Soulmates - 12

Kate -

Ajamme pitkään mustan yön lävitse. Musiikki soi autossa taustalla, mutta muuten on hiljaista. Kuulen korvissani oman hengitykseni ja sydämenlyöntini, mutta toki myös auton hurinan ja musiikin. Katuvalot vilahtelivat ohitse ja ne valaisevat Zaynin kasvot, jotka ovat vähän väliä pimeydessä.
"Zayn", hengähdän kun olemme ajelleet jo reilun tunnin verran. Maisemat, ne vähäiset joita näen auton ikkunasta katuvalojen valaisemina, eivät ole tuttuja.
"No?" hän kysyy. Äänensävy on hyvin neutraali, ei mitään tunnetta.
"Käännyttäisiinkö pian kotiin?" kysäisen ja käännän katseeni häneen. Zayn katsoo minua nopeasti ja hymyilee sitten viekkaasti.
"Ehkä kohta, ehkä ei", Zayn vastaa epämääräisesti.
"Steve ihmettelee missä mä oon jos mä en-"
"Kate. Tästä lähtien, kun sä olet mun kanssani, sä et mainitse sanallakaan sitä kusipäätä, onko selvä?" Zayn kysyy ja nyt hänen äänensävyynsä hiipii raivoa.
"Okei", vingahdan ja vääntelen käsiäni. Ei olisi hyvä idea suututtaa Zayniä, joka sekä ajaa autoa että on minun kanssani kahdestaan tässä pienessä tilassa. Niinpä pidän suuni kiinni, mutta kaivan kännykän laukustani ja lähetän Stevelle viestin, jossa kerron että saatan tulla tosi myöhään kotiin. Steve ei vastaa, mutta en aio jäädä miettimään sitä nyt. Huomaan tulevamme kaupunkialueelle, ja katselen uteliaana ikkunasta ulos.
"Minne sä viet meitä?"
"Me ollaan nyt Oxfordissa, mun kaveri asuu täällä. Se ei oo kotona, mutta mulla on avain sen taloon", Zayn kertoo ja kääntyy risteyksestä oikealle.
"Siis mitä?" kysyn ja mietin, oliko sittenkään hyvä idea lähteä tänne.
"Sä kuulit kyllä. Ja voit kertoa sille poikaystävällesi ettei sua näy kotiin tänä yönä", Zayn sanoo ja näen hämärässä hänen suureen virneeseen kääntyneet suupielensä.
"Mä en usko että tää on hyvä idea", sanon hiljaa.
"Miksei olisi?" Zayn nauraa ja kääntyy niin äkisti että paiskaudun hieman oikealle ja tunnen kuinka turvavyö porautuu kaulaani.
"Ollaan kohta perillä", Zayn ilmoittaa ajettuaan vielä hetken. En vastaa mitään. Olen hiukan hämmetynyt tilanteesta, miksi Zayn tahtoo minut mukaansa Oxfordiin? Me emme edes tunne toisiamme kunnolla, eikä meidän syntymämerkkimme lähennä meitä näin nopeasti. Vai lähentääkö? Ravistan hiukan päätäni, ja ennen kuin ehdin jatkaa ajatteluani, Zayn kääntyy pienen kerrostalon pihaan ja ajaa taakse. Hän nostaa autonsa takakontista repun ja minä kävelen hänen takanaan ovelle. Hän avaa sen ja astelee epäherrasmiesmäisesti ensin ovesta. Tuhahdan ja astelen rappuset ylös toiseen kerrokseen hänen jäljessään. Zayn kaivaa avaimen taskustaan ja kun hän avaa ovea, luen ovikyltistä nimen.
"Payne", mumisen. Nimi ei todellakaan tunnu tutulta. Zayn astuu sisälle asuntoon, ja jättää minut sulkemaan oven. Hän potkaisee kengät jaloistaan ja minä teen saman, mutta en ihan niin sotkuisesti kuin Zayn. Sitten astun ahtaasta eteisestä pikkuruiseen olohuoneeseen. Siellä on yksi sohva, televisio ja kirjahylly. Näen nojatuolin huoneen nurkassa, ja keittiötä ja olohuonetta erottavassa kohdassa on ovi, joka ilmeisesti johtaa parvekkeelle tai vastaavalle. Asunnossa haisee tupakka ja partavesi. Käännyn vaivaantuneena ympäri ja huomaan Zaynin tuijottavan minua keittiön hämäristä. Poskeni kuumenevat ja minä puristan laukkuani rintaani vasten.
