Death is new beginning - 1

Istun olohuoneen sohvalla tuijottamassa tyhjää televisioruutua. Pyyhkäisen mustan hiussuortuvan otsaltani ja katson edessäni seisovaa poikaystävääni tuimasti kyyneleiden tehdessä tuloaan.
"Sä lupasit!" keskeytän Benin sanat huudolla, jonka on tarkoitus kuulostaa vihaiselta. Mutta ääneni tukkoisuus vie vihaltani terän. "Sä lupasit olla mun kanssa tämän illan", toistan hiljempaa ja se toimii; ääneni ei sorru. Tänään on meidän vuosipäivämme - kolmas vuosi yhdessä - ja olimme ajatelleet viettää sen keskenämme. Mutta Benin ystävät ovatkin nyt ja ainoastaan tänään tulossa kaupunkiin, ja hän on nyt tehnyt päätöksen viettää illan heidän kanssaan, kysymättä mitään minulta.
"Älä viitsi, mehän nähdään toisiamme kokoajan. Pojat tulee tänne vain tänään. Korvaan tän huomenna, jooko?" Ben tavoittelee keskustelusävyä, mutta huomaan kuinka hänenkin kuorensa alla kiehuu.
"Sä lupasit! Mä laitoin meille ruoan valmiiksi, laitoin mun uuden mekon ja pyysin Annieta laittamaan mun hiuksetkin! Ja nyt sä päätät vaan lähteä jonnekin baariin istumaan iltaa joidenkin jätkien kanssa!" huudahdan. En voi peitellä pettymyksen kyyneliä. Ja pääsisihän hän lähtemään minun puolestani, mutta tässä onkin nyt kyse periaatteesta. Hän ei ota minua huomioon, mutta hänet täytyisi ottaa. Se jos mikä ei käy järkeen, ainakaan minun järkeeni.
"No mä nyt menen kuitenkin. Ainoa ilta joilloin Harrykin on paikalla pitkästä aikaa, ja sun takia mä en voi mennä? Juu ei käy. Mä tuun illalla. Öitä jos nukut jo", Ben sanoo, astelee eteiseen ja nappaa takkinsa naulasta. Sitten hän painelee ulos talosta ovet paukkuen. Vihaan riitelyä Benin kanssa. Vihaan sitä.

Kun kävelen ikkunalle kyyneleet poskilleni valuen, näen hämärästi miten Benin erään ystävän auto pysähtyy tien varteen ja Ben kiipeää auton etupenkille. Lannistuneena käännän selkäni ikkunalle, pyyhin kyyneleet poskiltani ja menen keittiöön. Istun valmiiksi kahdelle katetun pöydän ääreen ja huokaan väräjävästi. Ruoka höyryää sivupöydällä kukallisen alustan päällä ja viiniä sisältävät lasit seisovat lautasten yläpuolella odottaen juojia. Vihaisena kiskaisen lasit alas ja ne särkyvät vasten kovaa lattiaa. Painan pääni käsiini, ja jään istumaan paikoilleni.

Hieman myöhemmin istun sohvalla katsomassa uutisia mitään näkemättä. Olen vaihtanut mekkoni lökäreihin ja toppiin, villasukkiin ja huppariin. Syön tekemääni ruokaa yksikseni ja nojaan tyynyihin. Minulla on huono omatunto Bemnin kanssa riitelystä ja olen päättänyt pyytää häneltä anteeksi heti kun hän palaa kotiin. Minä vaikka valvon koko yön ja odotan häntä jotta voin pyytää anteeksi jotain ihan typerää riitaa. Ajatuskulkuni katkeaa siihen, kun naisuutislukija blondeine hiuksineen ja sinisine silmineen seisoskelee pöydän takana näyttäen ilmeettömältä kertoo tänään tapahtuneesta muutaman auton ketjukolarista. Naisen seuraavaa lausetta seuraa minun kirkaisuni ja lautasen tippuminen lattialle huumaavalla rytinällä. Nousen sohvalta ylös ja itku tekee tuloaan.
"Kuolonuhreja on kymmenen kappaletta ja osa ruumiista on tunnistettu. Esimerkiksi Harry Stylesin ystävä Ben-", tässä kohtaa lopetan kuuntelemisen. En tarvitsisi muuta todistetta, mutta se näytetään minulle kuitenkin. Benin Twitter-profiilikuva pyörähtää ruudulle. Ainoa mitä osaan tehdä on nieleskellä kurkkuuni juuttunutta palaa ja kirkua mielessäni että hänen täytyy valehdella. Mutta totta kai tiedän ettei tuo ole valetta. Beniä ei enää ole. En ehtinyt pyytää häneltä anteeksi riitaamme. Kolmen yhteisen vuoden jälkeen, yhdessä hetkessä hän on poissa. Tunnen kuinka kyyneleet alkavat valua, mutten edes yritä pyyhkiä niitä pois. Mitä mieltä siinä olisi kun niitä kuitenkin tulee kokoajan lisää?

Hetken istuttuani olohuoneen kovalla lattialla kurotan sohvalle ja nappaan puhelimeni. Näppäilen lukonavauskoodin - 4 numeroa - ja etsin osoitekirjasta Harryn numeron. Se on ollut puhelimessani niin kauan kuin olen tuntenut Benin. Olen tavannut Harrynkin muutaman kerran mutta tätä numeroa minun ei ole vielä tarvinut käyttää. Nyt minun on pakko tehdä se.
"Harry", kuuluu hämmentynyt vastaus taustamelun keskeltä. Vedän värisevän henkäyksen, ja nikotellen saan sanottua:
"Hei Harry, Emma täällä. B-Benin tyttöystävä." Hämmentynyt hiljaisuus ja sitten Harry kysyy:
"Mitä nyt?"
"Sä ansaitset tietää. Ootko sä k-kattonu uutisia?"
"En... Mä istun täällä baarissa venaamassa Beniä eikä täällä oo telkkaria", Harry vastaa.
"Älä turhaan odota. Ben ei tule. Enää iki-ikinä. Se on... Ben on... K-kuollu", nyyhkäisen. Kuumat kyyneleet kastelevat jo ennestään suolaveden kyllästämät poskeni.
"Mitä? Jos tää on pilaa, niin ei naurata."
"Kuulostaako siltä että tää on pilaa?" kysyn itkien aina vain rankemmin.
"Mun täytyy nyt mennä", Harry sanoo paksulla äänellä ja puhelu katkeaa. Minä heitän puhelimen takaisin sohvalle ja liu'un takaisin siihen missä olinkin, itkemään ja halimaan tyynyäni.

//no niin. Siinä se. Eka luku uutta tarinaa jonka kulusta mulla ei ole hajuakaan.
#ripCoryMonteith olen tosi pahoillani, vaikka eihän se ketään lohduta. Te jotka tykkäsitte hänestä kovasti, voimia

 

Tässä on semmonen kuva, mikä vastaa mun käsitystä Emmasta ehkä parhaiten. Eli Emma on 18-vuotias, ranskalaissyntyinen (äiti ranskalainen, isä englantilainen) Emma tapasi Benin ollessaan vaihdossa Englannissa, muutti sinne heti kun se oli mahdollista ja asettui asumaan Benin kanssa. Päähenkilön luonnetta sun muuta en nyt rupea tässä selittämään, selvitköön se sitten tarinan edetessä. Hyvää yötä vaan kaikille