Help me - 5

Grace -

Viimeiset kaksi viikkoa koulua ovat rankat. Kokeita on jokaiselle päivälle, opettajat muistuttelevat meitä tekemään töitä viimeiseen asti jotta saamme hyvät arvosanat ja pääsemme kaikki kurssimme läpi, ja minun tapauksessani minun on pitänyt keksiä muutama uusi pakokeino jotten olisi ihan joka päivä aivan kamalassa kunnossa kotiin mennessäni. Joka päivä kotiin mennessäni olen väsynyt ja aivan puhki, ja sitten minun on vielä luettava kokeisiin ja yritettävä muistaa kaikki asiat jotka olen lukenut. Päiväni menevät aikalailla vain noin. Kun kokeet ovat lopulta ohitse, minä ja Sara menemme syömään. Minä tahtoisin mennä kotiin ja itkeä kaikki kahden viikon väsymys tyynyyni mutta Sara raahaa minut ulos talostani.

"Ei tää mikään hienoin ruokapaikka oo, mutta kyllä tää varmaan menee", Sara nauraa. Olemme kierrelleet läpi koko kaupungin ja päätyneet lopulta pizzalle. Naurahdan ja me astumme sisään peräjälkeen. Kävelemme lähelle kassaa ja katselemme annoksia. Pizzat näyttävät hurjan suurilta, joten päätämme ottaa yhden puoliksi. Tilaamme sen ja haemme juotavat. Paikka on keskikokoinen, ei iso eikä oikeastaan pienikään, ja tilassa on monta pöytää ja puheensorina tuntuu jopa rauhoittavammalle täällä kuin hiljaisuus tuntuisi kotona, joka yleensä saa minut rauhtoittumaan. Istumme pöytään ja juttelemme. Pizzan tultua syömme sen ja minä katselen ympärilleni.

Yhdessä pöydässä istuu ehkä kolmikymppinen mies lukien lehteä ja syöden omaa pizzaansa. Pöydässä lähellä häntä istuu hiukan nuorempi pariskunta nauraen ja jutellen hiljaa. Heidän takanaan on ovi, joten siirryn katsomaan oikealle puolelleni. Siellä on muutama porukka jossa on enemmänkin ihmisiä, toisessa on ehkä seitsentoistavuotiaita, toisessa varmasti jo yli 25 olevia, sekä miehiä että naisia. Ja sitten katsahdan pöytään, jossa istuu tyttö ja poika. Poika istuu selkä minuun päin, ja tyttö leikkaa palaa pizzastaan. Hän näyttää hiukan tutulta, mutta en voi olla varma. Sitten tyttö nostaa päätään ja työntä haarukan suuhunsa. Vedän henkeä niin nopeasti, unohtaen pizzapalasen jota olen jauhamassa ja vetäisen sen väärään kurkkuun. Yskin ja yskin, juon vettä ja saan lopulta vedettyä henkeä. Sara katselee minua silmät suurina.

"Ootko okei?" hän kysyy huolestuneena. Nyökkään ja yskäisen vielä kerran.
"Lisa ja  Andy on täällä", kuiskaan. Sitten otan uuden kulauksen Pepsiä ja jatkan syömistä puhuen matalalla äänellä ja pitäen hiukaset kasvojeni edessä.
"Musta tuntuu että se porukka vainoaa mua", huokaan Saralle. "Mitä ikinä käykään, missä ikinä oonkaan, aina joku siitä jengistä on siellä", jatkan ja pyörittelen omaa neljäsosaa pizzastani, joka minulla vielä on syömättä, lautasella edessäni.
"Se vaan tuntuu. Ei ne sua vainoa", Sara lohduttaa. Kuulen tuolien jalkojen raapinaa vasten lattiaa, ja kun katson hiusteni raosta, näen Andyn ja Lisan nousevan pöydästä. He kiertävät niin läheltä minua, että voin kuulla heidän sanovan toisilleen:
"Kato, luuseri ja sen pikku ystävä!" Sitten he nauravat ja lähtevät ravintolasta. Suoristan selkäni, ja päästän hengen taas kulkemaan - en edes tajunnut pidätteleväni hengistystäni.
"Mä vihaan noita", sanon ja Sara nyökkää.
"Millaisia idiootteja", hän pyörittelee päätään. Jatkamme syömisen loppuun, minäkin vaikka minulla ei ole enää nälkä, ja lähdemme sitten kotiin. Saran kotimatka on hiukan pidempi kuin minun, joten olen kotona ennen häntä. Laitan hänelle viestiä ja menen sitten suihkuun. Tultuani sieltä soitan Saralle ja me jatkamme puhumista varmaan tunnin verran. Tiedän että on olemassa kaikenlaisia viestisovelluksia ja sen semmoisia, on minullakin niitä muutama, mutta tykkään myös kuulla ihmisten äänet ja niiden eri sävyt tietääkseni mitä toinen oikeasti ajattelee siitä mitä minä sanon.
"Hei mä menen nukkumaan! Nähdään huomenna", Sara sanoo. Viimeisen kouluviikon toinen päivä käynnistyy huomenna, ja jo lauantaina olen vapaa.
"Okei, niin mäkin. Nähdään", huikkaan ja menen pesemään hampaat. Anna on mennyt nukkumaan aikaa sitten, ja äitikin lukee jo kirjaa makuuhuoneessaan. Isä istuu olohuoneessa telkkarin äärellä joten sanon hänelle öitä ja kävelen alakertaan. Sitten menen peiton alle ja kuten tavallaista, makaan hereillä melkein kaksi tuntia, kunnes nukahdan levottomaan uneen hieman ennen puolta kahta.

//anteeks taas tällänen täyteluku missä ei oo mitään järkeä :( enskerraksi yritän kirjottaa jotain jännempää! Mutta toivottavasti pidätte tarinasta, sen perusteella mitä ootte nyt lukeneet :) Kiitos kaikista ihanista kommenteista, jaksamista kaikille ja sellasta xx
ei oikoluettu