Death is new beginning - 6

Muutama viikko kuluu taas sängyn pohjalla. Annie käy luonani muutaman kerran, mutta hänkin lähtee käymään Miamissa asuvan tätinsä luona, joten kukaan ei ole raahaamassa minua ylös sängystä ja kaupungille kanssaan. Kun lopulta eräänä kylmänä tiistaiaamuna herään ja katson ulos, on ohut ensilumikerros peittänyt pahaa-aavistamattomat nurmet. Tiedän lumen sulavan pois jo samana päivänä, mutta ehkä juuri jokin tuollainen on niin silmiä avaavaa, että syön kunnon aamiaisen, käyn suihkussa, pukeudun säädyllisesti ja käyn ruokakaupassa, johon ei ole juurikaan matkaa. Kotiin palatessani avaan läppärini kannen pitkästä aikaa, selaan Twitterin ja Facebookin löytääkseni jotakin mielenkiintoista luettavaa ja saan yhden aikaan soiton Harryltä. Istun sohvalla kone sylissäni, tykkään Annien uudesta profiilikuvasta ja silloin soittoäänenäni toimiva Can't hold us alkaa soida ja löydettyäni puhelimeni sohvatyynyn alta, vastaan.

"Hei, Emma", Harry sanoo. Kohotan kulmiani hiukan, kelaan Facebookia ja vastaan:
"Hei vaan hei."
"Kuule, olisitko sä tänään halunnut tulla mun ja poikien kanssa yhdelle lontoolaiselle yöklubille?" Harry käy suoraan asiaan.
"Ai niinkun että mä tulisin Lontooseen?" kysyn ja painan punaista rastia koneen ruudulla olevan sivun yläkulmassa ja sivu katoaa. Katkaisen nettitkun yhteyden ja sammutan läppärin. Sitten nousen sohvalta, vien kahvimukin ja leipälautasen keittiöön sulloakseni ne myöhemmin tiskikoneeseen ja kuulen Harryn vastaavan.
"Niin. Jos sä vaan tahdot. Mä voisin vaikka hakea sut..?"
"Okei, mä voin tulla, mutta mä taidan tulla junalla. Sillä mä en olekaan pitkään aikaan matkustanut", sanon ja kävelen ulos keittiöstä, olohuoneen ja eteisen läpi yläkertaan vieviin portaisiin ja sitten hypin ne ylös kaksi kerrallaan.
"Hmm, okei. Mä tulen sua asemalle vastaan. Nähdään siellä vaikka... Kuudelta?"
"Joo, selvä", vastaan. Olen jopa aika innoissani siitä että joku pyytää minut jonnekin ja siitä minun tarvitsekaan tuhlata taas yhtä päivää suremalla jotakin mitä en voi saada takaisin. "Nähdään sitten."
"Juu. Heippa." Vastaukseni jälkeen suljen linjan, heitän iPhonen sängylle ja alan kaivaa kaapistani jotakin mitä laittaa päälle. Hetken etsittyäni turhaudun ja heitän koko kaapin sisällön lattialle. Sitten siirryn alakertaan, ja etsiydyn kodinhoitohuoneessa olevalle kaapille, jonka tangolla roikkuu henkarikaupalla vanhoja ja hieman uudempiakin, enemmän ja vähemmän käytettyjä mekkoja ja muutamat kengät. Löydän lopulta sinisen hameen joka on taaempaa pidempi kuin edestä ja siihen kuuluvan valkoisen, korsettimallia jäljittelevän topin ja mustat korkokengät. Kun en löydä mitään muutakaan, joka olisi järkevämmän näköinen, päätän että tuo on illan asu, ja lähden takaisin ylös. Menen koneelle, tilaan junaliput etukäteen ja tulostan ne Benin entisen työhuoneessa olevalla tulostimella ja maksan ne verkkopankissa. Käyn lenkillä, syön hiukan, käyn uudelleen suihkussa, meikkaan, kiharran hiukset ja jätän ne taas auki. Sitten puen päälleni - lisään asuun ohuet ihonväriset sukkahousut - ja laitan korkokengät jalkoihini. Heitän mustaan iltalaukkuun pienen meikkipussin, lompakkoni, puhelimeni, avaimet, laitan hopeisen sormuksen oikeaan nimettömääni ja kaulakorun kaulaani, ja olen tyytyväinen lopputulokseen peiliin katsahtaessani. Sitten lähden hakemaan alhaalta samaisen mustan takin kuin mikä minulla oli hautajaisissa päälläni ja tarkistan että kaikki on ok, hella ei ole päällä eivätkä levyt kuumia, jääkaapin ovi on kiinni ja kahvinkeitin on pois päältä, sitten kävelen eteiseen, avaan oven ja kohtaan kylmän ulkoilman astuessani oven ulkopuolelle ja läimäyttäessäni oven takanani kiinni. Ja kuten aina, tarkistan että ovi on lukossa ja sitten kävelen linja-autopysäkille. Bussi vie minut juna-asemalle, ja sieltä pääsen Lontooseen.

