Always be together - 1

Olivia -

"Liz! Varovasti!" naurahdan, ja katselen penkillä istuen kuinka hyvän ystäväni Susannen tytär laskee liukumäkeä puistossa. Syksyn kellastuneet lehdet putoilevat puista tuulen pyöriteltäviksi, ja puiston keskellä on suuri vesilätäkkö, johon Lizzie on jo meinannut kaatua.
"Tää ei luista, ihan tyhmät kurahousut", Liz nurisee ja juoksee töppöjaloillaan luokseni. "Voiko kurahousut ottaa pois?"
"Ei, Liz, muuten sun housut kastuu ja sitten ei oo kenelläkään kivaa", sanon tytölle, ja vedän tämän pipoa hiukan syvemmälle päähän estämään korvien jäätymisen. Lizzien vaaleat kiharat jäävät pipon alle, ja siniset silmät tapittavat ohitseni.
"Louis!" tyttö huutaa innoissaan. Käännyn itsekin ympäri, ja näen kuinka poikaystäväni astelee luoksemme kädessään kaksi pahvimukia, joista nousee höyryä kylmään ilmaan.
"Hei Liz", Louis hymyilee ja seisahtuu penkin viereen. Hän ojentaa kahvimukit minulle ja painaa suukon otsalleni. Sitten hän kaappaa Lizzien olkapäilleen ja juoksee keinuille. Lizzien kirkas nauru kaikuu puiston lävitse. Louis laskee Lizzien keinuun, ja antaa tälle vauhtia. Hörppään kahvistani, ja päätän sitten mennä viemään toisen mukin Louisille. Kävelen keinuille, ja seisahdan Louisin viereen.
"Tässä", sanon ja ojennan pahvimukin toisen käteen.
"Kiitos", Louis sanoo ja katsahtaa minua silmiin. Hänkin hörppää mukistaan ja antaa keinulle lisää vauhtia.
"Millloin isi ja äiti tulevat hakemaan?" Lizzie kysyy tullessaan taas lähemmäs meitä.
"Joko sä haluat kotiin?" kysäisen ja otan keinusta kiinni ja työnnän taaksepäin.
"EN", Lizzie huudahtaa ja heiluttaa jalkojaan niin voimakkaasti, että keinu lähtee tekemään omia kuvioitaan ja vauhti hidastuu.
"Äiti sanoi tulevansa hakemaan sinut vasta iltaruoalle", sanon hymyillen. Nelivuotias tyttö hymyilee säteilevästi ja pyytää sitten lisää vauhtia. Puistoon valuu muutama muukin lapsi, ja Louis päästää Lizin keinusta heikkalaatikolle, jossa tyttö ja hieman vanhempi poika alkavat rakentaa hiekkalinnaa.

"Oliko Dublinissa kivaa?" kysyn vieressäni istuvalta mieheltä ja painan pääni tämän olkapäälle.
"Joo, kuten aina. Mutta kotiinkin oli kiva tulla", Louis sanoo ja saatan kuulla kuinka hän hymyilee.
"Olit poissa vai yhden päivän", naurahdan. Louis ja hänen bändinsä olivat keikalla Dublinissa, he tulivat Lontooseen vasta tämän päivän puolella. En ollut ehtinyt juurikaan jutella hänen kanssaan tänään, koska Susanne oli tuonut Lizzien meille ja olimme pitäneet pikkutytölle seuraa.
"Mä ikävöin sua silti", kuuluu vastaus.
"Aww", naurahdan ja käännään päätäni antaakseni suukon poikaystävälleni. Huulemme osuvat yhteen, ja kuulemme heti vierestämme äänen:
"Hyi, miksi te teette noin?" Käännyn katsomaan Lizzietä, tyttö nauraa hykertää penkin edessä.
"Koska me rakastetaan toisiamme", Louis sanoo hänelle. "Aikanaan säkin teet näin etkä ajattele yhtään että se on yök."
"Enkä", Lizzie huudahtaa nauraen. Sitten hän juoksee liukumäkeen, jonne hiekkalaatikolla äsken leikkinyt poika on jo mennyt.
"Söpö", sanon ja katselen kuinka poika laskee heti Lizzien jälkeen.
"Ajattele, joskus meilläkin voisi olla tollanen", Louis sanoo hiljaa ja painaa suukon poskelleni. Kikatan typerästi, enkä yhtään tiedä mitä sanoa.
"Jospa nyt kuitenkin keskitytään tähän hetkeen, testin tuloksetkaan ei ole tulleet", sanon lopulta. Hymyni hiipuu, ja Louis huokaisee.
"Älä muistuta mua siitä. Mua inhottaa ajatus siitä, että mä saatan menettää sut ikuisiksi ajoiksi piankin, vain siksi että sulla on joku typerä syöpä."
"Niin muakin, mutta mä en nyt halua miettiä sitä", kuiskaan ja hörppään melkein juodusta kahvistani.

