Soulmates - 17

Zayn -

Kun herään, tunnustelen sänkyä sormillani, avaamatta silmiäni. Murahdan, kun tunnen sängyn toisen puolen olevan viileä, eikä siinä ole ketään. Avaan silmiäni, mutta vain hiukan ja haukottelen. Olen huoneessa ypöyksin. En jaksa nousta ylös, vaan loikoilen sängyssä hetken, kunnes muistan. En ole omassa kotonani. Huone näyttikin oudolta. Nousen salamana pystyyn ja näen Katen laukut ja oman reppuni huoneen nurkassa, farkkuni ja paitani ovat siististi viikattuina repun päällä.
"Ei helvetti...", kuiskaan ja ryntään ylös sängystä nähtyäni kellon. Minun piti tavata tätini ja siskojeni kanssa jo puoli tuntia sitten metroasemalla, ja täällä minä vielä loikoilen. Miksi meninkään eilen juomaan? Revin farkut ja paidan päälleni ja mietin mahtaisinko ottaa reppua mukaani. Nappaan sivustaskusta sen kamalan kapulan, jota puhelimeksikin kutsutaan, ja tungen antiikkisen kapistuksen kauhtuneiden farkkujen taskuun. Sitten rynnin talon lävitse, juoksen eteiseen ja kiidän asemalle niin kovaa kuin vain jaloistani pääsen. Tiedän olevani vähintään tunnin myöhässä päästessäni sinne, mutta minulla ei ole aikaa pysähtyä soittamaan tädilleni.

"Anna anteeksi, mä nukuin niin pitkään", sanon ja nojaan polviini haukkoen happea. Tätiäni ei näy missään, mutta olen puhelimessa hänen kanssaan.
"Ei se mitään. Mä kävin jo hakemassa tytöt ja ne ihmetteli mikset tullut sanomaan niille mitään, mutta nyt ne kaikki jo nukkuu tuossa vieressä", tätini huokaisee.
"Okei. Sano terveisiä", muistutan ja puhelu loppuu pian sen jälkeen. Lähden kävelemään takaisin kohti paikkaa jossa nukuin viimeyön, mutta muistan ettei minulla ole avaimia sinne, eikä Kate ole kotona. Huokaan raskaasti ja päätän poiketa hänen työpaikkansa kautta.

Istun odottamassa Katen uuden työhuoneen ulkopuolella. Heiluttelen jalkojani, vääntelen käsiäni ja yritän istua suorassa. Se ei niin vain onnistukaan. Minulla on tästä paikasta sekä hyviä että huonoja muistoja, ja ne sekoittuvat keskenään sellaiseksi sopaksi että se saa pääni pyörälle ja oloni vaikeaksi. Sikähdän hiukan, kun ovi yhtäkkiä avautuu vieressäni, ja ulos juoksee pieni, punatukkainen tyttö. Tämä juoksee äitinsä syliin ja halaa tätä. Äiti auttaa tytölle, joka on arviolta 10, takin päälle ja taluttaa tätä hallin läpi. Ovella seisoo tummahiuksinen mies, joka tarraa naista kovakouraisesti kädestä ja raahaa itsensä ja kaksi muuta mukanaan oven ulkopuolelle. Pieni köhäys vierestäni saa minut unohtamaan pienen perheen ja kääntämään pääni kohti Katea. Tämä on laittanut hiuksensa korkealle, kuohkealle nutturalle ja meikannut siististi. Hänellä on päällään mustat farkut ja valkoinen t-paita, jossa on jotakin tekstiä. Nousen ylös ja katson häntä kun hän kohottaa siististi muotoltuja kulmiaan.
"Zayn? Etkö sä olekaan Hellnereillä?" Kate kysyy ja viittaa minua tulemaan sisälle katsottuaan rannekelloaan.
"En. Mun piti käydä sanomassa moikat mun siskoille kun ne lähti taas kotiin mun tädin kanssa, mutta mä myöhästyin ja nyt mun pitäisi saada avaimet siihen taloon jotta pääsisin hakemaan mun repun", selitän ja astun huoneeseen. Se ei ole yhtään sen viihtyisämpi kuin edellinenkään, mutta jos Kate tykkää tälläisestä synkistelystä niin mikäs siinä. Minusta huone on vain luotaantyöntävä.
"Ahaa. No mä voin hakea ne sulle. Mutta jos oot menossa kotiin, sun pitäisi tuoda ne takaisin mulle...", Kate sanoo ja kävelee lähemmäs.
"No se ei ole ongelma", vastaan. "Mutta jos sä tahdot, mä voin odottaa siihen asti kun sä tulet kotiin", sanon ja puserran hymyn huulilleni.
"Se olisi mukavaa. Mutta jos sä jaksat, niin tuo avaimet takaisin", Kate sanoo ja nappaa minua kädestä. Hän katsoo taas kelloaan ja johdattaa minut sitten alas ja me livahdamme yhdessä pukuhuoneelta näyttäviin tiloihin. Kate kävelee yhdelle kaapille huoneen seinustalla ja avaa sen. Hän nappaa laukkunsa ja kaivelee sen taskuja, kunnes löytää etsimänsä. Hän irroittaa autonsa avainet nipusta ja ojentaa yhden ainokaisen avaimen minulle. Nappaan sen ja nojaan lähemmäs. Painan huuleni vasten Katen poskea, joka tuntuu kuumenevan kosketukseni alla. Naurahdan ja nojaan taaksepäin.
"Musta tuntuu että mä taidan odottaa siihen asti kun sä tulet kotiin", sanon ja hymyilen. Kate punastuu kahta kauheammin, kuten olin arvellutkin, mutta se on vain suloista.
"Mene nyt jo", hän huokaa ja minä lähden nauraen hänen edellään ulos pukuhuoneesta ja hiukan myöhemmin koko masentavasta rakennuksesta.

