Always be together - 7

Louis -

Napsuttelen auton rattia sormillani musiikin tahtiin. Katselen välillä sivupeileistä ja takaikkunasta josko näkisin tuttuja kasvoja, mutta mitään ei näy. Täytyy myöntää, että olen hieman hermostunut. Mitä jos hänelle on sattunut jotakin, eikä hän pääse kotiin, ja sitten saankin tietää etten ollut siellä silloin kun hän- Ravistan päätäni tarmokkaasti, yrittäen karistaa tuollaiset karmivat ajatukset mielestäni. Biisi vaihtuu, ja bassojen jytke kaikuu korviini. Sitaisen hiuksiani huolimattomasti ja huokaan. Mitään ei näy, ei kuulu. Katselen kelloa varmaan tuhannetta kertaa muutaman kymmenen minuutin sisään, ja tajuan että heidän lentonsa on juuri laskeutunut. Ongin puhelimen taskustani ja lähetän hänelle viestin. Vastausta ei kuulu, mutta nyt hän ainakin tietää, että odotan häntä täällä.

Vaihdan hermostuksissani istuma-asentoani, ja suoristan kipeytynyttä selkääni. Biisit vaihtuvat vinhaa tahtia, kello tikittää eteenpäin. Juuri kun olen aikeissa laittaa hänelle kysyvän tekstarin, repsikanpuoleinen ovi aukeaa, ja Olivian pää kurkistaa sisälle autoon.
"Avaatko takaluukun, niin mä saan matkatavarat sinne?" Olivia hymyilee. Hän näyttää väsyneeltä, mutta silti erittäin hyvältä.
"Toki", vastaan, ja avaan takaluukun vetämällä vivusta, joka on penkin alla. Olivia nostaa matkalaukkunsa takaluukkuun ja istahtaa sitten viereeni. Ennen kuin lähden ajamaan kotiin, painan pienen suukon hänen poskelleen.
"Miten matka meni?" kysäisen, kun ajan pois parkkipaikalta. Ihmisiä tulee ja menee, ja joudun kurkkimaan autojen ja ihmisten ohitse jotten törmää mihinkään.
"Hyvin, meillä oli ihan uskomattoman hauskaa. Me uitiin, syötiin hyvää ruokaa ja shoppailtiin päivät pitkät", Olivia hymyilee ja katselee ulos auton ikkunasta. Hänen hiuksensa ovat huolettomalla nutturalla, hänellä on päällään ohut nahkatakki ja farkut, sekä jalassaan mustat nilkkurit. Vaikka hän on juuri tullut pitkältä lennolta New Yorkista Lontooseen, hän näyttää upealta minun silmissäni, ja haluan nojautua hänen puoleensa ja painaa huuleni hänen hymyyn kaartuneille huulilleen. Silti vain hymyilen hänelle lämpimästi takaisin, ja vastaan mahdollisimman rauhallisesti ja normaalisti:
"Se on kiva kuulla. Että kaikki meni tosi hyvin, mitään normaalista poikkevaa ei tapahtunut tai mitään mistä tahtoisit kertoa minulle?" kysäisen vain varmuuden vuoksi. Olivian hymy melkein katoaa ja hänen naamansa menettää väriään, mutta sitten hän korjaa hymyään, melkein liiankin vakuuttavaksi, ja pudistaa päätään.
"Kaikki meni loistavasti." Nyökkään, vaikka minulla onkin tunne, että kaikki ei mennyt suunnitellusti. Ehkä voisin kysyä Susannelta tästä myöhemmin.
"Mutta mukavaa että olet nyt mun kanssa kotona."
"Niin mustakin. Mutta kohtahan me sitten lähdetään meidän reissulle, jota sä et toivottavasti peru", Olivia muistuttaa. Nyökkään ajatuksissani. Yksin ollessani pakkasin jo valmiiksi, mitä en yleensä tee. Mutta kun sinulla on aikaa, liiaksikin, sitä tulee tehtyä asioita joita ei uskoisi voivansa tehdä.

Olivia -

Louis ajaa pihaamme ja parkkeeraa auton talliin. Nostan matkalaukkuni tavaratilasta ja kannan ne sisälle Louisin lukitessa tallinovet ja tullessa perässäni. Riisun takin ja kengät eteiseen, vien matkalaukun huoneeseemme purkaakseni sen sitten myöhemmin, ja menen hakemaan itselleni jotakin syötävää. Olen väsynyt, nälkäinen ja kaiken lisäksi valehtelija. Huomasin autossa, että Louis yritti etsiä minusta joitain normaalista poikkeavia merkkejä, eikä hän uskonut valettani. Olen aina ollut surkea valehtelija, ja kaikki tietävät sen. Huokaan, nappaan omenan korista ja ennen kuin ehdin haukata, on joku muu jo iskenyt hampaansa siihen.
"Lou! Se oli mun omena", huudahdan ja käännyn kohti häntä. Hän väistää pienen leikkimielisen läpsäisyni, ja nappaa minua vyötäröltä.
"Ja hyvä omena olikin", Louis hymyilee nielaistuaan. Pyöritän silmiäni ja haukkaan omenaa. Kuuluu rusahdus, kun vihertävä kuori halkeaa hampaideni alla, ja jauhan omenanpalaa suussani. En ehdi reagoida mitenkään, kun Louis haukkaa toisen palasen, ja hymyilee viattomasti, kun katson häntä kulmieni alta.
"Idiootti", mumisen. Se vain kirvoittaa Louisissa matalan, lyhytkestoisen naurun. Kiedon käteni hänen niskansa taakse, ja yritän olla osumatta omenalla hänen niskaansa.
"Mun oma idiootti", hymyilen ja painan silmäni hitaasti kiinni. Ne alkavat vetistää heti kun olen sulkenut ne, olen niin väsynyt että silmien pitäminen auki sattuu.
"Hmm", Louis hymähtää ja painaa huulensa huulilleni. Lämmin, kotoisa tunne humahtaa kehoni lävitse. Juuri kun ajattelen, että voisin jäädä siihen koko loppuikuisuudeksi, Louisin kännykkä soi. Hän nostaa sen taskustaan, ja katsoo näyttöä.
"Äiti", hän sanoo hiljaa, ihmeissään ja astelee olohuoneeseen puhumaan äitinsä kanssa. Minä sen sijaan mutustan omenan loppuun ja kiipeän yläkertaan purkamaan matkalaukkuni sisällön kaappeihin ja pyykkikoneeseen.

Urakkani jälkeen päätän ottaa pitkän, kuuman suihkun, ja kun avaan kylpyhuoneen oven astuakseni takaisin makuuhuoneen puolelle hiuksista vesi lattialle tippuen, Louis makoilee sängyllämme katse kohti kattoa, kädet mahan päällä leväten. Hän kääntää katseensa minuun kun saavun huoneeseen, ja sitten takaisin kattoon kun kävelen vaatekaapilleni ja puen nopeasti alushousut ja jättimäisen t-paidan ylleni. Kieritän pyyhkeeni hiusten ympärille turbaanityylisesti, ja menen samalla pesemään hampaani. Sitten laitan pyyhkeen kuivumaan, letitän kosteat hiussuortuvani ja pujahdan peittojen alle lämpöiseen sänkyymme. Louis ei liikahdan mihinkään, hän vain makaa päiväpeito päällä sillä aikaa, kun minä painan pääni tyynyyn ja nappaan hänen oikean kätensä vasempaan käteeni.

"Mitä sä mietit?" kysyn hetken päästä, kun Louis ei ole vieläkään puhunut mitään.
"Kaikkea, enkä toisaalta yhtään mitään", Louis vastaa. Luon häneen hämmentyneen katseen, ja sitten haukottelen.
"Louis?" kysyn hiljaa.
"No?"
"Umm, voisitkohan sä laulaa mulle jotain? Mä tahdon nukahtaa sun lauluun", sanon ja katselen Louisia ripsieni lomasta. Mies näyttää hämmentyneen kysymyksestäni hieman, mutta toipuu hämmennyksestään nopeasti ja kohauttaa olkiaan. Hänestä irtoaa jopa pieni hymy.
"Okei", hän vastaa, ja alkaa laulaa jotain minulle tuntematonta, hidasta kappaletta. Laulaessaan hän nostaa päiväpeiton pois sängyn päältä, heittää paitansa ja housunsa työpöydän edessä olevan tuolin selkänojalle ja tulee viereeni. Hän silittää hiuksiani ja minä painan silmät kiinni. Hänen rintaansa vasten on hyvä nukahtaa.

//asd, ei näin. Anteeksi etten oo jatkanu taaskaan pitkään aikaan, mun täytyy yrittää jatkaa useemmin. Oon nyt suunnitellu niin, että tää tarina alkaapi olla kohta lopussaaaaa, muutamia lukuja tulee vielä, tarkkaa lukumäärää en tiedä