.
"Mä en ajatellut että sillä olisi suhun tälläinen vaikutus..", sanon hiljaa ja katselen kun Zayn yrittää kohdistaa väsyneet silmänsä minuun.
"Ei kukaan ajattele!" Zayn karjuu ja katsoo minuun raivoissaan.
"Zayn, voisitko sä vähän rauho-"
"EN!" Säpsähdän hänen kovaa ääntään ja nostan käteni ylös puolustuksekseni.
"Selvä", kuiskaan.
"Voisitko sä jättää mut nyt yksin?" Zayn kysyy hiukan hiljaisemmalla äänellä, ja minä katselen häntä kummissani.
"En mä voi. Mun pitäis oikeestaan pyytää sua lähtemään, mutta sä et näytä olevan ajokunnossa", totean.
"Jätä mut yksin! Mä en tahdo mennä kotiin", Zaynin äänenvoimakkuus vaihtelee huudosta melkein kuiskaukseen.
"Mikset?" kysyn vaikka tiedän ettei ehkä pitäisi.
"Koska mä en tahdo että mun siskot näkee mut tälläsenä, oletko sä vähän tyhmä? Ne ei koskaan oo nähny mun itkevän, eikä näe nytkään!" hän karjahtaa ja heilauttaa kättään niin että koko lasipullo sisältöineen päivineen lentää lattialle ja hajoaa. Vaalea neste läikkyy ympäri lattiaa ja voimakkaan alkoholin tuoksu täyttää pienen huoneen ilman melkein heti. Mietin hetken mitä tehdä, mutta päähäni ei tule ajatustakaan. En voi viedä häntä omaan kotiini, eikä hän huolisi kyytiä omaansa. Päätän soittaa Stevelle, joka on varmasti jo kotona. Hän tietää mitä tehdä.

"Hei", sanon puhelimeen ja pureskelen kynsiäni katsellessani Zayniä, joka istuu nyt aloillaan katse lattiaan liimattuna. Hänen päänsä nuokkuu uhkaavasti ja hänen silmänsä ovat reunoiltaan edelleen turvonneet ja verestävät.
"Hei Kate. Mitä nyt?" Steve kysyy. Me emme juurikaan soittele toisillemme ellei ole kyseessä hätätapaus. Meidän suhteemme on tavallinen ja turvallinen, sellainen josta kaikki unelmoivat. Tai on ainakin nyt kun Steve on vihdoin lopettanut juomisen.
"Sun täytyy auttaa mua. Mun asiakas on kännissä mun vastaanotolla eikä se voi lähteä kotiin tossa kunnossa. Ei sillä että se edes tahtoisi mennä", selitän tilanteen. Linjan toisessa päässä on hetken hiljaista.
"Kuka hän sitten edes on?" Steve ksyy vaikka hän tietää tasan tarkkaan etten koskaan kerro asiakkaideni nimiä tai tarinoita eteenpäin, edes hänelle.
"Sillä ei ole mitään väliä. Rikkinäinen nuorimies joka tarvitsee apua", tuhahdan epäselvästi.
"Etkö sä voi jättää häntä sitten vain sinne?"
"Steve, rakas, en todellakaan. Tajuatko, se on mua vuoden nuorempi ja juonut vahvempia juomia joita hänen ikänsä sallii hänen juoda", huokaan. Joskus en ymmärrä Steveä. Me olemme sielunkumppaneita, mutta se ei silti auta minua ymmärtämään häntä yhtään sen paremmin. Melkein päinvastoin, tai siltä minusta joskus tuntuu.
"No soita poliisille, saapahan jätkä sitten yöpaikan vähäksi aikaa", Steve ehdottaa äkäisesti. Olin itsekin miettinyt tätä vaihtoehtoa, mutta ehkä se ei tekisi hänelle kovinkaan hyvää.
"Mä en usko että se on hyvä ajatus", sanon ja katselen kuinka edessäni oleva mies on melkein unessa. "No jää vaikka sinne sitten sen kanssa!" Steve sähähtää. Huono päivä töissä ehkä?
"Voisitko sä nyt rauhottua? Mikä on sun ongelma nyt?" kysyn ja kurtistan otsaani. Mikä Stevellä nyt on?
"Ei mikään, huolehdi omista asioistasi", Steve sanoo ja huokaa.
"Niinhän mä teenkin. Neiti Hellner tulee kohta hakemaan meiltä patjan ja makuupussin mulle, mä jään tänne sen kanssa", päätän sillä sekunnilla. Minuakaan ei juuri nyt houkuta mennä kotiin kun Steve on tuollaisella päällä. Hän on huonoa seuraa väsyneenä ja nälkäkäisenä.
"Jaa", on Steven vastaus ennen kuin linja katkeaa. Tuijotan puhelintani hetken typertyneenä. "Gloria!" huudahdan kuitenkin pian. Kun en hetkeen kuule vastausta, menen käytävään ja näen hänen pyyhkivän tiskiä pölyrätillä.
"Gloria, voisitko sä mitenkään käydä meillä hakemassa mulle patjan, makuupussin ja kaksi tyynyä tyynyliinoineen, sekä peiton? Steve on kotona", kysäisen.
"Uh, hyvä on", neiti Hellner katsoo minua kummissaan. Nyökkään hänelle hymyillen pienesti. "Kiitos", kiitän häntä ja neiti Hellner kipittää tiehensä mumisten yksinään. Minä palaan toimistooni ja näen Zaynin joka on noussut huterille jaloilleen. Hän katsoo minua ja kysyy sammaltavalla äänellään:
"Mitä sä teet?"
"Jään sun seuraksesi tänne yöksi. Huomenna mun ensimmäinen asiakas tulee vasta yhdeltätoista joten mulla on aikaa käydä vielä kotonakin aamulla", sanon ja yritän viestittää hänelle jotenkin, etten enää aio keskustella tästä.
"Mä voin olla täällä yksinkin", Zayn sanoo ja astuu huteran, mutta uhkaavan askeleen minua kohden. Peräännyn askeleen verran ja katson häntä silmiin yhtä haastavasti kuin hänkin minua. Minä tosin pystyn kohdistamaan silmäni suoraan hänen omiinsa, kun hänen silmänsä taas yrittävät kohdistaa katsetta jonka hän luo minua kohden.
"Et voi. Jos sä oksennat, kuka on täällä varmistamassa että sä et tukehdu siihen tai vaikka omaan kieleesi? Aivan, ei kukaan. Joten mä jään tänne ja tää asia on nyt tällä selvä. Mä vien sut huomenna kotiin samalla kun mä menen omaani ja se saa nyt luvan kelvata", sanon vastalöydettyä varmuutta äänessäni.
"Ja paskat, en mä tarvitse ketään pitämään musta huolta. Mä olen ollut aina se joka pitää muista huolta ja niin se tulee olemaan vastaisuudessakin. Painu helvettiin!" Zayn sylkee sanoja minun suuntaani eikä hetkeen näytä humalaiselta, kunnes hän astuu askeleen eteenpäin ja on lentää naamalleen eteeni. Autan hänet ylös ja haistan hänen alkoholisen hengityksensä kun hän hönkii raivostueena kasvoilleni. Istutan hänet yhdelle tuoleista jotka ovat työpöytäni edessä ja alan sitten siivota sotkua jonka hän sai aikaan.

Olen saanut siivottua lasinsirut ja juomat lattialta silloin kun Gloria Hellner tupsahtaa toimistooni mukanaan rullalle kääritty patja, kaksi tyynyä, makuupussi ja peitto. Hän ilmoittaa lähtevänsä kotiin, ja minä toivotan hänelle hyvää yötä alkaessani laittaa patjaa lattialle. Neiti Hellner pyörittää päätään ja lähtee sitten rakennuksesta suljettuaan toimistoni oven. Minä väsään patjasta, makuupussista ja tyynystä Zaynille sängyn lattialle ja laitan oman tyynyni ja peittoni sohvalle, jossa nukkuisin seuraavan yön. Käännyn Zaynin puoleen nostettuani peiton sohvan nurkkaan.
"Noniin, sänkysi on nyt valmis, oletan että sä aiot käydä nyt nukkumaan siihen, ruikuttamatta", sanon reippaasti. Ihmettelen itsekin itseäni, mutta päätän vetää roolini loppuun asti ja tartun Zayniä kädestä ja kiskon tämän horjuville jaloilleen. Sitten repäisen tältä nahkatakin päältä ja hupparin samantein. Hän yrittää vastustella, mutta heitän häneen sellaisen katseen, että hän antaa periksi ja antaa minun auttaa hänet polvilleen, josta hän konttaa tiensä makuupussiin. Minusta tuntuu, ettei hänen päänsä ehdi edes koskettaa tyynyä kun hän on jo unessa. Minun onnekseni hän kierähtää kyljelleen. Huokaan ja kävelen vessaan purskuttamaan suuni ja laittamaan hiukseni uudelleen kiinni. Sitten kävelen takaisin huoneeseen ja olen jo menossa sammuttamaan valoja kun katseeni osuu Zayniin. Kiinnitän huomiota yhteen pieneen seikkaan hänessä, ja koska en näe paikastani kunnolla, minun on mentävä hiukan lähemmäs. Kun olen hänen luonaan, näen sen jo kunnolla. Henkäisen ja kiiruhdan sammuttamaan valot. Ehkä minä vain kuvittelin, mietin kun luovin tieni hämärässä sohvalle ja käperryn peittoni alle. Eihän se ole mahdollista, että Zaynillä on syntymämerkki täsmälleen samassa kohtaa kuin minulla. Ei ole mahdollista että se on melkein täydellisen ympyrän muotoinen. Koska Stevellä on syntymämerkki samassa kohtaa kuin minulla, ja se on melkein täydellisen ympyrän muotoinen! Hän on minun sielunkumppanini. Steve..
//kuten huomaatte, postaus tapahtuu nykyään päivittäin. Tai ainakin nyt muutaman päivän ajan..