Makaan koko pitkän päivän petaamattomalla sängyllä. Kuulen oven avautuvan ja sulkeutuvan muutaman kerran, mutta en usko Katen tulleen kotiin. Olen utelias näkemään talossa kulkijan, mutta en niin utelias että jaksaisin raahata itseni ylös sängystä ja alkaa sosialisoida jonkun tuntemattoman kanssa. Odotan vain Katen paluuta. Aika kuluu hitaasti, vaikka juttelenkin Louisin kanssa puhelimessa vähän aikaa, ja nukun. Kun Kate vihdoin saapuu, olen kuolla tylsyyteen.
"Vihdoin", virnistän ja ojennan kättäni kohti Katea. Tämä nappaa siitä ja minä vedän Katen viereeni sängylle ja painan tämän kiinni itseeni. Kate nauraa, ja minun on pakko hymyillä kuullessani tuon suloisen äänen.
"Mä haluan suihkuun", Kate vinkuu.
"Mä en päästä sua", sanon ja kierin niin että Kate jää alleni. Hän nauraa ja minä yritän olla laskematta ihan koko painoani hänen päälleen.
"Päästäisit nyt", Kate sanoo ja mutristaa huuliaan. Hipaisen peukalollani hänen alahuultaan ja nauran.
"Jos sä lähdet tänäiltana mun kanssa meille. Kotona ei oo ketään kun kaikki on Bradfordissa", sanon ja katselen kuinka Kate miettii. Hän kuljettaa vapaana olevaa kättään poskeani pitkin ja nyökkää sitten.
"Okei, täksi yöksi vain", hän naurahtaa. "Mutta mä tahdon nyt mennä sinne suihkuun." Nyökkään ja päästän hänet vastahakoisesti lähtemään. Odotellessani hänen palaavan, olen taas nukahtaa. Kun seuraavan kerran avaan silmäni, Kate on jo tullut suihkusta ja hän nostaa muutaman vaatekappaleen käsivarrelleen.
"Ai joko mennään?" kysyn ja haukottelen.
"No joo", Kate nyökkää ja katselee vaatteitaan. Sitten hän nyökkää kuin itselleen, nappaa puhelimensa ja avaimensa pöydältä laukkunsa kera ja me lähdemme talosta. Kate selittää tilanteen talon omistajalle, ja nainen kertoo Katelle ettei ole mitään ongelmaa, tämä voi palata takaisin milloin vain. Sitten me istumme autoon ja Kate ajaa jo tutuksi tulleen reitin meille asti.

Kun pääsemme pihaan, olen ensimmäinen joka huomaa jonkun seisovan pihalla. Hahmo katselee taivaalle, mutta vaikken näe hänen kasvojaan kunnolla, tiedän kuka hän on. Nostan kulmiani ja kun auto pysähtyy, nousen ensimmäisenä ylös ja kysyn:
"Liam? Mitä sä teet täällä?"

//jööp :D tää on mitä on...
Fuu, sain tänään maantiedon valtiotutkielman viinein valmiiksi, kyllä nyt on hyvä olo. Se oli vähän huolittelematon, mutta hei, jos saan edes seiskan tai kasin siitä niin oon tyytyväinen :D se ei siis enää estä mua kirjoittamasta, mutta älkää odottako lukua torstaina. Perjantaina hissankoe, ja pakko lukea siihen D: varoitan jo etukäteen!
+ päätin nyt laittaa tänne vielä mun kikin, jos jollakulla se on ja te haluutte kysyä jotain tai ehdottaa jotakin tarinaan liittyvää tai muuten vaan jutella (mä en pure, tulkaa rohkeesti puhumaan :D en pakota!) niin saapi mut sitten kiinni sieltä nopeemmin kuin täältä. Kaikki ideat otetaan hyvillä mielin vastaan, jos ootte keksiny sellasia joita haluisitte tähän blogiin vielä saada! mutta niin, se Kik; realityduck
Mutta anteeks nyt tää pitkä loppusepustus, luku ei oo oikoluettu, virheitä varmaan löytyy ja joo :D hyvää loppuiltaa kaikille!