"Ei mulla ole edes vaatteita", totean.
"On mulla joku t-paita jota sä voit lainata", Zayn sanoo ja kohauttaa olkiaan. Hän laittaa valot keittiöön, ja kääntyy sitten selin minuun. Menen keittiön puolelle, joka on ihan yhtä pieni ja ahdas kuin kaikki muutkin huoneet. Vaikka minulla ei ole ahtaanpaikankammoa, minua ahdistaa paikan pienuus. Käännyn kerran ympäri ja olen jo nähnyt koko paikan. Pieni ruokapöytä jossa on kaksi tuolia ja muutama kaappi, uuni ja liesi, jääkaappi ja pakastin. Lattialla ei ole mattoja, ikkunoissa ei ole verhoja ja saan sellaisen vaikutelman, että asunto on vain väliaiksesti tämän 'Paynen' käytössä.
"Jos veisit sun laukkusi ja takkisi makuuhuoneeseen", Zayn sanoo ja nappaa minua käsivarresta, kiskoen minut keittiön lävitse eteisen käytävään ja siitä suoraan ulko-ovea vastapäätä olevaan huoneeseen. Kun Zayn laittaa valot päälle, näen pienen sängyn joka on huolimattomasti pedattu aivan kuin omistajalla olisi ollut kiire häipyä asunnosta. Huoneessa on vain pieni lipasto, joka ilmeisesti toimii vaatekaappina. Lasken laukkuni ja takkini sängylle ja katselen sitä epäluuloisesti.
"Mä nukun sohvalla", sanon puoliääneen. Zayn naurahtaa käheästi takanani ja tulee viereeni. Hän kietoo vasemman kätensä vyötäröni ympärille ja tuijottaa sänkyä kanssani. Tunnen kuinka ihoani melkein kivistää kohdasta johon hän koskettaa. Steve, joka on tasaisin väliajoin käynyt syyllisessä mielessäni, haipuu pois ja ainoa jota voin ajatella on Zayn.
"Älä ole hupsu", Zayn sanoo ja tunnen huulet poskellani. Sitten Zayn päästää irti ja on ulos huoneesta. Turhautuneena hänen kosketuksensa katoamisesta lähden hänen peräänsä. Häntä ei ole vaikea löytää niin pienessä asunnossa.

Istun sohvalle Zaynin viereen. Hän ei näytä vihaiselta, joten oletan hänen olevan ihan hyvällä tuulella. Voin siis jutella hänelle ihan normaalisti, luulisin. Avaan suuni testatakseni teoriaani.
"Mitä sä suunnittelit että me tehdään?" kysyn. Tunnen vatsanpohjani vääntyvän jännityksestä, kun odotan hänen vastaustaan.
"Mulla on mielessä paljonkin asioita joita me voitais tehdä", Zayn virnistää ja katselee minua pitkien silmäripsiensä lomasta.
"Zayn!" huudahdan ja tunnen kuinka puna hiipii poskilleni. Käännän pääni pois, mutta hänen sormensa lukkiutuvat leualleni ja hän pakottaa minut katsomaan itseensä.
"Oot söpö kun punastut", hän virnistää. Se saa punan syvenemään poskillani ja Zaynin naurahtamaan matalasti.
"Onko nälkä?" hän kysyy ja nousee sohvalta. Hämmästyksekseni huomaan olevani nälkäinen. "Nyt kun kysyit... On mulla", vastaan. Zayn laittaa television päälle matkallaa keittiöön ja minä katselen jotakin myöhäisillan kokkiohjelmaa samalla kun Zayn kaivaa jääkaapista jotakin. Hän tulee takaisin kymmentä minuuttia myöhemmin kasa voileipiä lautasellaan. Olen kurkotamassa kohti leipiä, kun saan läpsäyksen sormilleni.
"Ne on mulle, tee omat", Zayn sanoo. En osaa erottaa onko hän leikisti vihainen, vai oikeasti, joten huokaan ja nousen ylös jotten suututtaisi häntä enempää. Sormet kiertyvät ranteeni ympärille ja minä rojahdan takaisin sohvalle nojaten Zayniin.
