It's my life - 7

Päivä ennen keikkaa äiti vie minut ja Sammyn LA:han, jossa keikka tulisi olemaan. Matkan aikana en saa selvää itsestäni yhtään sen enempää kuin muinakaan päivinä, ja se on paha asia. En voi kääntyä takaisin. En vain voi tehdä sitä enää tässä vaiheessa. Kun pääsemme Los Angelesin päähän, äiti ajaa hotellille ja päästä meidät lähtemään keskenämme.
"Pitäkää hauskaa, mutta olkaa varovaisia. Mä en halua tulla hakemaan teitä paloina tai arkuissa", äiti sanoo kun halaamme häntä. Menemme hotellin aulaan, otamme avaimet huoneeseemme, hujautamme hissillä ylös ja asetumme aloillemme. Emme sinä päivänä ehdi tehdä juuri mitään, koska ilta on jo pitkällä kun saamme huoneemme oman näköiseksemme. Päätämme siis vain valita huomiset vaatteet ja rentoilla loppuajan.

"Miks mua jännittää?" Sammy kysyy nauraen hieman myöhemmin illalla. Makailemme sängyillämme, dataamme puhelimillamme ja juttelemme.
"En mä tiiä miks sua jännittää mut mua jännittää se, mitä Niall sanoo tai tekee. Jos mä nyt edes näen sen", sanon ja luon katseeni vaaleaan, rapattuun kattoon.
"Älä pelkää. Se oli sun paras ystävä ja sen on merkittävä sille jotain", Sammy yrittää lohduttaa.
"No viimekertaisen käytöksen perusteella en usko, mut hyvä on jos niin sanot."
"Sanon."
"Terapeutti-Sammy", nauran.
"Kiitos, sehän mä oonki", Sammy nauraa mukana. Päätämme pian käydä nukkumaan jotta jaksamme huomenna valvoa. Jatkothan ne on järjestettävä kun on mahdollisuus.

Aamulla menemme aamupalalle, käymme hotellin salilla ruoan laskeuduttua ja sitten menemme vuorotellen suihkuun. Kello on vasta 12, kun olemme valmiit.
"Mennää kattoo kaupunkii nyt ku tääl kerran ollaa", ehdotan kun yritämme keksiä tekemistä yhdeksäksi tunniksi.
"No mennää sitte, ei tuu parempaaka ehdotusta", Sammy myöntyy lopulta. Puemme sortsia ja toppia päällemme ja sitten lähdemme katsomaan kaupungin menoa ja meininkiä. Eksymme muutamaan ihanaan vaatekauppaan, joita saan ostettua itselleni - alennusmyynneistä toki - paidan ja huivin. Sammy ei osta mitään, hän ei ole niin shoppailuintoinen kuin esimerkisiksi minä. Käymme myös syömässä Subwayssa kun nälkä meidät yllättää.

Saamme aikaa kulumaan viitisen tuntia. Ja koska aikaa on vielä tapettavaksi, päätämme vaihtaa treenivaatteisiin ja käydä lenkillä puistossa. Ilma on kuumaa ja paksua, ja vaikka minulla on vain kangassortsit ja neonvihreä toppi, alkaa hiki virrata tuskallisen nopeasti.
"Tääl on ihan helvetin kuuma", Sammy tuhahtaa. Hän ottaa aurinkolasit päästään ja pyyhkii nenänvarttaan, joka kieltämättä kiiltää hiestä.
"No on", sanon ja pyyhin itsekin otsaani. "Käännytääkö takasin ja mennää homehtumaa sinne hotellille?"
"No okei. Mieluummin niin ku että saadaa auringonpistokset ja joudutaa sairaalaa."
"Sairaalapelko. Tosta mäkään en ollu vielä kuullu", sanon.
"No se on mun uusin fobia."
"Huomaan." Lähdemme kävelemään takaisin kohti hotellia, ja juttelemme kaikesta turhanpäiväisestä kuten aina.

Keikkaan on kaksi tuntia aikaa, ja me päätämme aloittaa laittautumisen. Siihen kuuluu suihku - taas kerran - , meikkaus, vaatteiden ja hiusten laitto. Meikkaan itseni aika luonnollisesti, meikki poikkeaa arkimeikistäni vain vähän. Hiukset laitan poninhännälle ja kiharran ne. Puen päälleni Guns 'n Roses-topin, mustan hameen - ja mustat ohuet sukkahousut jotten näytä aivan järkyttävältä huoralta - ja laitan mustat kiilakorkotennarit. Sitten minä olen valmis. Joudun odottamaan Sammyä, joka pukee päälleen leopardikuvioisia haaremihousuja, mustaa toppia ja siihen päälle nahkatakkia sekä tennareita. 
"Tuletko sä nyt vai viidestoista päivä?" kysyn lopulta.
"No oon tulossa koko ajan, älä oo noin kärsimätön! Eka sä et ees halunnu tulla tänne ja sitten sulla on niin hirvee kiire", Sammy paasaa. Hän nappaa kännykän, rahaa, avainkortin huoneeseemme ja lipun käteensä, ja tunkee ne laukkuunsa. Hän katsahtaa peiliin, pörhöttää hiuksiaan joita hän ei ole laittanut mitenkään erikoisesti ja katsoo sitten minua hymyillen. Heitän oman laukkuni olalleni - se sisältää samat tavarat kuin Sammyn laukku - ja sitten me lähdemme. Otamme taksin - olemme liian laiskoja kävelläksemme sinne illan kuumuudessa - ja ajaa hurautamme keikkapaikalle. Meillä ei ole hinku eturiviin, joten vaikka keikka alkaa puolentunnin päästä, meillä ei ole mikään kiire. Maksamme kuskille matkamme, kävelemme suureen halliin ja näytämme liput ovimiehelle. Meteli ja huutaminen kuuluu ulos asti. Kävelemme jättimäiseen saliin, jossa keikka on, ja menemme paikoillemme. Sali on aivan täynnä. Ounastelen ettei paikoiltamme näe juuri mitään, mutta kuuntelemaanhan tänne oli pääasiassa tultu.

Keikan alkuun on enää muutama minuutti. Hallin ovet suljetaan 5 vaille 9. Meteli on korviahuumaavaa, ja yleisömeri edessämme on kasvanut muutamalla sadalla ihmisellä. Yhtäkkiä valot sammuvat, ja ainoastaan lava on valaistu. Katson Sammya, ja jos näen oikein siinä pimeydessä, nainen hymyilee ja näyttää peukkua. Nostan itsekin oikean käden peukaloni pystyyn ja keskityn lavan yläpuolella olevan screenin esittelemään videoon. Se kestää hetken, ja kun video on lopussa, viisi hahmoa juoksee lavalle ja ensimmäinen biisi alkaa. Kirkuminen käy korviini, mutta enää hetken päästä en edes tunne sitä kipua, vaan fiilistelen ja vähän tanssinkin poikien laulun säestämänä.

//anteeks ku on kestäny näin kauan tää julkasu, mut mulla tahtoo toi inspi aina lopahtaa ku luonnostelen uutta lukua... Mutta toivottavasti piditte tästä luvusta, joka ei ollu ihan mun paras... Kommentoikaa, ja varautukaa siihen että en postaa uutta lukua joka päivä