Soulmates - 18

Kate -

Seison vähän Zaynin takana ja katselen kuinka Liam kaivaa jotakin taskustaan ja ojentaa sen sitten meitä kohti.
"Tää ei ole mun. Olettaisin että se kuuluu teille", Liam sanoo ja virnistää. Hän heiluttaa kädessään avainta. Se on Steven - ja minun - taloon. Pidän usein koti- ja autonavaimet erillään toisistaan, joten toiset hukkuvat usein.
"Ne on mun. Kiitos", sanon ja astun eteenpäin. Nappaan avaimet Liamilta ja nyökkään hänelle hymyillen pienesti.
"Ei mitään. Oli mulla asiaakin sulle, Zayn", Liam sanoo Zaynille ja Zayn näyttää kiinnostuneelta.
"Mennäänkö sisälle?" Zayn kysyy. Minä ja Liam nyökkäämme katsottuamme Zayniä, ja niinpä me kaikki kävelemme sisälle tyhjään taloon. Talossa leijuu hiukan ummehtunut haju, mutta kun näen ikkunat ja paikat joihin ne ovat kiinnitetty, en uskalla avata ikkunoita tuulettaakseni. Kävelemme keittiöön jätettyämme ulkovaatteemme eteiseen. Zayn ohjaa minulle tien hänen huoneeseensa, ja kun tulen takaisin sieltä viemästä tavaroitani, kuulen keskutelunpätkän. Astun keittiöön mutta puhe jatkuu.
"...Ja Harry pitää jotkut juhlat sen kotona ensiviikolla. Kai sä olet tulossa?" Liam kysyy Zayniltä ja nojaa tiskipöytään.
"Um, no joo. Kyllä mä varmaan", Zayn sanoo ja nyökkää Liamille.
"No hyvä. Mä tulin pitämään Harrylle seuraa täksi viikoksi, liity toki joukkoon kun kiireiltäsi ehdit", Liam sanoo ja kääntää päätään minua kohti. Hän katsoo minua ja vinkkaa silmäänsä. Punastun välittömästi.
"Saatanpa liittyäkin", Zayn sanoo kuivasti. Liam vain nauraa ja nappaa sytkärin ja tupakka-askin taskustaan.
"Mä taidan lähteä nyt", Liam sanoo ja kävelee kohti talon etuosaa, jossa eteinen on. Zayn kiiruhtaa hänen peräänsä, mutta minä jään keittiöön. Tutkin sitä hiukan, en koske mihinkään mutta pyörähdän ympäri ahtaassa tilassa ja yritän arvioida vieläkö paikka on turvallinen asua. Pieni keittiönpöytä ja neljä tuolia sen ympärillä ovat vaaleita, ja yhdessä tuolissa on teippiä. Muistutan itseäni etten saa istua siihen tuoliin, en tahdo hajottaa mitään. Lattia tuntuu kylmältä sukkienkin lävitse, kuin lattialämmitystä ei tässä talossa olisi ollenkaan. Seinät ovat luonnovalkoiset, ja minun huomioni kiinnittyy seinässä olevaan pieneen tahraan. Se näyttää vereltä, mutten voi sanoa varmasti. Jääkappi ja pakastin löytyvät myös, mutta tiskikonetta ei ole ja tiskivuori onkin sitten sen näköinen. Kännyn ympäri ja huomaan Zaynin tuijottavan minua.

"Mä tiedän että tää näyttää aika toivottomalta. Mutta kunhan mä saan rahaa kasaan, mä ostan meille kunnon talon", Zayn sanoo ja tulee lähemmäs. Hän ei kuulu tänne, mietin. Ehkä mallitoimistoon ja jonkun lehden kanteen, julkisuuteen ja rahakylpyihin.
"Mä autan sua", sanon ennen kuin ehdin estää itseäni.
"Mitä?" Zayn kysyy ja pysähtyy eteeni.
"Niin. Mä voin auttaa sua siinä rahankeruussa ja talonhankinnassa. Ei pahalla, mutta musta tuntuu ettei tää paikka oo terveellinen asua", vastaan ja katselen kuinka Zaynin kulmakarvat kohoavat ensin ja kurtistuvat sitten.
"Mä voin tehdä sen itsekin", hän sanoo tylysti.
"No joo mä tiedän mutta mä tahdon auttaa", vänkään.
"Mä sanoin, mä voin kyllä tehdä sen ihan itsekin. Mä en tarvitse apua", Zayn sanoo ja kiristelee hampaitaan.
"Anteeks että tarjouduin", kivahdan ja marssin hänen ohitseen olohuoneeseen. Istun sohvalle, josta melkein pöllähtää pölypilvi ilmaan. Yritän olla yskimättä ja tuijotan eteeni. Sitten otan puhelimeni käteeni, käperryn pölyisen sohvan nurkkaan ja hautaudun omaan maailmaani huomaamatta että Zayn hiipii lähemmäs.

"Lähde mun kanssa Harryn bileisiin", Zayn sanoo ja pudottautuu sohvan toiseen päähän. Nostan katseeni häneen hämmentyneenä. Hän oli äsken aivan raivona, ja nyt hän katselee minua odottavasti, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
"Mitä?" kysyn typerästi ja lasken puhelimen vierelleni.
"No kai sä nyt kuulit", Zayn sanoo.
"Äh, en mä tiedä..", epäröin ja katselen jalkojani, jotka on verhottu farkulla. Raaputan reidestäni olematonta likatahraa ja nostan sitten katseeni Zayniin. Tämä ei sano mitään, odottaa vain minun sanovan jotain.
"Okei", sanon ja huokaan. Miksi meninkään lupautumaan tulemaan?
"Jes", Zayn hymyilee ja vetää minut sohvalta ylös. Tungen puhelimen taskuuni ja nojaan pääni vasten Zaynin olkapäätä ja hivutan hänen mustan t-paitansa hihaa ylemmäs niin että syntymämerkki tulee näkyviin. Paitsi että sitä ei ole. Kurtistan kulmiani ja Zayn katselee jokseenkin huvittuneena kun käärin hänen toisenkin hihansa ylemmäs. Ei mitään.
"Mitä helvettiä?" mumisen.
"Ei mulla ole ollut sitä merkkiä enää pitkään aikaan. Se haalistui pois", Zayn sanoo.
"Haalistui pois?" kysyn korviani uskomatta. Mutta minun on pakko uskoa, kun Zayn näyttää minun oman olkapääni, jossa syntymämerkin kaiken järjen mukaan pitäisi olla niin kuin ennenkin. Mutta siinä ei ole mitään. Vain pelkkää ihoa, ei melkein täydellisen ympyrän muotoista merkkiä, joka joskus määritteli, kuka on minulle se oikea.

//uuuh jännää :D