Astun ulos junasta ihmismassan mukana. Eri aksnteilla puhuvat ihmiset juoksentelvat sinne tänne lastensa ja ystäviensä kanssa, ja minä yritän selvitytyä päärakennukseen ja sieltä vielä ulos ja parkkipaikalle. Kun lopulta seison parkkipaikan laidalla kylmästä kohmeana tähyillen missä Harry on, kello on jo hiukan yli kuusi.
"Täällä näin, Emma", Harry huudahtaa lähempää kuin arvasinkaan, ja minä kiirehdin hänen luokseen.
"Hei", Harry hymyilee minulle, ja istuutuu autoonsa, jonka ulkopuolella hän on minua odotellut. Istun hänen viereensä ja hymyilen hänelle takaisin. Ajamme sieltä baarin tai klubin tai minkä lie pihaan ja nousemme autosta.
"Missä muut on?" kysyn ja kävelen Harryn perässä klubin ovelle, jossa portsari tarkistaa henkkarimme ja päästää meidät sitten sisään. Kävelemme aulaan, viemme takkimme sinne ja astumme sitten itse klubiin, jossa tanssimusiikki tärisyttää lattiaa ja keskellä tätä kaikkea on baaritiski, jonka ympärillä parveilee juomiaan odottavia ihmisiä.
"Täällä", Harry sanoo ja etsii hetken ihmisten seasta tuttuja naamoja ja spottaa pian seuransa istumasta loossimaisessa pöydässä. Suuntaamme sinne heti, kun olemme hakeneet baaritiskiltä omat juomamme.
"Sä muuten näytät ihan älyttömän hyvältä", Harry sanoo hiljaa korvaani ja puikkelehtii sitten pöydän luokse. Punastun mielihyvästä ja no, kehuista yleensäkin ja menen seisomaan hänen viereensä. Pojat - joista nyt kaikki ovat mukana, tyttöystäviä myöten - tekevät meille tilaa ja me istumme vieretysten. Hetken aikaa vain tarkkailen tilannetta, mutta jo muutaman kymmenen minuutin päästä olen saanut jutun juonesta kiinni, nauran mukana ja vitsailen, heittelen sarkastisia kommentteja ja tutustun paremmin Eleanoriin ja Perrieen, joista kumpikin on mukavia naisia ja hyvin hauskoja persoonia. Ehkä juoma vaikuttaa, ehkä ei, mutta sillä ei ole väliä.

Hiukan myöhemmin klubilavalla ollut DJ kiittää illasta ja päästää toisen DJ:n tilalleen joka soittaa tanssimusiikin lisäksi hitaita. Ja koska Harry on muutaman juoman saatuaan hilpeämpi kuin yleensä, hän nappaa minua kädestä ja vetää puoliväkisin mukaansa tanssimaan. Koska en itsekään ole selvinpäin, en juurikaan vastustele, vaikka ei selvinpäin minua juuri tanssimaan saisikaan. Painan pääni Harryn rinnalle, liu'utan kädet hänen kaulalleen ja haron hänen niskavillojaan mietteliäänä - tai ehkä vain alkoholin sumentamana. Harry pitelee minua lanteilta ja me keinumme musiikin tahtiin ihmisten joukossa. Eikä tanssimme jää viimeiseksi. Tanssimme vielä muutaman nopean, ja tottakai Harryn on vietävä minut mukanaan viimeisen hitaan ajaksi tanssilattialle. Louis ja Eleanorkin tanssivat, Perrie taas pikemminkin yrittää pitää Zaynia pystyssä tanssiessaan. Muut pojat istuvat pöydässä ja Niall nuokkuu vasten pöydän pintaa. Liam päättää että on kotiinlähdön aika, ja ajaa kaikki meidät kotiin Harryn autolla. Muiden poikien autot jäävät klubin pihaan yöksi, mutta Liam vie Harryn auton omaan kotiinsa. En edes muista, päädyinkö minä lopulta kenenkään kotiin, koska olin niin humalassa. Kai minä sitten päädyin. Vai meninkö junalla kotiin? En tiedä. Mutta jonkun sängylle minä kuitenkin mätkähdin, ja nukahdin siihen.

//loppu on sekava, tiedän. Koettakaa nyt kestää. Ja tää luku on nyt sitten perustaa tapahtumille, jotka saattaa tulla aika nopeesti tähän, mut muistakaa että tässä tarinassa ollaan menty jo kuukausia eteenpäin Benin kuolemasta.
Alla oleva kuva on niitä harvoja vaatekuvia joita laitan lukuihini, ja noi kengät ei kuulu asuun. Koru ja muu asu kuuluu