"Kunhan vitsailin", Zayn virnuilee ja ojentaa minulle voileipää. Kiitän ja haukkaan palasen. Zayn nappaa kaukosäätimen vierestään ja alkaa selailla kanavia. Joltakin kanavalta tulee muutama tylsä leffa, jotka jokainen ihminen on nähnyt vähintään 15 kertaa elämänsä aikana, mutta Zayn päättää jättää sille kanavalle. Hän nousee paikaltaan vain muuttamaan valaistusta hämärämpään suuntaan ja hakemaan meille lasit Kokista. Hetken päästä päähäni pälkähtää yksi kysymys.
"Missä sun siskot on? Eivät kai ne oo yksin kotona?" kysyn.
"Ei. Ne on mun tädin luona", Zayn vastaa kääntämättä katsettaan televisiosta. Minä menetän nopeasti mielenkiintoni elokuvaan ja katselen mieluummin Zayniä. Jossakin välissä kuulen musiikkia, ja tajuan hämärästi että se on puhelimeni. Nousen sohvalta ja kävelen makuuhuoneeseen hakemaan puhelimeni.
"Kate", vastaan.
"Jumalauta Kate, ala tulla kotiin", kuulen Steven sammaltavan. Hän on aivan umpikännissä.
"Missä sä olet?" tiukkaan.
"Mä olen- kotona", Steve nikottelee. Kuulen hämärästi taustamelua ja musiikkia.
"Etkä ole. Ootko sä jossain baarin vessassa vai?"
"Mikä hemmetin äiti sä mulle olet? Ei sun tarvi tietää missä mä olen!" Steve raivoaa. "Lakkaa soittelemasta mulle!" hän jatkaa vielä.
"Sä se mulle soitit! Mee kotiin ja käy nukkumaan", ohjeistan.
"En mene, mene itse!" Steve karjaisee ja katkaisee puhelun.
"Oliko se se sun kurja poikaystävä? Mitä se halusi?" Säikähdän hiukan takaani kuuluvaa matalaa ääntä. Tiedän ettei Zayn ole ilahtunut Steven soitosta, mutta kun käännyn ja näen hänen kasvoillaan olevan vihaisen irvistyksen, tajuan että olen vähätellyt asiaa. Zayn ei ole vain ei-ilahtunut, hän on raivoissaan ja jos Steve olisi täällä, hän aloittaisi tappelun tämän kanssa samantien. Olen varma siitä.
"Kuule, älä huolehdi siitä", kivahdan ja hämmästyn itsekin omaa äänensävyäni.
"Älä sä mulle kerro mitä tehdä ja mitä ei", Zayn sanoo pahaa enteilevän rauhallisesti.
"Anteeksi", huokaisen. Zayn katselee minua hetken viileästi ja kääntyy sitten lähteäkseen huoneesta. Heitän kännykän sängylle ja syöksyn hänen peräänsä. Lyön varpaani kynnykseen ja kiroten pompin eteenpäin, huomaamatta Zayniä joka on pysähtynyt keskelle lattiaa. Aiheutan yhteentörmäyksen, ja olen kaataa meidät molemmat lattialle, mutta Zayn saa minusta otteen ja onnistuu pitämään tasapainonsa.
"Perhana", uikahdan ja nostan sitten katseeni Zaynin silmiin. Kaikki kipu unohtuu, ja uppoudun niihin ruskeisiin silmiin, jotka tuijottavat omiani kiinteästi. Nojaudun lähemmäs, ja tällä kertaa mikään ei pysäytä minua. Painan huuleni Zaynin täyteläisille vastaavillle ja aloitan suudelman rauhallisesti. Zayn ei tahdo jättää suudelmaa sille tasolle vaan syventää sitä. Hän nostaa minut syliinsä ja minä kiedon jalkani hänen vyötärölleen. Zayn pitelee minua reisien takaa kiinni ja minä haron hänen hiuksiaan. Steve ei käy mielessäni, mikään ei pysäytä meitä. Emme kuule mitään, emme näe muita kuin toisemme ja siksipä melkein saan sydänkohtauksen kun joku kysyy kovalla, nauravaisella äänellä:
"Zayn?"

//juu. Olen tosi pahoillani etten oo nyt muutamaan päivään kirjottanu, eilen en voinut koska en päässyt nettiin, se ei vaan toiminu ja sellasta kaikkee sekavaa, iskä epäili että jostain hakkerointiyrityksestä olis ollu kyse mutta en mä nyt ihan usko :D ja ilmeisesti päivää ennen sitä mulla oli joku tosi hyvä syy olla kirjottamatta, kun en kirjottanut. Mutta tämmönen tänään, jos tahdotte voin jatkaa toisella luvulla tänään mutta jos en nyt niin huomenna sitten taas :)