Always be together - 2

Olivia -

"A-aivokasvain?!" huudahdan ja pitelen käsissäni virallisen näköistä lomaketta, jossa kerrotaan mikä minulla on ja onko ennuste hyvä vai huono. Minun tapauksessani se on huono; kasvainta ei voida poistaa ja siitä saattaa seurata kuolema. Ihan muutamien kuukausienkin päästä. Nielen kurkkuuni juttuunutta palaa. Ei auta, se on jämähtänyt paikoilleen. Silmiäni alkaa kirvellä kun kyyneleet tekevät tuloaan.
"Kai ne... Voi tehdä sille jotakin?" Louisin järkyttynyt ääni kysäisee selkäni takaa. Käteni tärisevät niin pahasti, etten voi lukea enää mitä paperissa sanotaan.
"Ei ne voi", piipitän ja nieleskelen itkua. "'Elinaika diagnoosin saamisesta muutamia kuukausia', eli ei enää pitkään", saan suustani, ennen kuin nyyhkäys purkautuu ilmoille tärisevien huulteni välistä. Painan tutisevaa kättäni suuni eteen, heitän lapun jalkoihini ja tärisen lujasti joka puolelta. Louis laskee lautasen sohvalle ja liukuu sitten istumaan viereeni lattialle. Hän halaa minua lujasti, ja saatan kuulla kuinka hänkin nyyhkyttää hiljaa.
"Mä en tahdo uskoa tohon", hän kuiskaa.
"Mutta kun niin se vain on. Mä en... Ole täällä enää pitkään", itken nyt hillittömästi. Painan pääni Louisin olkapäälle ja tärisen itkun mukana. Louisin paita kastuu kyynelistäni, mutta minä en huomaa sitä, eikä hänkään ilmeisesti kiinnitä siihen mitään huomiota. Minä ja hän vain istumme olohuoneemme lattialla itkien, pidellen toisistamme kiinni nyt kun me vielä voimme.

"Lou... Mun pitää päästä katsomaan mun vanhempia. Mä en tahdo jättää taakseni yhtään tekemätöntää asiaa, tai sopimatonta riitaa", sanon hieman myöhemmin, kun olen käynyt lämpimässä suihkussa - Louisin kanssa. Minulla ei ollut sydäntä kieltää häntä tulemasta kanssani -  ja syönyt puolikkaan banaanin.
"Tottakai, babe. Mitä vain", Louis lupaa heti. Hän ollut extrakiltti koko illan, mutta myös hiljaisempi ja kalpeampi. Uutinen toki järkytti häntäkin. Hän katselee minua sinisillä silmillään murtuneena.
"Mä en tiedä missä ne on. Ei ne kertoneet kun lähtivät. Nyt mä haluan löytää ne ja sopia sen riidan", jatkan vielä, itselleni pääosin.
"Me löydetään ne kyllä, lähetän vaikka poliisipartion ja etsiviä niiden perään", Louis vakuuttaa. Hänen katseensa, joka vangitsee omani, heijastelee omaa epätoivoani.
"Kiitos. Tiedäthän sä, että mä rakastan sua ihan valtavasti?" kysyn ja siirryn sohvalla lähemmäs häntä. Hän kietoo kätensä olkapäälleni ja suutelee otsaani.
"Tiedän. Niin mäkin sua", saan hiljaisen vastauksen. Nieleskelen kurkkuuni uudelleen juuttunutta palaa ja räpyttelen kyyneliä silmistäni.
"Pitää mennä soittamaan Susannelle", kuiskaan.
"Älä mene. Älä vielä", Louis anelee ja painelee suukkoja märkiin hiuksiini. Vedän syvään henkeä, ja otan paremman asennon rakkaani sylissä.
"Kaikki on niin katoavaista", sanon ja pyörittelen päätäni suuren suolaisen kyyneleen valuessa poskelleni.
"Ikävä kyllä." Ulkona alkaa tuulla, ja pian sade ripottelee ikkunoihin. Istumme sohvalla kiinni toisissamme jonkin aikaa, en osaa sanoa onko aika minuuteissa vai tunneissa, mutta kun vihdoin nousen ylös mennäkseni nukkumaan, on ulkona jo sysipimeä.
"Mä- mä tulen ihan kohta", Louis huikkaa perääni.
"Joo, älä valvo liian myöhään", varoitan ja astelen sitten portaat ylös minun ja Louisin huoneeseen. Laitan Susannelle viestin kertoakseni että minulla olisi ikäviä uutisia aamulla, ja sitten painun pehkuihin. ja kuten arvata saattaa, itken itseni uneen, enkä siis kuule Louisin tuloa viereeni myöhemmin.

//hmm. Olenpas nyt laittanut itseni mielenkiinotoiseen tilanteeseen. En tiedä miten jatkaa tästä, vaikka viimenen luku onkin jo mietitty, oh. Mä en yhtään tiedä saanko tehtyä tästä kovinkaan realistista, mutta yritetään. Voimia myös heille, jotka on menettäneet rakkaitaan joskus. <3 Vaikka eihän mun sanat teitä lohduta, kun ei ne ketään tuo takaisin. Lisäksi tahtoisin tietää kuinka monta ihmistä näitä mun tekstejä lukee. Olen utelias. Saisinko kaikilta jonkinlaista kommenttia, edes vaikka huutomerkkiä tonne kommenttiboxiin, niin voisin katsoa montako teitä onkaan kaikkiaan. Virallisia lukijoita on 8, mutta kun katselukerrat on muutamia kymmeniä joka tekstissä, niin epäilen kyllä hieman sitä että nämä kahdeksan samaa ihmistä käy nämä lukemassa useammankin kerran päivässä sitä samaa tekstiä :D mut ei ole mikään pakko. Kuten sanoin, olen vaan utelias.
Anteeksi tekstin lyhyys, kirjoitan joku päivä pidemmän luvun kun on enemmän aikaa eikä tarvitse lukea kokeisiin.
Mutta nyt mä menen nukkumaan. Öitä