"Harry!" huudahdan ja pitelen sydänalaani kuin estääkseni sydäntäni pomppaamasta rinnastani. En todellakaan osannut odottaa häntä.
"Sori, Emma. Ootko sä töihin menossa?" Harry virnistelee kädet toppatakin hihoissa. Lumi peittää nurmet hänen takanaan.
"Joo. Mut hei, eikö sun pitänyt olla siellä Ranskassa tänään?" kysyn ja astun eteenpäin Harryn viereen ulkorappusille ja suljen oven kiinni perässäni. Ja koska minulla on omat syvään juurtuneet tapani, tarkistan oven olevan varmasti lukossa. Sitten katsahdan Harrya.
"No me tultiin sieltä jo. Ei se haastattelija edes ollut paikalla ja kun se lopulta tuli, se sanoi ettei voikaan hoitaa asiaa tänään vaan joskus ensiviikolla", Harry irvistää. Hän näyttää suloiselta jopa tehdessään niin.
"Aika tökeröä", totean. Sitten astun muutaman portaan alas laatoitetulle pihapolulle. Harry astelee alas perässäni. Hänen autonsa on pysäköity tien laitaan. Hän on siis vielä ehtinyt ajaa Lontoosta tänne.
"Mm", Harry mutisee. "Hei voinko mä viedä sut töihin?"
"Joo, jos sä haluat", annan periksi edes tappelematta asiasta. Harry on vienyt minua jo useampana päivänä töihin. Hän kun sattuu aina osumaan paikalle niin sopivasti...
"Okei, hyppää kyytiin", Harry hymyilee ja vilauttaa hymykuoppansa näkyviin. En voi olla hymyilemättä takaisin. Kävelemme Harryn autolle, istumme pakoillemme ja hän lähtee ajamaan.
"En tahdo hoputtaa mut mä olen jo melkein myöhässä", vaikerran ja katselen kelloa paniikissa. Kohta 1. Ja minun on jo oltava asemissa yhdeltä. Naputan sormiani vasten reittäni ja tuskailen miten nopeasti aika menee. Jokainen mahdollinen valoihin pystähtyimen on minulle piinaa. Kumpa vain ehtisin ajoissa...
Kun olemme lopulta sairaalalla, olen juuri ja juuri aikataulussa.
"Kiitos Harry. Tahdotko sä tavata illalla?" kysyn nopeasti. Pitäähän minun hyvittää jotenkin kaikki tämä hänen kyydissään istuminen.
"Mielelläni. Tuun hakemaan sut töiden jälkeen", Harry sanoo. Katsahdan häneen ja nyökkään hätäisesti.
"Nähään", sanon ja irrotain turvavyön, avaan auton oven ja pomppaan ulos. Sitten pamautan auton oven kiinni ja luikastelen parkkipaikan lävitse sairaalan oville jotka aukeavat automaattisesti ja menen sitten sisälle. Kiidän hissillä kerrokseen jossa teen töitä. Kun hissin ovet kilahduksen jälkeen aukeavat, tiedän olevani myöhässä mutta yritän vielä paikata mokaani ja kiiruhdan pukuhuoneille, vaihdan vaatteeni sinisiin suoriin housuihin ja siniseen paitaan, sitten heitän omat vaatteeni lukolliseen kaappiin kangaskassin seuraksi ja laitan kaapin avaimen taskuuni. Tervehdin muutamia yövuorosta kotiin lähteviä työtovereitani ja menen käytävän päähän huoneeseen jossa minun on määrä autella tänään. Onneksi siellä vakituisesti palveleva hoitaja ei ole kovin vihainen myöhästymisestä ja lähettää minut hakemaan välipalaa sairaalan keittiöstä osastolla oleville loukkaantuneille lapsille.
Työpäiväni on viimein ohitse. Laitan Harrylle viestiä että hän voi tulla hakemaan, menen pukuhuoneeseen vaihtamaan vaatteet ja hakemaan kangaskassini kaapistani. Sitten huikkaan heipat vastatulleille ja vuoronsa lopetteleville. Kun pääsen ala-aulaan, on Harry jo siellä odottamassa minua. Ja minä kun luulin olevani tosi nopea.
