Kuulen puhelimeni soivan jossakin kaukana. Se toimii herätyskellonani, ja minun on pakko avata silmäni, kurkottaa sitä kohti ja napata se käteeni. Sitten vastaan puheluun.
"Emma", sanon ja tiedostan itsekin kuinka väsyneeltä ja käheltä kuulostan.
"Öh, hei... Mä täällä", Harry änkyttää hetken, mikä on todella outoa.
"Hei", haukottelen ja kierähdän takaisin selälleni sängylle ja painan pääni tyynylle.
"Heräsitkö sä vasta? Sori, en mä tajunnu että sä voisit vielä nukkua", Harry sanoo ja taustalta kuuluu rymähdys ja sitten voimakasta kiroilua. "Louis varoisit vähän", Harry sanoo melkein nauraen hieman kauempana luurista. Sillä aikaa ehdin katsoa kelloa ja haukon henkeäni. Kello on 4 iltapäivällä, eli olen nukkunut 12 tuntia.
"Joo ei se mitään, mäkään en tiennyt että voisin nukkua näin pitkään", sanon ja melkein nauran itselleni järkyttyneenä kun Harry on palannut langan toiseen päähän. "Oliko sulla joku tietty asia miksi sä soitat?" kysyn ja nousen ylös sängystä ja kuljen makuuhuoneen ovelle. Astun avoimesta ovesta käytävään ja kävelen alakertaan samalla kun Harry selittää asiaansa takkuilevasti.
"Joo olihan mulla oikeetakin asiaa. Siis kun tuota... Benin vanhemmat on palannu Egyptistä ja Benin äiti soitti mulle kun ne oli vielä koneessa että mä voisin nyt kuulemma pyytää sua tulemaan meille niin että voitaisi aloittaa ne hautajaisjärjestelyt. He eivät halua enää lykätä niiden järjestämistä ja mä ymmärrän sen... Siis tän koko jutun pointti oli, että tuutko sä tänään auttamaan mua? Benin vanhemmat ei pääse nyt mutta eiköhän ne huomenna tule jo auttamaan. Mulla on kyllä tarkat ohjeet mitä pitää tehdä", Harry pajatti kovaa vauhtia ja vetäisi syvään henkeä lopetettuaan.
"Milloin Benin äiti soitti sulle?" kysyn ja tartun kaikkein vähiten masentavimpaan asiaan.
"Noin puoltuntia sitten. Ne on kai jo laskeutunu Englantiin, luulisin", Harry vastaa hetken mietittyään.
"Ööh, no ei mulla ole tänään muutakaan tekemistä, niin että joo, okei mä tulen. Mulla menee noin puoli tuntia, jos jaksat sen verran vielä odottaa", huokaan lopulta.
"Okei. No tuota, tiedäthän sä missä mä asun?"
"Tää ei oo eka kerta kun tuun sun luokse joten tiedän kyllä", sanon ja kävelen keittiöön. Otan sivupöydällä olevasta korista omenan, jääkaapista jogurttijuoman ja haukkaan omenaa samalla kun paiskaan jääkaapin oven kiinni ja lasken jogurttijuoman keittiön pöydälle.
"Hyvä. No nähdään kohta", Harry sanoo ja vastaustani odottamatta sulkee linjan. Syön nopeasti kevyen päivälliseni ja menen makuuhuoneeseeni pukeutumaan mustiin pillifarkkuihin, ja valkoiseen t-paitaan jossa lukee 'Life is'. Nappaan itselleni harmaat nilkkasukat sukkakorin pohjalta ja sitten juoksen kylppäriin pesemään hampaat, laittamaan hiukseni huolettomalle nutturalle ja meikkaamaan. Sitten otan avaimet ja puhelimen mukaan, laukkaan alakertaan ja kiskon mustat Converset jalkoihini, nahkatakin ylleni ja avaan sitten ulko-oven. Takkini kaula-aukosta lipuva pureva tuuli saa minut kananlihalle mutta itsepähän päätin tänne lähteä. Paukautan ulko-oven kiinni, tarkistan että se on lukossa ja juoksen vajaan. Raahaan sieltä ikivanhan polkupyöräni ja hyppään sen selkään. Minä en vielä omista ajokorttia, enkä sen vuoksi autoakaan. Polkaisen itseni pihasta ja sitten kaupungin halki.
Kun tulen Harryn perheen talon pihalle, tiedän olevani myöhässä, mutten jaksa murehtia sitä, vaan laitan pyöräni lukkoon autotallin nurkalle ja menen koputtamaan etuovelle. Annen autoa ei näy missään, mutta sen tilalla on musta Audi. En ehdi painaa mieleeni kuin sen että piha on siisti, pikkuinen talo on sievä ja viehättävä pienine parvekelaatikkoon astetettuine kukkineen - vaikka ne ovatkin näin syksyn kynnyksellä ehkä hiukan paleltuneen näköisiä - ja sen että avoimesta keittiönikkunasta kuuluu äänekästä puhetta ja naurua. Siellä on enemmänkin porukkaa, ja mitä kauemmin seison oven takana kuuntelemassa, sitä vakuuttuneemmaksi tulen siitä että talossa on Harryn lisäksi ainakin muutama hänen bändinsä jäsen. Sitten kyllästyn odotteluun ja kiljaisen avoimen ikkunan suuntaan:
"Harry!" Hetkeksi keittiössä hiljenee, sitten puhe alkaa uudestaan ja hetken päästä Harry aukaisee minulle oven.
"Sori, mä en kuullut kun sä tulit. Etkai sä odotellu kauaa?" Harry kysyy kun astun hänen ohitseen kodikkaaseen eteiseen. Pudistan päätäni ja riisun takkini. Ripustan sen naulaan hieman erilleen muista takeista ja riisun kengät jaloistani. Sitten astun sisemmälle taloon ja ensimmäinen asia joka kiinnitää huomioni on rivissä seisovat kolme miestä, joista yksi virnistelee kuin mielipuoli, toinen vaikuttaa hämmentyneeltä ja kolmas hymyilee hillitymmin kuin ensimmäinen. Jos oikein yritän, saatan muistaa heidän nimiensä olevan Liam, Louis ja Niall. Bändin viides jäsen on varmasti jossakin muualla. Kenties eri kaupungissa tai jotain. En uskonut hänen piilottelevan minua koska jos yhtään tiedän millaisia muut ovat, ei yksi voi poiketa heistä niin paljoa.
"Hei", sanon hiljaa avatakseni keskustelun.
"Hei vain. Emma, eikös?" kysyy sinisilmäinen brunette ja astuu minua kohti käsi ojennettuna, virne edelleen kasvoillaan. Kaikki heistä ovat syötävän hyvännäköisiä. Heti ajatuksen synnyttyä minun on ravisteltava itseäni sisäisesti. Minun poikaystäväni kuoli äskettäin ja nyt olen jo muiden perässä, ei käy päinsä. Ravistan bruneten kättä, ja tämä sanoo avuliaasti oman nimensä, vaikka oikeastaan osasinkin sen jo arvata.
"Louis Tomlinson", mies virnuilee ja tekee tilaa kun seuraava brunette kättelee minut.
"Liam Payne", hän sanoo ja hymyilee säyseään tapaansa. Kun porukan ainoa blondi astuu eteeni, sanon sen mitä ajattelen ehtimättä estää itseäni.
"Ja sun täytyy olla Niall."
"Kyllä olen", Niall vastaa ja tarttuu käteeni.
"Nyt kun ollaan viimein saatu esittelyt pois alta, voidaan vaikka siirtyä siihen kipeään osuuteen tässä tapaamisessa", Harry lausahtaa ja kävelee edellämme olohuoneeseen, joka levittäytyy oikealle. Minä ja Harry istahdamme nojatuoleille ja muut pojat änkeävät sohvalle.
"Mitkä on suunnitelmat?" kysyn vaikka en tavallaan tahtoisikaan tietää.
"Meidän on ensinnäkin soitettava hautaustoimistoon ja kerrottava millainen hautakivi... Benille tulee ja millaisen tekstin tahdomme", Harry sanoo ja hänenkin äänestään pystyy erottamaan kuinka paljon häneen sattuu. Liam taas nousee sohvalta ja viittaa muille ankaran näköisenä. Kolmikko kävelee keittiön suuntaan ja me jäämme Harryn kanssa kahden.
"Onko muuta?"
"Ja tilattava kukat", Harry muistaa ja katsoo minua varovaisesti. Ei mitään harrymaisinta käytöstä. Olen nähnyt hänen luonteensa toisen puolen enkä osaa päättää kummasta pidän enemmän. Toisaalta ehkä hän oli hauskempaa seuraa silloin. Palaan nykyhetkeen kun Harry heiluttaa kättään silmieni edessä ja huhuilee nimeäni hiljaa.
"Ai anteeksi. Unohduin vain miettimään... asioita. Kysyitkö sä jotain?"
"Tavallaan. Keksitään se hautakiven teksti jo nyt, ettei tarvitse tehdä sitä myöhemmin", Harry sanoo ja ottaa esille paperia ja kuulakärkkikynän. Ja sitten alamme rustailla sopivia lauseita paperille. Olemme välillä molemmat purskahtaa itkuun, mutta jatkamme urheasti uurastusta. Mikään lause ei vain tunnu napsahtavan kohdalleen, ja lopulta meidän on tilattava kukat ensin ennen kuin kukkakauppa menee kiinni.
Lopulta noin puoli kahdeksalta olemme saaneet tilattua kukat, kiven ja keksittyä siihen tarpeeksi osuvan muistokirjoituksenkin. Ja koska hautajaiset järjestetään kristityille tavallisella tavalla, olemme jo päättäneet minne hautausmaalle hänet haudataan ja missä kirkossa hautajaiset järjestetään niistä kahdesta lähikirkosta.
"No, me kai nähdään sit huomenna?" kysyn ja laitan kenkiä jalkaani. Silmäni tuntuvat vetisiltä ja käytän nauhojen solmimista hyväkseni ja räpytän kyyneleet silmistäni ennen kuin nousen ylös ja vedän takin niskaani.
"Joo, eiköhän me nähdä. Aja varovasti", Harry sanoo. Hän tietää että tulin pyörällä.
"Niin teen. Öitä", sanon ja vilkutan hänelle ja hänen takanaan seisovalle poikakolmikolle. Sitten avaan ulko-oven ja astun hämärään syysiltaan. "Heido."
"Heippa, Emma." Kävelen pyöräni luokse, avaan lukon ja istahdan pyörän selkään. Sitten lähden polkemaan kotiin.
Pääsen kotiin vain hetkeä myöhemmin umpiväsyneenä. Tai no en tahdo nukkua, mutta henkisesti olen erittäin uupunut. Vien pyörän vajaan, suljen sen ovet ja laitan ne lukkoon ja kävelen sitten sisälle taloon. Se on hiljainen ja pimeä, yksinäinen ja lohduton paikka. Mutta se on silti koti. Potkin kengät jaloistani, laitan takin naulaan ja heitän eteisen lipaston päällä olevaan koriin avaimeni jossa kaikki muutkin avaimet lojuvat. Sitten lähden lämmittämään itselleni ruokaa, josta kylläkin heitän puolt roskiin koska minun ei tee mieli syödä. Istuskelen vain pimeässä olohuoneessa ja yritän tahdonvoimalla saada Benin istumaan viereeni.
//ihan nyt vaan Best song everin kunniaksi tämmönen joku outo pätkä tähän väliin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti