Olivia -
Nousen seuraavana torstaiaamuna jo kuuden jälkeen syömään aamiaista ja katselemaan televisiota. En jaksa katsoa aamutv:tä, koska jos rehellisiä ollaan, en ole kovin kiinnostunut politiikasta, enkä edes ymmärrä siitä mitään. Minua ei myöskään jaksa kiinnostaa jonkun neverheard-kirjailijan uuden kirjan julkaisuseremonia, joten otan käteeni päivän lehden ja selailen sitä jonkin aikaa ajatuksiini vaipuneena. Päähäni alkaa muodostua idea, joka vaatii toteutusta mahdollisimman pian. Lasken lehden käsistäni, menen meikkaamaan ja pukemaan päälleni, sitten haen jostakin työhuoneen laatikosta käyttämätömän lehtiön, kuulakärkikynän, puhelinluettelon ja avaan läppärini. Sitten istun keittiönpöydän ääreen, ja alan miettiä. Jos minulla on vain muutama kuukausi aikaa, käytetään se sitten hyvin, ajattelen ja pyörittelen kynää kädessäni. Painan kynän auki, ja raapustan paperille sanan 'vanhemmat'. Kirjoitan sen alle vielä muutamalla ranskalaisella viivalla, mitä ajattelin tehdä jos löydän heidät jostakin. Sitten menen facebookiin koneellani, ja etsin vanhempieni ja veljeni nimiä. Löydän kolme eri Eric Hall:ia, kokeilen niitä kaikkia mutta en löydä omaa isääni mistään. Vain yksi Amanda Hall, eikä hänkään ole se oikea. Tom Hall, 20 eri tulosta. Ja lopulta, saan jonkinlaisen kunnon tuloksen. Otan yhteyttä Tomiin, ja odottelen vastausta samalla kun käyn Twitterissä ja etsin samat nimet. Ei minkäänlaista tulosta, mutta jos saan edes Tomin kiinni, olen tyytyväinen. Jatkan listan kirjoittamista. Seuraava kohta on 'matkustelu'. Kirjoitan muutaman paikan, joihin tahtoisin ehdottomasti mennä elämäni aikana. Mm. New York, Melbourne ja Rooma. Sitten katselen erilaisten matkanjärjestäjien sivuja, ja hintoja. Vertailen ja luen kommentteja joita sivuille on lähetetty mistäkin kohteesta ja päätän että rohkea rokan syö. Katson verkkopankistani onko minulla tarpeeksi rahaa tähän kaikkeen ja sitten varaan matkan, toisen ja kolmannenkin. Ajoitan matkat niin, että kun olemme olleet viikon jossakin, voimme muutamana päivänä pestä vaatteita kotona ja tavata ystäviä ja sitten lähdemme taas. Varaan jo lennotkin, se ei tule halvaksi, mutta kerranhan täällä vain eletään, en minä rahalla haudassa mitään tee. Stalkkaan Faebookkiani samalla kun jatkan listan laatimista. Huomaan kasvattavani listaa koko ajan vain suuremmaksi ja suuremmaksi. Lisään mm. Lizzien, Louisin ja Susannen kanssa oleskeleun, unelmieni vaatteiden ostelun ja surffaamisen listaan. Naputtelen kynää vasten lehtiötä, kun Louis ilmaantuu keittiöön haukotellen.
"Huomenta", hän sanoo ja istuu unisen näköisenä eteeni.
"Huomenta", vastaan ja jatkan, "arvaa mitä?"
"No en arvaa, mutta ehkäpä sä kerrot mulle", Louis hymyilee ja nousee tuoliltaan ottaakseen lasin kaapista.
"Okei. Mä varasin meille muutaman matkan tossa vähän aikaa sitten. Me ollaan menossa New Yorkiin muutaman viikon päästä, sitten Roomaan ja Melbourneen", sanon. Louis käännähtää minua kohden pidellen lasiaan. Hymyilen hänen hämmentyneelle ilmeelleen ja yritän pitää katseeni hänen silmissään, enkä paidattomassa ylävartalossaan.
"Okei", Louis vastaa kummissaan ja kävelee jääkaapille. Hän laittaa omenamehua lasiin ja minä astelen hänen taakseen. Halaan häntä ja suukotan hänen niskaansa.
"Siitä tulee kivaa, Lou", sanon ja painan kasvoni kiinni hänen lämpöiseen, paljaaseen selkäänsä. Hän kääntyy ympäri ja halaa minua tiukasti.
"Kaikki mitä me tehdään yhdessä on kivaa", hän sanoo painaen suukon hiuksiini.