"Lizzie, mennäänkö syömään?" huutelen hiekkalaatikolle päin.
"Okei", Liz huutaa takaisin ja laskee ämpärin käsistään. Hän juoksee luokseni ja minä nostan hänet syliini. Kävelen Louisin luokse, joka tiputtaa tyhjät pahvimukit roskikseen ja sitten me lähdemme kävelemään kohti minun ja Louisin asuntoa, jonne ei ole pitkäkään matka. Kun tulemme talolle, Louis menee avaamaan oven ja auttaa Lizzieltä ulkovaatteet päältä. Hän vie tytön kuravaatteet pesuhuoneeseen ja minä taas katan pöydän ja laitan spagettia ja jauhelihakastiketta Lizzien lautaselle. Tyttö istuu syömään, ja sillä välin kun hän syö, minä lämmitän minun ja Louisin ruoat ja pian me kaikki kolme ahmimme ruokiamme mietteliään hiljaisuuden vallitessa.
"Kiitos, Olivia-täti", Lizzie sanoo syötyään tarpeeksi.
"Ole hyvä", hymyilen ja pörrötän tyttösen kiharoita vasemmalla kädelläni. Sitten vien hänen lautasensa pesukoneeseen, ja omani myös. Louis pyyhkii pöydän korjattuaan omat jälkensä ja laitettuaan kattilan takaisin jääkaappiin.
"Mitä tehdään?" Lizzie kysyy ja haukottelee. Istahdan sohvalle risti-istuntaan ja mietin.
"Katsotaanko Nalle Puhia?" kysyn kun en saa päähäni mitään muutakaan tekemistä.
"JOO", Lizzie huudahtaa ja taputtaa pikkuisia kätösiään yhteen. Louis nostaa hänet nojatuolille ja peittelee hänet viltin alle, minä laitan Nalle Puh-elokuvan pyörimään ja kaivaudun sohvalle Louisin kainaloon. Kesken elokuvan huomaan Lizzien nukahtaneen, joten laitan elokuvan pois päältä ja haen itselleni kirjan makuuhuoneesta jota luen sohvalla makoillen samalla, kun Louis lauleskelee työhuoneessaan.

Myöhemmin iltapäivällä, kun Louis ja Lizzie leikkivät junaradalla, ovikello soi. Susanne ja Steve tulevat hakemaan tytärtään kotiin.
"Heei, Liz. Oliko kivaa?" Susanne kysyy nostaessaan tyttönsä syliinsä. Tämä halaa äitiään ja nyökyttelee innoissaan.
"Saanhan mä tulla uudestaankin? Saanhan?"
"Tottakai saat, mikäli se vain käy heille", Susanne sanoo ja nyökäyttää päätään kohti minua ja Louisia.
"Ilman muuta, milloin vain", kiiruhdan vakuuttamaan. Susanne lähettää Lizzien siivoamaan lelut ja pakkaamaan ne reppuunsa, sitten juomme kahvit ja Susanne perheineen ajaa pois.
"Oon ihan puhki", nauran ja istun sohvalle. Louis nyökäyttää.
"Tavallaan ihan hyvä, ettei se ole meidän oma, en tiedä miten jaksaisin joka päivä viedä tyttöä puistoon ja kotiin ja katsoa lastenhjelmia ja leikkiä ja ruokkia", sanahdan.
"Niin, no, vastuuhan siinä olisi aivan järkyttävän suuri, kaikki muu tulee vasta kakkosena", Louis vastaa.
"Sinähän se tiedätkiin paljon vastuullisuudesta", virnuilen ja pyöritän silmiäni.
"Hahhah", Louis sanoo ja alkaa sitten kutittaa minua. Kieriskelen pian lattialla vedet silmistä valuen.
"Pitäiskö hakea posti?" Louis tuumailee, kun nousen istuma-asentoon ja korjailen kampaustani ja nostan villapaitani hihat kyynerpäihini.
"Hae vaan", sanon. Louis nousee lattialta ja astelee eteiseen. Pian hän tulee takaisin, ja heittää postit viereeni. Selaan pinon lävitse, laskuja ja mainoksia vain... Ei mutta, täällähän on joku muukin kirje. Se on osoitettu minulle. Etsin lähettäjää, ja törmään sairaalan nimeen oman nimeni vieressä.
"Lou... Tulokset on tullu", sanon niin lujaa kuin yhtäkkiä kuivuneesta kurkustani ääntä lähtee. Louis rientää keittiöstä kädessään palanen omenapiirakkaa ja istuu taakseni sohvalle.
"No?"
"Mä en uskalla avata sitä."
"Avaa vaan, se on varmasti ihan okei, ei sulla varmasti ole mitään", Louis kannustaa. Nielaisen, ja revin sitten kuoren auki. Nostan paperilappusen silmieni tasalle ja luen mitä siinä sanotaan.

//tämmönen on nyt se uusi ficci sitten. Toivottavasti pidätte vaikka ei se kyllä mikään realistisin olekaan. Anteeksi kaikki k-virheet, nyt menen nukkumaan, öitää :)

Olivia