"Hei", hymyilen leveästi ja kävelen hänen luokseen. Vaihdamme kaverillisen - luulisin - halauksen ja kävelemme Harryn autolle, joka on pysäköity parkkipaikan toiseen reunaan. Ilma on kirpeää ja pakkanen paukkuu muutamaa miinusatetta. Hengityksemme höyryää kävellessämme ja vesilätäköitä peittävä huurre raksahtelee rikki kun astumme niiden päälle. Istumme hetkeä myöhemmin Harryn autossa matkalla minun luokseni. Tahdon vaihtaa vaatteita ennen kuin menen minnekään ulos.
"Mites töissä?" Harry kysyy viritelläkseen keskustelua tai muuten vaan. Kohautan olkapäitäni ja vastaan:
"Ihan hyvin, uskoisin. Myöhästyin vähän mut ei se mitään. Hain välipalaa sen osaston lapsille jossa oon nyt töissä enskuun ja siivoilin vähän ja sellasta pikkuhommaa. Ruokatunnilla en juuri ehtiny syödä kun siinä oli kaikkee hässäkkää, mut eipä sillä juurikaan väliä". Okei, saatan valhdella hieman. Mahaani kouristaa nälästä mutta en mainitse sitä ääneen.
"No mennään yhdessä syömään?" Harry ehdottaa ja kääntyy kotitielleni.
"Joo, okei", vastaan mielissäni. Harry hurauttaa pihalleni ja parkkeeraa auton tyhjän autotallin eteen. Nousemme autosta, tallustamme kotioveni eteen, jonka avaan avaimillani ja rymistelen sitten lumisine kenkineni ja paksuine takkeineni sisään Harryn seuratessa perässä. Riisumme päällysvaatteet ja kengät, ja sitten Harry kävelee olohuoneeseen samalla kun minä matkaan yläkertaan makkariini aikeenani ottaa pikasuihku ja vaihtaa sitten vaatetta. Riisuudun kylppärissä, laitan veden valumaan ja kasteltuani hiukset pesen hiukset ja vartaloni, kuivaan itseni pyyhkeeseen ja föönaan hiukseni. Harjaan ne ja kiinnitän korkealle ponnarille, meikkaan uudelleen ja sitten etsin itselleni vasempaan keskisormeen sormuksen ja laitan kaulaani korun. Kävelen sisemmälle makuuhuoneeseen, suljen kylpyhuoneen oven ja sammutan sieltä valot. Valitsen uudet alusvaatteet pesuun menneiden tilalle, otan kaapista siniset farkut, 'Reality sucks'-tekstillä kuvitetun valkoisen paidan ja mustan ohuen villatakin. Laitan ohuet nilkkasukat ja otan Asicsen talvilenkkarit kaapin periltä. Otettuani turkoosin Niken laukun ja pakattuani sen, olen valmis hipsimään Harryn luokse alas.
"No, mennäänkö?" kysyn hymyillen. Harry nyökkää ja astelee eteiseen miettivä ilme kasvoillaan. Kun hän katshtaa minuun, ilme muuttuu päättäväiseksi. Kohotan kulmiani, mutta Harry vain kumartuu laittamaan kengät jalkaansa ja ja ottaa takin naulasta. Minä puen oman takkini päälleni ja me lähdemme ulos. Kävelemme Harryn autolle ja ajelemme jonnekin ravintolaan. Minä en tiedä mihin menemme, mutta pääasia on, että sieltä saa ruokaa. Ja koska ravintolasta on kyse, niin aivan varmasti saa.
Harry parkkeraa pitkällä keskustan ulkopuolella olevan ravintolan pihaan, ja me menemme sisään. Pienet valkoiset haituvat tippuvat taivaalta hissukseen. Ravintola on suht täynnä, joten menemme minne mahdumme ja istumme kolmenhengen pöytään. Ripustamme takkimme tuoliemme selkänojille ja juttelemme. Tarjoilija tuo meille ruokalistat, kysyy juomat ja käskee aloittaa salaatista. Niimpä me haemme salaatit ja syömme niitä keskinäisessä hiljaisuudessa. Kun olemme saaneet ne päätökseen, tarjoilija tuo juomat, kysyy ruoat ja lähtee ruokalistat mukanaan hakemaan tilaustamme. Herkullinen tuoksu tekee annostemme odottamisesta melkein mahdotonta, ja tyhjä mahani kaipaa ruokaa. Ja ilmoittaa sen liiankin äänekäästi. Harry virnuillee aina kuullessaan mahani murisevan, ja minä näytän hänelle lapsellisesti kieltäni. Kun ruoka vihdoin tulee, käyn sen kimppuun kuin en olisi koskaan saanut ruokaa heti, kun tarjoilija on kadonnut keittiöiden heiluriovista sisään. Heti ensimmäisen palasen kalasta maistettuani tiedän, että tämä ruoka on seuraavaa lempiruokaani. Kalassa on sitruunainen maku ja pasta on ihanan kermaista. Annoksen kyljessä olevan hunajamarinoudut porkkanat ja lantut sulavat suussani. En voi kuin nautiskella makujen kimarasta kielelläni ja mahani nauttii saadessaan täytettä.
"Onko hyvää?" Harry kysyy ja siemaisee vettä.
"Arvaa", vastaan ja työnnän taas uuden annoksen suuhuni. Minun on kaavittava lopuilla porkkanoilla kermakastike lautasen reunoilta ja saatava kaikki kala suuhuni. Kun ateriani on loppu, nojaudun tyytyväisenä taaksepäin ja huokaan.
"Toi oli ihanaa. Mä tuun tänne syömään joka päivä. Senkin possu, näytit mulle paikan jossa mä varmasti lihon alle aikayksikön Britannian pulleimmaksi tyypiksi", sanon virnistellen.
"Hups", Harry toteaa ja juo vetensä loppuun lasistaan. Minä vain pyörittelen vettäni lasissa ja kun tarjoilja hakee lautaset pois, minun on kulautettava lasi tyhjäksi. Sitten Harry maksaa - minä alan mököttää kun en saa maksaa kuten pitäisi - ja me lähdemme autolle. Harry avaa minulle oven ja kiitoksen sanasen sanottuani istun. Harry kiertää auton takaa kuskin paikalle minun oikealle puolelleni ja sitten Harry ajaa minut kotiin.
"Kiitti, mulla oli tosi kivaa", hymyilen kun istumme autossa pihassani.
"Mullakin. Emma...", Harry aloittaa, mutta päätyy vain avaamaan ja sulkemaan suutaan kuin kala kuivalla maalla.
"No?" kysyn ja katson häneen päin. Harry pyörittää päätään ja nojauttu lähemmäs minua. Hän painaa huulensa huulilleni vain hetkeksi, niin nopeasti etten ehdi edes tehdä mitään ja vetäytyy sitten pois kuin sähköiskun saaneena.
"Anteeksi", Harryn suusta kuuluu ja hänen silmänsä seuraavat minun jokaista liikettäni tarkkaan.
"Älä pyydä", sanon ja irrotan turvavyöni. "Mä en... Jutellaan myöhemmin jooko?" kysyn hermostuneena, huikkaan nopean kiitoksen kyydistä ja laukkana sisäle talooni. Suljen oven jäljessäni ja takkia riisuessani mietin mitä helvettiä äsken oikein tapahtui, ja mitä minun pitäisi tehdä asialle.
//noniin. Viimenen luku ennen koulun alkua, nopeesti kyhätty tässä illassa. Lukuja alkaa tulemaan ehkä harvemmin, ehkä normaaliin tahtiin, mitään en osaa vielä sanoa mut en aio lopettaa kirjottamista nyt kun se vielä kiinnostaa. Hyvää yötä ja koulupäivää kaikille opinahjoonsa palaaville
Paita ja ne tennarit, jotka Emmalla on päällään ravintolareissulla. Harvinaista herkkua nää asukuvat (noup?)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti