It's my life - 8

Keikan loputtua menemme ihmismassan mukana aulaan. Suurimmat fanit rynnivät jo jonoksi aulan toiselle seinustalle asetetun pyödän eteen.
"Heather!" joku tyttö huutaa viereltämme ja on kaatua kun eräs kiihkoilijafani yrittää ehtiä jonon jatkoksi.
"Varo vähän!" ensimmäinen tyttö huutaa ja päätään pyöritellen kävelee ystävänsä luokse. Sammy ja minä katsomme toisiimme.
"Onkohan tänne mitään järkeä jäädä oottamaan?" Sammy kysähtää ja nousee varpailleen nähdäkseen kaikkien niiden naisten päiden ylitse. "Toi jono on jo ihan älyttömän pitkä... siinä menis koko yö että sä pääsisit jututtaa Niallia." Punnitsen päässäni sitä mitä haluan tehdä ja sitä mitä minun pitäisi tehdä.
"Mä en... mä en tiedä. Mä tavallaan haluisin jäädä", sanon. Sammyn kasvoilla käy tuskastunut ilme. Sitten tajuan erään asian. Kaikki fanit tuijottavat meitä. On ihan hiljaista. Ja juuri kun olen ehtinyt tajuta tämän, korvani täyttyvät kiljunnalla, ja ääni takaani kysyy:
"Hei neidit, jos viitsisitte väistää?" Käännymme Sammyn kanssa katsomaan taaksemme. Lyhyenä ihmisenä joudun laittamaan niskaani kenoon nähdäkseni puhujan naaman.
"Ups, anteeksi", soperran ja me Sammyn kanssa väistämme One Directionin tieltä. Harry kävelee etunenässä, ja johdattaa muutkin pojat istumaan pitkän pöydän ääreen. Kun Niall menee ohitseni, katson häntä urheasti silmiin. Ilmeettömät kasvot katsovat suuntaani, mutta vähän ennen kuin Niall kääntää katseensa minusta, huomaan että hänen suupielensä kääntyvät ylöspäin. En tiedä onko hän oikeasti iloinen, vai kenties vahingoniloinen, mutta hän hymyilee. Jään tuijottamaan hänen peräänsä ja yritän miettiä mitä hänen päässään liikuu.

"Se hymyili. Mitä helvettiä se oikein ajatteli? Siis se on eka kun se vihais mua ja sit se hymyilee mulle, ihankuin siitä ois jotenki kiva nähä mua!" huudan kun olemme hotellihuoneessamme. Kävelen hermostuneena edestakaisin minun ja Sammyn sänkyjen edessä. Emme lopultakaan jaksaneet jäädä odottamaan enää kaikkia niitä nimmarienhakijoita vain saadaksemme puhua Niallille. Ja kun Sammy kysyi olisiko halunnut mennä baariin, sanoin etten jaksanut. Se olikin toki totta.
"No ehkä sillä oli huono omatunto", Sammy sanoo ja kohauttaa olkiaan irvistäen. Hän istuu sängyn jalkopäässä pyyhe päässään, flanelliyöpäidan housut ja toppi päällään.
"Ja paskat. Ehkä se oli vaan vahingoilonen siitä kun mulle kävi jotain noloa", sanon ja pysähdyn.
"En mä nyt tiedä... Tai ehkä se oikeesti vaan innostu siitä että sä olit siellä", Sammy yrittää.
"Uskoako tuohonkaan...", mumisen ja kävelen sängylleni. Sitten kaadun sille mahalleni ja kaivan jostakin tyynyn pääni alle.
"Mut mä voisin suositella sulle tämmöstä; soita sille. Eikös sulla nyt oo sen numero?"
"No on... Mut sit se varmaan miettis et miks mä en soittanu aikasemmin jos mua jäi kerran häiritsemään. Tai se on voinu vaihtaa numeronsa tai se ei vastaa kun mä soitan..."
"Ei voi ikinä onnistua jos ei koskaan yritä", Sammy sanoo ja lausuu samalla niitä suuria elämänviisauksia joita hänen äitinsä takoo hänen päähänsä.
"Mutta sillon ei voi myöskään epäonnistua", muistutan.
"Totta turiset. Mut sä et ikinä saa selville mitä sen päässä liikkuu, jos sä et edes uskalla puhua sille. Ota itseäs niskasta ja koita soittaa sille", Sammy hymyilee. Hän avaa turbaaninsa ja menee kylpyhuoneeseen kuivaamaan hiuksensa. Punnitsen hänen sanojaan. Pitäisikö minun yrittää? Eihän minulla ole mitään menetettävää. Ja kuten Sammy sanoi, en voi onnistua jos en edes yritä. Otan puhelimen käteeni, avaan lukituksen näppäilemällä nelinumeroisen koodin, etsin yhteystiedoista numeron jonka kohdalla ei ole nimeä ja jään tuijottamaan sitä. Mitä minä edes sanoisin hänelle? Hei, oon se tyttö joka oli paras ystäväsi muutama vuosi sitten. Miksi sä hymyilit mulle tänään? Ei, ei ihan noin. Mietin pääni puhki, mutta päädyn aina hylkäämään oman pääni ehdotukset. Miten vaikeaa voi olla keksiä sanottavaa entiselle parhaalle ystävälle?

Lopulta vedän peukaloani numeron päällä saadakseni soittaa siihen, ja vedän syvään henkeä. Syteen tai saveen. Minulla ei ole mitään menetettävää. Päätän lähteä liikkeelle ilman mitään harjoiteltua käsikirjoitusta. Katsotaan kuinka pitkälle se kantaa minut. Samalla kun odottelen jonkun vastaavaan puhelimeen, vedän peittoani lähemmäs itseäni ja puristan sen kulman nihkeään nyrkkiini.
"Haloo?" tuuttaus loppuu ihan yhtäkkiä, enkä saa sanaa suustani. "Haloo?!" vastaaja - Niall - toistaa. Ja raukkamaisuuttani katkaisen puhelun. Sitten jään peitto nyrkissä, puhelin toisessa kourassani istumaan sängyn reunalle. En voi kuin tuijottaa eteeni ja miettiä miksi edes yritin jos menin niin paniikkiin.

"Soitiko sä?" Sammy kysyy kun hän tulee kylppäristä hetken päästä hiukset kuivattuina, meikit pestyinä naamalta.
"Soitin. Ei vastannu", valehtelen ja toivon ettei Sammy näe lävitseni.
"Laita viesti, se näkee sen sitte kyllä jossain vaiheessa", Sammy sanoo ja kaivautuu peiton alle. Hän ottaa kaukosäätimen yöpöydältä vierestään ja avaa television.
"No joo", myönnyn. Ehkä se on parempi idea. Vaikka se onkin aika raukkamaista. Avaan lukituksen numerokoodilla, menen yhteystietoihin ja Niallin numeron kohdalla liu'utan peukaloani vastakkaiseen suuntaan kuin aiemmin avatakseni viestikentän. Sitten alan luonnostella viestiä. Poistan kirjoitukseni kerta toisensa jälkeen, ja viidentoista minuutin päästä olen jo valmis luovuttamaan.
"Mitä mä kirjotan?" huudahdan Sammylle ja koetan säilyttää edes vähän itsehillinnästäni; tahtoisin vain riehua.
" 'Hei täällä mä, epätietoinen exbbf:ssi, joka yritti soittaa sulle äsken. Et vastannu ja aattelin nyt yrittää tavottaa sua tällä tavoin' tai jotain", Sammy sanoo ja kääntää päänsä hetkeksi minun suuntaani. Sitten hän kiinnittää huomionsa taas televisioon. Olen selin siihen, joten en näe mitä ohjelmaa hän katsoo mutta veikkaan Gossip girliä. Kirjoitan jotakin Sammyn sanelun mukaan, muokkailen tekstiä ja annan sen lopulta Sammyn luettavaksi. Hän lukee sen ääneen, ihan vain koska minä tahdon kuulla miltä se kuulostaa.
"Hei Niall, Ivy tässä. Mä yritin soittaa sulle äsken ja menin vähän paniikkiin... katkaisin sen puhelun siis. Anteeks. Mä yritän nyt tällä tavoin tavottaa sua. Mut kuule... Mua jäi kaihertamaan yks juttu. Tai no aika montakin. Miksi sä olit Irlannissa mulle niin vihainen? Tai no ainakin vaikutit siltä... Ja miksi sä sitten tänään kuitenkin soit mulle hymysi jos mä käyn sun hermoille niin pahasti? Mä kaipaan vastauksia, en mitään kiertelyitä, kiitos. Ja jos sä et ihan oikeesti siedä mua, niin sano se suoraan. Mut hyvää yötä nyt joka tapauksessa." Sammy katsoo minua ja antaa puhelimen minulle takaisin. "Se vastasi, mut sä katkasit puhelun?"
"Mmh, joo... Älä suutu mä vaan pelkäsin että sä pitäisit mua raukkanamaisena, jos kertoisin sulle siitä...", mumisin.
"En mä, mut oisit voinu sanoa."
"Sori..."
"No lähetä se nyt!"
Vedän henkeä. "Okei", sanon ja pidän peukaloani vähän 'Send'-tekstillä varustetun laatikon yllä. Sitten suljen silmäni. Ja avaan ne. Ja sitten painan peukaloni laatikon päälle. Viesti siirtyy mustalle alustalle viestiketjun ensimmäiseksi, ja kun lähetysaika ja -päivämäärä tulevat näkyviin tiedän Niallin saaneen viestin. Menen etusivulle, ja painan sitten näytön lukitusta puhelimen sivusta. Sitten viskaan puhelimen eteeni ja halaan tyynyäni. Vastaakohan hän enää tänään? Vastaakohan hän ollenkaan? Huokaan, käännyn selälleni ja alan katsomaan - yllätys yllätys - Gossip girliä Sammyn kanssa.

Kello on hyvän matkaa yli yhden - yöllä - , ja Sammy on jo nukahtanut. Minä en saa unta vaan makaan peittoni alla valveilla ja katselen ulos ikkunasta. Yö on valoisa, ja autojen äänet ja tuutaukset kuluvat huoneeseemme hyvin. Ne rikkovat mukavasti korvissani suhisevaa hiljaisuutta. Sitten värinällä oleva puhelimeni värisee ja ilmoittaa näin saapuneesta viestistä. Nousen kyynerpääni varaan, kurkotan ottamaan puhelimeni yöpöydältä ja avaan näytön lukituksen. Sitten painan kirjekuorta ja kirjettä esittävää kuvaketta etusivun alalaidassa. Sydämeni hakkaa tuhatta ja sataa. Onko se Niall? Kun sitten lopulta näen kuka viestin on laittanut, pettymykseni on suuri, mutta niin on myös helpotukseni. Osa minusta olisi halunnut sen olevan Niall, osa taas kammosi ajatusta. Se on Elena.
"Heippa. Sori mun oli pakko laittaa tää viesti koska mua ei nukuta ja mulla on tylsää. Oliko kiva keikka ja mitä muuta te ootte tehny siellä? Me Katin kanssa aateltiin että kun tuutte kotiin niin mennään taas yhdessä rannalle, eikö? No mut öitä ja sori jos herätin." Niin viestissä lukee. En jaksa vastata siihen, vaan laitan puhelimeni kokonaan äänettömälle ja laitan sen takaisin yöpöydälleni. Sitten käännän puhelimelle selkäni, suljen silmäni ja yritän nukkua. Siksipä en huomaa toista viestiä, joka saapuu puhelimeeni vain muutama minuutti ensimmäisen viestin jälkeen.