Kun Louis on syönyt aamupalaa ja herännyt kunnolla, me lähdemme yhdessä käymään ruokakaupassa. Se on aina yhtä hauskaa. Pelleilemme, nauramme ja aiheutamme muille ihmisille facepalm-kohtauksia. Minä istun kärreissä ja Louis työntää, nappaan matkan varrella tarvittavia ruokatarpeita, eikä ole niin vaarallista jos jokin sattuu unohtumaan. Lopulta vartija tulee luoksemme ja kertoo, että kärrit ovat tavaroita ja enintään lapsia varten, ja että tämä on viimeinen varoitus. Nousen ylös kärryistä ja olen hetken häpeissäni, mutta pian juoksen taas ympäri kauppaa yrittäen saada lapaseni takaisin. Selviämme kotiin alle tunnissa, joka on varmasti jonkinlainen henkilökohtainen ennätyksemme. Minä ja Louis teemme yhdessä ruoan, ja Louis kutsuu pojatkin meille syömään. Meidän on tänään varmasti kerrottava surulliset uutiset, mutta olen jo valmistautunut siihen laittamalla vedenkestävää ripsiväriä ja tunkemalla nenäliinan taskuuni. En edelleenkään viikon jälkeen voi puhua siitä tirauttamatta kyyneliä. Minua kieltämättä pelottaa aivan järkyttävän paljon, en voi kiistää sitä. Ovikello herättää minut ajatuksistani, ja nousen nojatuolilta avaamaan, mutta Louis on jo matkalla huutaen 'tullaan' aivan täydellä volyymilla. Hymyilen pienesti itsekseni ja liityn eteisessä seisoskelevien miesten seuraksi.
"Heei", minua tervehtii leveä hymy, lempeät ruskeat silmät ja lämmin halaus, kun astun eteisen puolelle. Liam päästää minut halauksesta ottaakseen takin pois päältään. Heti hänen takanaan seisoo Niall, likaisenblondit hiukset sojottaen joka ilmansuuntaan kuin hän olisi vasta herännyt, ja siniset silmät katselevat uteliaasti joka puolelle aivan kuin hän astuisi tähän taloon ensimmäistä kertaa. Hän väläyttää minulle hymyn, ja minä hymyilen takaisin.
"Ikävä kyllä vielä ei päästä aloittamaan ruokailua koska Harry ja Zayn loistavat poissaolollaan mutta eiköhän ne kohta tule", totean kävellen vieraidemme edellä olohuoneeseen. Jään nojailemaan keittiön ja olohuoneen erottavaan oviaukkoon ja katselen kuinka pojat istahtavat nojatuoleille. Televisio on auki, mutta kukaan ei katso sitä. Menen kattamaan pöydän, ja sillä aikaa puuttuvatkin herrasmiehet saapuvat. Voimme aloittaa ruokailun ja sen aikana kehkeytyykin monta hauskaa keskustelua. Ruoka näyttää maistuvan kaikille, tajuan itsekin olevani nälkäinen vaikka ajattelin aiemmin etten ole. Syötyämme kasaamme takapihalla olevalle terassille pöydän ja tuolit, ja istumme iltaa syöden jälkiruokaa. Nautin tälläisitä kiireettömistä hetkistä ja yhdessäolosta, ja aion nauttia siitä niin kauan kuin aikaa on. Keskustelu kääntyy illan mittaan minuun ja pian Louis pyytää katseellaan lupaa kertoa. Nyökkään hiljaa ja katselen omia jalkojani samalla kun Louis vetää syvään henkeä. Kun nostan katseeni poikiin, jokaisen ilme näyttää huolestuneelta. En yritäkään lievittää heidän huolestuneisuuttaan hymyllä; en saa suupieliäni pakotettua ylöspäin vaikka miten yritän. Louis avaa suunsa ja alkaa verkkaisesti kertoa kaikkea alusta asti. Ja kun sanon kaikkea, tarkoitan sitä. Hän ei jätä juuri mitään pois selostuksestaan, paitsi jos se on jotakin liian henkilökohtaista tai epäolennaista kerrottavaksi. Hän ei ole edes päässyt kertomuksen niin sanottuun huippukohtaan, kun Liam vetää ahdistuneesti henkeä. Painan taas katseeni alas, en kestä sitä säälin ja hämmennyksen sekaista katsetta joka heillä kaikilla on naamallaan.
"Ja melkein viikko takaperin Olivia sai tietää että... Että se onkin aivokasvain", Louis sanoo niin hiljaa, että minäkin kuulen vain jos pinnistän kuuloani oikein kovasti. En hetkeen kuule kuin hiljaisen tuulen suhahduksen, kun pojat sulattelevat kuulemaansa - jos he nyt edes kuulivat mitä Lou sanoi.
"Mitä?!" Harryn ääni vinkaisee. Aika tuttu ensireaktio.
"Liv-", Liam aloittaa, mutta minun puhelimeni päästää kilahduksen, ja kaivan sen taskustani. Facebookista on tullut ilmoitus; kaveripyyntöni on hyväksytty ja hyväksyjä itse on paikalla. Pyyhkäisen kyyneliä poskiltani, jotka ovat Louisin kerronnan edetessä alkaneet valua ja pyydän sitten anteeksi poistumistani sisälle keittiöön. Avaan chatin ja kirjoitan pitkän viestin, jossa kysyn kuka hän on ja missä vanhempani ovat. Vastaus saapuu melkein samantien:
"Minun tai vanhempieni olinpaikka ei kuulu sinulle." Huokaan ja kerron sitten Tomille että olen hänen siskonsa, ja että minun pitää löytää vanhempani, joiden kanssa ajauduin pahoihin riitoihin ennen muuttamista Louisin luokse Lontooseen. Nyt vastaus antaa odottaa itseään kauemmin.
"Se muuttaa asian. Vanhempani - sinun vanhempasi - ovat Bristolissa. Minä itse olen Southamptonissa, mutta voin yrittää puhua heille vielä tämän viikon aikana."
"Se olisi hienoa, kiitos." Uskomatonta, koko tämän ajan olen ollut vain kahden tunnin ajomatkan päässä vanhemmistani, joiden kanssa minulla meni sukset ristiin muutamia vuosia sitten! Tom ei enää vastaa mitään, joten laitan kännykkäni takaisin taskuuni ja vedän syvään henkeä ennen kuin palaan takaisin takapihalle. En ehdi istua, kun olen jo rutistettuna ryhmähaliin. Huokaan ja yritän kietoa lyhyet käteni kaikkien mahdollisten ihmisten ympärille. Istumme kaikki takaisin paikoillemme ja minä saan aikaan jonkinlaisen irveen, jonka on tarkoitus jäljitellä hymyä.
"Lou, Tom sanoi puhuvansa mun vanhempien kanssa vielä tällä viikolla", sanon hiljaa ja katselen Louisin kasvoja, joista paistaa stressi. Minua inhottaa nähdä hänet noin maassa ja muistutan itseäni että minun täytyy illemmalla pyytää häntä olemaan huolehtimatta minusta noin kovasti.
"Hyvä", saan vastauksen. Olin kertonut ajomatkalla kauppaan että olin ottanut yhteyttä veljeeni. Ilta jatkuu hiljaisemmin kuin mitä se olisi luultavasti jatkunut ilman tätä suru-uutista. Puoli kuudelta Harryn tyttöystävä soittaa että tarvitsee kyydin kotiin, ja hän tietenkin uskollisena poikaystävänä lähtee kuskaamaan naistaan. Vain Liam ja Zayn jäävät lopulta luoksemme, kun Niall lähtee kotiin nukkumaan, hän oli vasta tullut Irlannista Englantiin. Seitsemän jälkeen terassilla istumme vain minä ja Louis.
"Sun ei tarvitse huolehtia musta niin kovasti, mä pärjään kyllä, tiedäthän?" otan asian esille.
"Se on hiukan vaikeeta tässä tilanteessa", Louis katsoo minua siniset silmät kiillellen. Nojaudun hänen puoleensa ja suikkaan suukon hänen poskelleen.
"Huolehdi mieluummin vaikka siitä että se sarja jota me meinattiin alkaa katsomaan on menny jo 15 minuuttia eikä me nyt tiedetä mitä siinä alussa kävi", huokaisen. Olisin todella tahtonut katsoa sen, vaikken koskaan saakaan tietää miten siinä käy. Menemme sisälle ja linnoittaudumme television eteen kokonaiseksi tunniksi. Sarja osoittautuu kauhusarjaksi, mutta se on enemmän kuin hyvä. Menen suihkuun ohjelman loputtua ja tunnen kuinka päänsärky alkaa hakata takaraivossani ja ohimoiden kohdalla. Olen jo melkein tottunut siihen, päänsärky on ollut joka päivä vain kovempi kuin edellisenä. Huokaisen ja huuhtelen shampoon hiuksistani.
//ANTEEKSI ihan hemmetin paljon, oon ollu tässä nyt kiireinen ja panikoinu kokeita ja ollu harrastuksissani ja inspinpuutteen kourissa mutta sain nyt tähän iltaan väsättyä tälläsen luvun, pian alkaa sitten draama ja action ja loppua kohden mennään kovaa vauhtia. Antakaa anteeksi k-virheet ja tylsä luku, mä painun nyt nukkumaan koska huomenna se ois sitten kasinaamu ja uintia että jesjes, hyvää yötä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti