Death is new beginning - 12

Keskiviikkona istun Harryn asunnon keittiössä, sivupöydän edessä olevalla mustalla nahkalla verhoillulla baarijakkaralla ja naputan hermostuneena kynsiäni vasten kivistä pöytäpintaa. Tunnen Harryn katsovan minua, lökäreillä peitettyjä jalkojani ja hupparin alle jäävää ylävartaloani aina löysällä nutturalla oleviin hiuksiini asti. En voi katsoa Harryä silmiin, en voi katsoa ulos ikkunasta koska näkisin oman heijastukseni sen pinnasta. En kestä nähdä omaa naamaani juuri nyt. Kuulen vain kellon tikityksen, oman hengitykseni ja ikkunoihin ja kattoon hakkaavan sateen. Lumesta ei ole enää tietoakaan, kaikki vesi tulee nesteenä alas. Jos minä olisin saanut päättää, olisi se tullut taivaalta kiinteänä. Mutta minkäs teet, tälläistä se on.
"Sä halusit jutella", Harry aloittaa. Nostan katseeni muutamaksi sekunniksi hänen silmiinsä, mutta sitten siirrän sen kynsiini. Tarkastelen niitä kuin ne olisivat maailman kiinnostavimmat asiat ja hetken hiljaisuuden jälkeen vastaan:
"Niin mä halusin. Etkö sä sitten?"
"No kai mä halusin. Mut alottaisitko sä nyt kuitenkin?" Vääntelehdin tuolillani, yritän muodostaa päässäni jonkin ymmärrettävän lauseen. Käytän aikaa, mietiskelen ja hermostun koko ajan enemmän. Sitten vedän ilmaa keuhkoihini ja puhallan sen raskaasti ulos.
"Se mitä siellä autossa tapahtui. Mua pelottaa. Ben pelottaa mua. Musta tuntuu että mä petän sitä vaikka se onkin kuollut. Ja mä myös pelkään että mä rakastun suhun ja sitten-", päästän suustani ja elehdin käsilläni joka suuntaan, mutta Harry nostaa oikean kätensä pystyyn ja minä lopetan puhumisen kuin seinään.
"Se mitä autossa tapahtui, ei kaduta mua hetkekäkään, tiedä se. Ja niin kuin itse totesit, Ben on kuollut eikä sitä oikein voi muuksi muuttaa, vaikka usko pois, mä haluaisin kovasti. Sä et voi pettää sitä", Harry sanoo ja katsoo silmiini, joiden katseen olen nyt antanut harhailla kohti häntä.
"Niin mutta... Se tuntuisi siltä."
"Eli sä ajattelit elää koko loppuelämäsi ilman miestä?" Harry kysyy ja katsoo minua tutkivaksi.
"No en mä miestä kyllä mihinkään tarvitse", sanon leikilläni ja nostan nokkani pystyyn.
"Mistä sä ne lapset sitten oikein hankit, jos sä et kerran tarvitse miestä?" Harry kysyy ja virnistää.
"Adoptoin", sanon ja katson Harrya haastavasti. Tämä nostaa kätensä kohti kattoa ja naurahtaa.
"Okei, sä voitit tämän erän." Hän laskee kätensä alas. "Mutta on yksi juttu, jonka mä tahdon tietää. Etkö sä tuntenut mitään silloin?"
"Milloin?" kysyn lykätäkseni vastaushetkeä. Sen lyhyen hetken aikana olin tuntenut vaikka mitä, ja oikeastaan vain positiivisia asioita.
"Mistäköhän me ollaan puhuttu tässä nyt jo jonkin aikaa?"
"Jaa.. Um... No tuota, kai mä sitten jotakin tunsin", sanon ja lasken katseeni lattiaan. Tuijotan puun kiiltävää pintaa posket paloautonpunaisina. Harry nauraa pehmeästi. Kuulen kahinaa, joka lähtee hänen vaatteistaan, sitten tuolin jalat raapivat lattiaa ja ääni loppuu hetkeksi vain alkaakseen kohta uudelleen. Sitten kuulen askelia ja kahinaa, ja tunnen kuinka Harry asettaa kätensä olalleni. Nostan katseeni ylös häneen ja näen kuinka yllättävän lähellä hän seisoo. Hän painaa kasvonsa lähelle omiani ja huulet vasten korvaani kysyy:
"Mitä esimerkiksi?" En voi vastata. Ainakaan rehellisesti. Enkä edes saa siihen tilaisuutta. Harry painaa huulensa huulilleni. Olen hetken ihan jäissä, mutta sitten vastaan suudelmaan. Ehkä tämä sitten vastaa paremmin kysymykseen kuin mitä sanat olisivat ikinä voineet.

Harry vetäytyy pian taaemmas ja hymyilee autuaasti. Hymykuopat ilmestyvät hänen hurmaaville kasvoilleen ja hänen poskensa ovat punehtuneet söpösti. En voi olla hymyilemättä hänelle takaisin.
"Sait vastauksesi", sanon hetken toisiamme tuijoteltuamme.
"Jep, se oli just sellanen kuin toivoinkin", Harry vastaa ja katsoo minua silmät ilkikurisesti vilkkuen. Hän näyttää hetken niin paljon Benille kuin kaksi erinäköistä ihmistä vain voi, ja minun hymyni hyytyy. Harrynkin hymy tippuu huulilta ja kasvoille ilmestyy huolestunut ja hämmentynyt ilme.
"Mä en tiedä, voidaanko me koskaan olla yhdessä", sanon murheellisena ja päästän ryhtini enemmän kumaraan.
"Benin takiako?"
"Niin", vastaan murheellisena. Harry huokaa syvään ja katsoo sitten minua.
"Voisitko sä edes harkita asiaa? Yrittää unohtaa menneet ja keskittyä nykyisyyteen ja tulevaisuuteen? Ben ei kuulu siihen", Harry sanoo ja havaitsen hänen äänessään häivähdyksen kylmää kyllästyneisyyttä.
"Ei kuulukaan, mutta on aika helvetin vaikea unohtaa tollasta", sanon hänelle ja kurtistan kulmiani.
"No en mä väittänytkään että se olisi helppoa! Se oli minunkin ystävä, mutta en mä nyt sitä mieti koko aikaa ja ajattele että mitä jos se nyt tuomitsee mut, kun se ei edes näe mua enää, enkä mä sitä!"
"No oot säkin aika ystävä!" huudahdan. Sitten vedän henkeä, puhallan sen ulos ja toistan saman muutaman kerran silmät suljettuina. Kun avaan ne, näen Harryn yrittävän rauhoitella itseään, kädet tiukasti nyrkissä, kulmat ankarasti kurtussa.

"Anna anteeksi. En mä halua riidellä sun kanssa", huokaan rauhoituttuani vähäsen. En tahdo lähteä mukaan lapselliseen riidanhaastoon, vaan puhua asiat halki kuin aikuiset ainakin.
"Joo, en mäkään sun. Anteeksi." Katsomme hetken toisiamme, sitten minä nousen jakkaralta ja astelen muutaman askelen Harryn luokse. Kiedon käteni hänen ympärilleen ja halaan häntä sovinnon merkiksi. Harry halaa takaisin. Hetken  kuuluu vain kellon yllättävän kovaa tikitykstä, sateen hakkaamista ikkunaan ja meidän molempien sydämenlyönnit. Sitten irrottaudumme toisistamme ja katselemme toisiamme silmiin.
"Mä voin yrittää. Mutta mä en lupaa mitään", sanon lopulta.
"Kiitos", Harry hymyilee söpösti. Hymyilen takaisin ja halaan häntä uudelleen. Harry kuljettaa meidät molemmat sohvalle, ja siihen me jäämme, istumaan ja ihmettelemään. Sade hakkaa kattoon, kello tikittää edelleen ja meidän sydämemme lyönnit sulautuvat toisiinsa. Ehkä tästä voi vielä tullakin jotakin.

//inspi tähän tarinaan katosi jo hetki sitten, ja tää onkin nyt sitten tän tarinan päätösluku. Ei mikään maailman paras lopetus mutta kuten sanoin, ei oo mitään järkeä kirjottaa tarinaa jos siihen ei oo mitään kiinnostusta. Aloitan uuden jo tänään, mutten lupaa että julkaisen luvun tänään. Toivottavasti ei ollu ihan hirveen paljon k-virheitä (en jaksa taaskaan tehdä oikolukua, koska väsyttää niin pirusti) ja sillee

Death is new beginning - 11

Ajatukset surraavat päässäni kuin mehiläiset pesässään, kun kävelen suihkuun ja mekaanisesti pesen vartaloni ja hiukseni ja kuivaan itseni pyyhkeeseen. En saa hetkenkään rauhaa kun vain mietin ja mietin mitä pitäisi tehdä. Syömisestä en edes haaveile, mahani on edelleen täysi kaikesta siitä ihanasta kalasta ja pastasta. Puen päälleni ensimmäiset käteeni sattuvat vaatteet jotka ovatkin siniset ruudulliset flanellihousut ja valkoinen perustoppi paksuine olkaimineen. En itse juurikaan osta tai pidä naruokaintoppeja. Puhdistan meikit pois rekisteröimättä kaikkea mitä teen. Harjaan hiukseni ja menen sitten oman huoneeni kautta käytävään jonka varrella on vielä yksi vessa, Benin työhuone ja jonkinnäköinen varasto, jossa säilytän kaikkea mitä en voi säilyttää ulkovarastossa tai kodinhoithuoneessa. Varastoon ovat päätyneet esimerkiksi kirjat joita luen harvemmin, Benin levyt ja ne vaatteet jotka tahdoin säilyttää säilyttääkseni edes jonkinlaisen konkreettisen palasen hänestä, kortteja ja valokuva-albumeja, todistuksia, kuitteja, laskuja, autonpesuun tarkoitettuja pyyhkeitä ja kaikkea pikkusälää. Kävelen kuitenkin kaikkien näiden huoneiden ja niiden sisältämien tavaroiden ja muistojen ohitse käytävän päähän, jossa on kaksi ovea. Avaan molemmat vetämällä ne itseäni kohti ja astun sitten ulos parvekkeelle. Jääkylmä tuuli lyö minua vastaan ja sujahtaa ohitseni sisemmälle huoneistoon, kylmä betoni saa paljaat jalkani kohmeisiksi alta aikayksikön ja kauniit, mutta jäiset lumihiutaleet pyörteilevät tuulen mukana ja tippuvat parvekkeen reunalle. Tuuli hulmuttaa hiuksiani, repii paitaani ja housujeni lahkeita ja mikä parasta, selvittää hiukan päätäni, tai ainakin herättää minut siitä jonkinlaisesta horroksesta jossa olen viettänyt yli tunnin. Kananlihalle noussut ihoni ei kiinnitä huomiotani, eikä minua haittaa kylmyys joka käy aina vain purevammaksi. Vedän muutaman kerran syvään henkeä ja annan kylmän ilman virrata keuhkoihini ja sieltä ulos. Sitten hampaani hakkaavat jo siihen malliin, että minun on pakko peruuttaa sisälle taloon ja sulkea parvekkeen ovet edestäni. Käännyn käytävään päin ja kävelen sitten varastoon. Siellä pitäisi jossakin olla eräs kuva, jota etsin.

Avaan varaston oven ja napsautan valot päälle. Pikkuinen huone kylpee valossa ja paljastaa itsensä kaikessa sotkuisuudessaan. Päätän siivota sen lähipäivinä ja heittää pois kaikkea turhaa. Mutta nyt en tuhlaa aikaani siihen, vaan astun sisemmmälle huoneeseen ja aloitan penkomaan lähintä laatikkoa vain nähdäkseni sen olevan täynnä papereita. Minun pitäisi muistaa hankkia myös muutamia mappeja ja paperitelineitä ja hyllykköjä kaikille näille tavaroille. Siirryn seuraavaan laatikkoon ja kun vedän vesiperän siitäkin, siirryn seuraavaan ja taas seuraavaan. Noin puolentunnin etsimisen jälkeen pääsen vihdoin jäljille ja löydän pahvilaatikon täynnä valokuva-albumeja ja muita irtokuvia. Käyn albumit läpi ja sitten kaadan loput kuvat lähimpään laatikottomaan kohtaan ja selaan nekin. Kun lopulta löydän etsimäni, olen liian turhautunut siivotakseni aiheuttamaani lisäsotkua ja päätän vain jättää kaiken niin kuin se onkin. Siivoaisin sen heti huomenna. Tai ylihuomenna. Astelen laatikoiden ja kirjapinojen ohitse ja tiirailen kaikkien pölyvillakoirien keskeltä laatikotonta lattiapintaa jolle astua. Kun viimein pääsen itselleni tekemäni labyrintin ohitse, olen jo ovella ja napsautan valot pois. Sitten laitan oven jäljessäni kiinni ja kävelen omaan huoneeseeni ja asetan valokuvan työpöytäni päälle nojalleen seinää vasten. Kuva kupristuu hieman mutta erotan siitä silti oman naamani, Benin ja Harryn hymyilevät kasvot ja tumman taustan kaikkine valopilkkuineen joiden lähteenä ovat jotkut katuvalojen tapaiset. Korjaan kuvan asentoa, mutta turhaan; se valuu taas alaspäin. Huokaan, istun sängylleni ja katselen kuvaa. Tajuan nyt, vuosia myöhemmin kuinka vääristynyt tuo kuva on. Silloin se ei tuntunut siltä. Mutta nyt... Kuvassa minä seison keskellä, Harry vasemmalla puolellani ja Ben oikealla. Ben ja minä pitelemme toisiamme käsistä kiinni. Benin hymy näyttää erittäin aidolta ja onnelliselta. Minun on pikemmeinkin pingottunut ja väkinäinen. Harry halaa minua toisella kädellään ja minä häntä. Harrynkin hymy näyttää enemmän aidolta kuin minun. Ja kuva on otettu niihin aikoihin kun olin jo Benin kanssa yhdessä. Mutta se ei näytä tuossa kuvassa ihan siltä. Ja vaikka se onkin näin jälkikäteen turha edes sanoa, taisin olla ihastunut Harryyn silloin. Hän oli hurmaava ja suloinen, vaikka olihan Benkin. En osannut päättää ja kun Ben ehdotti seurustelua, tartuin siihen mitä sain ja opin lopulta rakastamaan häntä toisin kuin odotin käyvän. Mutta vaikka olin tukahduttanut tunteeni Harrya kohtaan, oli tämäniltainen saanut ne taas pintaan. Ja nyt olen aivan sekaisin. Voisinko todella tehdä näin kuolleelle poikaystävälleni? Voisiko Harry tehdä niin hänelle? Olisiko se oikein? Vaikka enhän minä tavallaan voisi enää pettää häntä, enhän? Ja äsken saavuttamani rauha on tipotiessaan ja entistä pisteliäämmät kysymykset pyörivät päässäni. Huokaan raskaasti taas kerran ja kaivan kännykän taskustani. Tarvitsen Annieta.

"Ann, auta mua!" huudan puhelimeen ja saan Annien sähätämään:
"Älä huuda, okei?"
"Joo, anteeksi", mumisen.
"No, mikä hätänä?" Annie kysyy huolestuneena ja minä avaan suuni. Sitten alan tulvana selittämään kaikkea tapahtunutta. Padot aukeavat sisälläni, keskustelu ajautuu harhateille, takeltelen ja kompastelen sanoissani ja saan lopultakin selitettyä kaiken.
"Umh, siinäpä oli asiaa... No mutta ethän sä mitään apua tarvitse. Sä teet just niin kuin haluat, seuraat sydäntäsi tai päätäsi tai molempia", Annie sanoo.
"Mutta mä en tiedä mikä on oikein! Mä en tiedä mitä mä haluan", ruikutan surkeana.
"Kyllähän tiedät, sitten kun sen aika on. Ja kuule, sä voit kokeilla juttuja, miten pahasti sä muka voisit epäonnistua? Ja jos olet huolissasi Benistä... Anteeksi nyt tää karu ilmaus, mutta se on koullut joten se ei voi vaikuttaa sun tekemmisiin, sanomisiin, menemisiin enää. Tai voihan se, jos sä annat sen tehdä niin, mut muista ettei kaikki oo ikuista ja Benistä sä ja Harry yhdessä ois varmaan ihan  okei", Annie pälpättää.
"Niin, totta... Pitäisikö mun jutella Harryn kanssa?"
"Mitä pikemmin, sitä parempi", Annie vahvistaa. Huokaan. "Hei rauhotu, vedä henkeä ja ajattele. Teidän täytyy puhua, sun pitää kertoa mikä sua mietityttää ja te voitte saada aikaan jonkun kompromissin tai jotain."
"Joo. Mä taidan soittaa sille ja kysyä millon se olis valmis tapaamaan", päätän.
"Hyvä tyttö. Soita sitte ja kerro mitä sovitte", Annie rohkaisee.
"Joo, heippa." Suljen linjan ja etsin sitten yhteystiedoista Harryn numeron. Jään odottelemaan jonkinlaista merkkiä, mutta sitä ei tule. Ja koska olen pelkuri, turvaudun sellaiseen keinoon kui tekstiviesti. Avaan viestikentän ja valitsen vastaanottajaksi Harryn. sitten luonnostelen viestin, pyyhin sen pois ja aloitan alusta. Hetkeä myöhemmin päätän vain kirjoittaa jonkun lyhyen ja ytimekkään, tunteeni paljastamattoman viestin.
"Pitää puhua. Milloin nähdään?" kirjoitan koska en keksi mitään muutakaan. Emmin hetken ja lähetän sen sitten. Kun olen odotellut hetken sängylläni maaten, päiväpeittoa hermostuneena sormeillen, Harry vastaa.
"Ei ainakaan tällä viikolla. Keikka huomenna. Käykö ensiviikon keskiviikko?"
Kirjoitan nopeasti vastauksen. "Käy. Tuun Lontooseen. Haetko mut asemalta kello kahdentoista jälkeen?"
"Okei." Laitan puhelimen näytön lukkoon ja kierähdän selälleni. Tuijottelen kattoon ja yritän saada jotakin tolkkua ajatuksistani. Se ei onnistu, joten saadakseni edes jotakin tekenistä soitan Annielle uudestaan ja kerron suunnitelmistamme keskiviikolle. Minua jännittää jo nyt.

//anteeeeeksi, oon ihan jättänyt tän heitteille! Kauheeta. Nyt kirjotin jonkinnäköisen nopeen täyteluvun tähän ja kirjoitan heti lisää kun vaan aika ja inspi riittää. Anteeksi ettei ole kuvailua ja k-virheitä siellä on varmaan aika monta koska oikolukua en nyt jaksa tehdä, vaikka pitäisi...

Death is new beginning - 10

Muutama kuukausi kuluu minulta töihin, Harryn ja muiden poikien tapaamiseen ja Annien kanssa hengaamiseen. Eräänä perjantaiaamuna puen mustien farkkujen ja mustan normaalin t-paidan seuraksi paksun karvavuorisen takin ja heitän pienen kangaskassin olalleni lähteäkseni töihin. Olen saanut väliaikaistyön sairaalalta, olen sairaanhoitajan apuri. Tarkastan peilistä että hiukseni eivät ole karkailleet nutturastaan ja meikkini ovat okei, ja sitten kävelen alakertaan. Menen laittamaan mustat pitkävartiset Converset jalkoihini ja heitän kangaskassiin vielä kotiavaimeni. Vielä lopullinen katsahdus eteiseen, joka on yllättävan siisti näin keskellä kiireistä työviikkoa, ja olen valmis lähtemään. Avaan oven ja olen saada sydänkohtauksen.
"Harry!" huudahdan ja pitelen sydänalaani kuin estääkseni sydäntäni pomppaamasta rinnastani. En todellakaan osannut odottaa häntä.
"Sori, Emma. Ootko sä töihin menossa?" Harry virnistelee kädet toppatakin hihoissa. Lumi peittää nurmet hänen takanaan.
"Joo. Mut hei, eikö sun pitänyt olla siellä Ranskassa tänään?" kysyn ja astun eteenpäin Harryn viereen ulkorappusille ja suljen oven kiinni perässäni. Ja koska minulla on omat syvään juurtuneet tapani, tarkistan oven olevan varmasti lukossa. Sitten katsahdan Harrya.
"No me tultiin sieltä jo. Ei se haastattelija edes ollut paikalla ja kun se lopulta tuli, se sanoi ettei voikaan hoitaa asiaa tänään vaan joskus ensiviikolla", Harry irvistää. Hän näyttää suloiselta jopa tehdessään niin.
"Aika tökeröä", totean. Sitten astun muutaman portaan alas laatoitetulle pihapolulle. Harry astelee alas perässäni. Hänen autonsa on pysäköity tien laitaan. Hän on siis vielä ehtinyt ajaa Lontoosta tänne.
"Mm", Harry mutisee. "Hei voinko mä viedä sut töihin?"
"Joo, jos sä haluat", annan periksi edes tappelematta asiasta. Harry on vienyt minua jo useampana päivänä töihin. Hän kun sattuu aina osumaan paikalle niin sopivasti...
"Okei, hyppää kyytiin", Harry hymyilee ja vilauttaa hymykuoppansa näkyviin. En voi olla hymyilemättä takaisin. Kävelemme Harryn autolle, istumme pakoillemme ja hän lähtee ajamaan.
"En tahdo hoputtaa mut mä olen jo melkein myöhässä", vaikerran ja katselen kelloa paniikissa. Kohta 1. Ja minun on jo oltava asemissa yhdeltä. Naputan sormiani vasten reittäni ja tuskailen miten nopeasti aika menee. Jokainen mahdollinen valoihin pystähtyimen on minulle piinaa. Kumpa vain ehtisin ajoissa...

Kun olemme lopulta sairaalalla, olen juuri ja juuri aikataulussa.
"Kiitos Harry. Tahdotko sä tavata illalla?" kysyn nopeasti. Pitäähän minun hyvittää jotenkin kaikki tämä hänen kyydissään istuminen.
"Mielelläni. Tuun hakemaan sut töiden jälkeen", Harry sanoo. Katsahdan häneen ja nyökkään hätäisesti.
"Nähään", sanon ja irrotain turvavyön, avaan auton oven ja pomppaan ulos. Sitten pamautan auton oven kiinni ja luikastelen parkkipaikan lävitse sairaalan oville jotka aukeavat automaattisesti ja menen sitten sisälle. Kiidän hissillä kerrokseen jossa teen töitä. Kun hissin ovet kilahduksen jälkeen aukeavat, tiedän olevani myöhässä mutta yritän vielä paikata mokaani ja kiiruhdan pukuhuoneille, vaihdan vaatteeni sinisiin suoriin housuihin ja siniseen paitaan, sitten heitän omat vaatteeni lukolliseen kaappiin kangaskassin seuraksi ja laitan kaapin avaimen taskuuni. Tervehdin muutamia yövuorosta kotiin lähteviä työtovereitani ja menen käytävän päähän huoneeseen jossa minun on määrä autella tänään. Onneksi siellä vakituisesti palveleva hoitaja ei ole kovin vihainen myöhästymisestä ja lähettää minut hakemaan välipalaa sairaalan keittiöstä osastolla oleville loukkaantuneille lapsille.

Työpäiväni on viimein ohitse. Laitan Harrylle viestiä että hän voi tulla hakemaan, menen pukuhuoneeseen vaihtamaan vaatteet ja hakemaan kangaskassini kaapistani. Sitten huikkaan heipat vastatulleille ja vuoronsa lopetteleville. Kun pääsen ala-aulaan, on Harry jo siellä odottamassa minua. Ja minä kun luulin olevani tosi nopea.
"Hei", hymyilen leveästi ja kävelen hänen luokseen. Vaihdamme kaverillisen - luulisin - halauksen ja kävelemme Harryn autolle, joka on pysäköity parkkipaikan toiseen reunaan. Ilma on kirpeää ja pakkanen paukkuu muutamaa miinusatetta. Hengityksemme höyryää kävellessämme ja vesilätäköitä peittävä huurre raksahtelee rikki kun astumme niiden päälle. Istumme hetkeä myöhemmin Harryn autossa matkalla minun luokseni. Tahdon vaihtaa vaatteita ennen kuin menen minnekään ulos.
"Mites töissä?" Harry kysyy viritelläkseen keskustelua tai muuten vaan. Kohautan olkapäitäni ja vastaan:
"Ihan hyvin, uskoisin. Myöhästyin vähän mut ei se mitään. Hain välipalaa sen osaston lapsille jossa oon nyt töissä enskuun ja siivoilin vähän ja sellasta pikkuhommaa. Ruokatunnilla en juuri ehtiny syödä kun siinä oli kaikkee hässäkkää, mut eipä sillä juurikaan väliä". Okei, saatan valhdella hieman. Mahaani kouristaa nälästä mutta en mainitse sitä ääneen.
"No mennään yhdessä syömään?" Harry ehdottaa ja kääntyy kotitielleni. 
"Joo, okei", vastaan mielissäni. Harry hurauttaa pihalleni ja parkkeeraa auton tyhjän autotallin eteen. Nousemme autosta, tallustamme kotioveni eteen, jonka avaan avaimillani ja rymistelen sitten lumisine kenkineni ja paksuine takkeineni sisään Harryn seuratessa perässä. Riisumme päällysvaatteet ja kengät, ja sitten Harry kävelee olohuoneeseen samalla kun minä matkaan yläkertaan makkariini aikeenani ottaa pikasuihku ja vaihtaa sitten vaatetta. Riisuudun kylppärissä, laitan veden valumaan ja kasteltuani hiukset pesen hiukset ja vartaloni, kuivaan itseni pyyhkeeseen ja föönaan hiukseni. Harjaan ne ja kiinnitän korkealle ponnarille, meikkaan uudelleen ja sitten etsin itselleni vasempaan keskisormeen sormuksen ja laitan kaulaani korun. Kävelen sisemmälle makuuhuoneeseen, suljen kylpyhuoneen oven ja sammutan sieltä valot. Valitsen uudet alusvaatteet pesuun menneiden tilalle, otan kaapista siniset farkut, 'Reality sucks'-tekstillä kuvitetun valkoisen paidan ja mustan ohuen villatakin. Laitan ohuet nilkkasukat ja otan Asicsen talvilenkkarit kaapin periltä. Otettuani turkoosin Niken laukun ja pakattuani sen, olen valmis hipsimään Harryn luokse alas.

"No, mennäänkö?" kysyn hymyillen. Harry nyökkää ja astelee eteiseen miettivä ilme kasvoillaan. Kun hän katshtaa minuun, ilme muuttuu päättäväiseksi. Kohotan kulmiani, mutta Harry vain kumartuu laittamaan kengät jalkaansa ja ja ottaa takin naulasta. Minä puen oman takkini päälleni ja me lähdemme ulos. Kävelemme Harryn autolle ja ajelemme jonnekin ravintolaan. Minä en tiedä mihin menemme, mutta pääasia on, että sieltä saa ruokaa. Ja koska ravintolasta on kyse, niin aivan varmasti saa.

Harry parkkeraa pitkällä keskustan ulkopuolella olevan ravintolan pihaan, ja me menemme sisään. Pienet valkoiset haituvat tippuvat taivaalta hissukseen. Ravintola on suht täynnä, joten menemme minne mahdumme ja istumme kolmenhengen pöytään. Ripustamme takkimme tuoliemme selkänojille ja juttelemme. Tarjoilija tuo meille ruokalistat, kysyy juomat ja käskee aloittaa salaatista. Niimpä me haemme salaatit ja syömme niitä keskinäisessä hiljaisuudessa. Kun olemme saaneet ne päätökseen, tarjoilija tuo juomat, kysyy ruoat ja lähtee ruokalistat mukanaan hakemaan tilaustamme. Herkullinen tuoksu tekee annostemme odottamisesta melkein mahdotonta, ja tyhjä mahani kaipaa ruokaa. Ja ilmoittaa sen liiankin äänekäästi. Harry virnuillee aina kuullessaan mahani murisevan, ja minä näytän hänelle lapsellisesti kieltäni. Kun ruoka vihdoin tulee, käyn sen kimppuun kuin en olisi koskaan saanut ruokaa heti, kun tarjoilija on kadonnut keittiöiden heiluriovista sisään. Heti ensimmäisen palasen kalasta maistettuani tiedän, että tämä ruoka on seuraavaa lempiruokaani. Kalassa on sitruunainen maku ja pasta on ihanan kermaista. Annoksen kyljessä olevan hunajamarinoudut porkkanat ja lantut sulavat suussani. En voi kuin nautiskella makujen kimarasta kielelläni ja mahani nauttii saadessaan täytettä.
"Onko hyvää?" Harry kysyy ja siemaisee vettä.
"Arvaa", vastaan ja työnnän taas uuden annoksen suuhuni. Minun on kaavittava lopuilla porkkanoilla kermakastike lautasen reunoilta ja saatava kaikki kala suuhuni. Kun ateriani on loppu, nojaudun tyytyväisenä taaksepäin ja huokaan.
"Toi oli ihanaa. Mä tuun tänne syömään joka päivä. Senkin possu, näytit mulle paikan jossa mä varmasti lihon alle aikayksikön Britannian pulleimmaksi tyypiksi", sanon virnistellen.
"Hups", Harry toteaa ja juo vetensä loppuun lasistaan. Minä vain pyörittelen vettäni lasissa ja kun tarjoilja hakee lautaset pois, minun on kulautettava lasi tyhjäksi. Sitten Harry maksaa - minä alan mököttää kun en saa maksaa kuten pitäisi - ja me lähdemme autolle. Harry avaa minulle oven ja kiitoksen sanasen sanottuani istun. Harry kiertää auton takaa kuskin paikalle minun oikealle puolelleni ja sitten Harry ajaa minut kotiin.

"Kiitti, mulla oli tosi kivaa", hymyilen kun istumme autossa pihassani.
"Mullakin. Emma...", Harry aloittaa, mutta päätyy vain avaamaan ja sulkemaan suutaan kuin kala kuivalla maalla.
"No?" kysyn ja katson häneen päin. Harry pyörittää päätään ja nojauttu lähemmäs minua. Hän painaa huulensa huulilleni vain hetkeksi, niin nopeasti etten ehdi edes tehdä mitään ja vetäytyy sitten pois kuin sähköiskun saaneena.
"Anteeksi", Harryn suusta kuuluu ja hänen silmänsä seuraavat minun jokaista liikettäni tarkkaan.
"Älä pyydä", sanon ja irrotan turvavyöni. "Mä en... Jutellaan myöhemmin jooko?" kysyn hermostuneena, huikkaan nopean kiitoksen kyydistä ja laukkana sisäle talooni. Suljen oven jäljessäni ja takkia riisuessani mietin mitä helvettiä äsken oikein tapahtui, ja mitä minun pitäisi tehdä asialle.

//noniin. Viimenen luku ennen koulun alkua, nopeesti kyhätty tässä illassa. Lukuja alkaa tulemaan ehkä harvemmin, ehkä normaaliin tahtiin, mitään en osaa vielä sanoa mut en aio lopettaa kirjottamista nyt kun se vielä kiinnostaa. Hyvää yötä ja koulupäivää kaikille opinahjoonsa palaaville

Paita ja ne tennarit, jotka Emmalla on päällään ravintolareissulla. Harvinaista herkkua nää asukuvat (noup?)

Death is new beginning - 9

Seuraava aamu on yhtä harmaan sumun ja tuulen lennättämien lehtien sekamelskaa. Aurinko ei näyttäydy ollenkaan ja muutamia sadepisaroita tippuu taivaalta kuin helmiä rikki menneesä nauhasta. Ne iskevät ikkunaan ja pitävät omat kilpailut siitä kuka on ensimmäisenä valunut alas. En jaksa nousta ylös. Päätäni särkee pienesti ja jalkoihini myös. Kun lopulta kuulen pientä kolistelua käytävän päässä olevasta työhuoneesta, päätän että minun on kohteliaana emäntänä noustava ylös ja tarjottava yövieraalleni aamiaista. Nousen ylös, menen pikasuihkuun ja pesen hampaat. Sitten laitan nopeasti päälleni leggingsit ja villasukat, sekä siniruudullisen flanellipaidan jonnka hihat kääräisen nopeasti kyynerpäihini asti. Sitten meikkaan mahdollisimman luonnollisesti ja laitan kosteat hiukseni letille. Sitten ryntään keittiöön ja huomaan Harryn jo istuvan haukotellen pöydän ääressä.
"Huomenta", sanon ja astelen sivupöydällä omenakulhon vieressä olevan kahvinkeittimen ääreen. "Teetä vai kahvia? Omena - ja appelsiinimehua löytyy myös."
"Ööh, omenamehu käy hyvin", Harry vastaa ja pöyhii sekaisia kiharotaan.
"Selvä. Leipää, kananmunia, kylmiä lihapullia, omenoita, mitä haluut aamupalaksi?" kysyn ja etsin jääkaapista voita ja maitoa. Sitten otan muutaman kananmunan kennostaan ja etsin hellan alapuolella olevasta laatikosta paistinpannun. Laitan pannun levylle ja levyn päälle. Kun pannu on tarpeeksi kuuma, rikon kananmunat siihen.
"No heitä vaikka leipä", Harry haukottelee. Nyökkään selkä häneen päin ja voitelen sekä hänelle että itselleni palasen leipää. Kun kananmunat ovat valmiita, laitan ne kahdelle lautaselle ja asetan yhden lautasen sekä Harryn eteen että omalle paikalleni. Kahvi on jo ehtinyt tippua, joten kaadan sen mukiin ja lorautan joukoon maitoa. Sitten laitan mukin lautaseni viereen ja kaadan Harrylle mehun lasiin. Korjaan kaikki tavarat pöydiltä, laitan maidon ja voin takaisin jääkaappiin ja leivän leipälaatikkoon, ja istun Harryn eteen syömään. Syömme hiljaisina, kuunnellen ulkona riehuvan tuulen ulvontaa ja sateen ropinaa vasten kattoa.
"Kiitos, oli hyvää", Harry hymyilee syötyään paistetun kananmunansa ja haukkaa leipää.
"Eipä mitään, kiva että tykkäsit", vastaan suu täynnä - ai ai ai - ja nielaisen.
"Mitä sä teet tänään?" Harry kysyy oltuamme taas hetken keskinäisessä hiljaisuudessa.
"En varmaan mitään. Menen ehkä kattomaan Annieta, jos se päästää mut sisään taloonsa", sanon kohauttaen olkiani. Nousen pöydästä ja korjaan sekä minun että Harryn lautaset tiskikoneeseen. Sitten palaan paikalleni juomaan kahvini ja syömään leipäni loppuun.
"No tuota. Me voitaisi keksiä jotakin... Mennään vaikka keilaamaan jos ei muuta keksitä. Kysytään poikia mukaan", Harry sanoo innostuneena. Naurahdan.
"Oon ihan surkea keilaaja", valitan hymysuin, vaikka olenkin syvällä sisimmässäni innoissani ideasta.
"Äh, älä nyt. Sä oppisit nopeesti", Harry kannustaa. Hän hotkaisee leipänsä ja juo mehunsa loppuun. "Tuuuuu nyyyt!"
"No mee nyt sit jo soittaa niille kavereilles että onko ne halukkaita tulemaan meidän kanssa", naurahdan. Harry hymyilee leveästi ja pinkaisee yläkertaan huutaen nopeasti kiitoksen. Pyöritän hymyillen päätäni, syön leivän loppuun ja kaadan lopun kahvin viemäriin. Ei liikaa kofeiinia minulle kiitos. Laitan mukini ja Harryn lasin tiskikoneeseen, pyyhin pöydän ja kävelen yläkertaan.

"Noh, mä soitin ja Louis on menossa ulos Eleanorin kanssa joten se on pois laskuista. Liam sanoi tulevansa, samoin Niall. Ja Zayn sanoi tulevansa myöhemmin, jos ehtii. Sillä oli joku juttu, niinkuin se salamyhkäisesti itse sanoi", Harry ilmoittaa kun tulen työhuoneen ovelle päästääkseni ilmapatjasta ilmat ja viedäkseni lakanat pesuun.
"Okei", nyökkään ja astelen Harryn ohitse kohti patjaa. Sitten vedän lakanat lattialle ja teen niistä keon. "Voitko sä viedä noi mun ja Benin makuuhuoneessa olevan kylppärin pyykkikoriin?" kysyn ja etsin ilmapatjasta tapin, joka pitää ilman patjan sisällä. Avaan sen ja tallon patjan päällä. Ilma kulkeutuu suhisten ulos.
"Juu", Harry hymyilee, ottaa kiinni laknoista ja kiikuttaa ne pois näkyvistä. Minä taas kääräisen tyhjän patjan sille tarkoitettuun pussiin ja vien sen kodinhoitohuoneen kaappiin. Sitten kävelen takaisin ylös ja omaan huoneeseeni. Harry seisoo sängyn vieressä ja katselee kuvaa minusta ja Benistä. Se on se sama, joka on nököttänyt Benin yöpöydällä jo pitkään. Kopsautan oikean käden rystyset vasten valkoista ovea ja Harry säpsähtää hieman.
"Näytätte onnellisilta", Harry sanoo ja viittaa laajalla kaarella kohti kuvaa. Astun sisemmälle huoneeseen ja katsahdan kuvaa itsekin.
"Niin näytetään", sanon hiljaa. On outoa puhua preesensissä, aivan kuin Ben olisi vielä täällä. Tunnen kurkussani tutun palan, joka ei lähde rykimällä. Revin katseeni kuvasta ja katselen sen sijaan Harryn ohitse ikkunasta ulos. Hiljaisuuden jatkuessa kuulen selvästi kuinka pisarat hakkaavat peltikattoa lakkaamatta.
"Toivon todella että hän olisi täällä. Kauniin tyttöystävänsä luona, meidän luonamme", Harry sanoo haikeasti ja jotenkin runollisesti. Rykäisen punastuneena imartelevista sanoista.
"Mäkin toivon. Liian kovasti", sanon hiljaa. Ääneni on kuin kuiskaus. Mutta Harry kuulee sen. Hän nyökkää. Siirrän katseeni hänen silmiinsä, jotka kiiltelevät epäilyttävästi.
"Älä vaan ala itkeä. Muuten mäkin alan, ja siitä ei sitten tuu loppua", varoitan hiljaa.
"En ala", Harry sanoo ja tuijottaa minua takaisin. Hetki tuntuu kestävän pitkään, vaikka se onkin todellisuudessa varmasti vain muutamia sekunteja. Sitten kuuluu puhelimen sointia, ja Harry rikkoo katsekontaktimme rientääkseen vastaamaan. Väistän häntä ja kun kuulen hänen vastaavan, lysähdän sängyn reunalle istumaan. Mitä äsken tapahtui?

"Zayn ilmoitti tulevansa myös. Se sai sen asiansa hoidettua", Harry ilmoittaa tullessaan takaisin. Katsahdan häneen, mutta en silmiin. Jonnekin sinnepäin. Sitten käännän pääni ikkunaa kohden ja tuijottelen ulos vastatessani:
"Okei. Pitäisikö meidän sitten alkaa jo mennä?"
"Joo. Kuule, mennään junalla. Mä jätän autoni tänne ja tuun hakemaan sitten kun ollaan keilattu tarpeeksi", Harry vastaa.
"Selvä, ihan kuinka tahdot." Nousen sängyltä ja alan pakata siihen samaan Niken laukkuun puhelintani, lompakkoani, avaimiani ja kaikkia muita tavaroitani. Harry kääntyy kannoillaan ja astelee ilmeisesti työhuoneeseen. Pakattuani kaiken menen alakertaan ja laitan eiliset mustat Converset jalkoihini ja vedän mustan nahkatakin niskaani. Harry tulee rappuset alas harmaissa lökäreissään ja mustassa normaalissa t-paidassaan. Hänkin vetää kengät jaloihinsa ja mustan takin päälleen.
"Mennään." Nyökkään ja avaan meille oven. Harry sulkee sen perässään ja minun on pakko jättätyä jälkeen kokeillakseni onko ovi lukossa. Sitten menemme odottamaan linja-auton tuloa. Harry yrittää nostella takkinsa vähäisiä kauluksia suojatakseen naamaansa ja lopulta minun on hölkättävä kotiini hakemaan hänelle pipo ja huivi. Kun lopulta nousemme bussiin, ajelemme sillä juna-asemalle ja nousemme seuraavaan Lontooseen vievään junaan. Matka menee mukavasti ilman enempiä fanipiirityksiä ja paprazzihyökkäyksiä. Pääsemme Lontooseen ja otamme taksin asemalta keilahallin eteen. Niall, Zayn ja Liam ovat jo paikalla. Meille on varattu muutama rata, ja huomaan muutaman isokokoisen miehen pitävän silmällä poikia ja minua. Onneksi porukkaa ei juurikaan ole, joten haettuamme keilaukseen sopivat kengät, voimme aloittaa. Minä katselen muutaman kierroksen, sitten minunkin on heitettävä palloa ja osallistuttava poikien kyhäämään leikkimieliseen kilpailuun. Harry neuvoo minulle miten palloa heitetään ja ja mistä pitelen kiinni. Hän seisoo koko ajan lähellä minua, ja tulen itsestäni erittäin tietoiseksi. Onnistun mokaamaan pari ensimmäistä heittoani vain Harryn takia. Sitten ravistelen itseäni henkisesti, pakotan itseni rentoutumaan ja huomaan pitäväni keilaamisesta, vaikka olenkin siinä erittäin surkea. Ja koska kisoissa on aina voittaja, Harry julistetaan sellaiseksi. Kisan loputtua pojat vierittävät vielä muutamat pallot kohti keiloja ja aiheuttavat kilinää ja kolinaa niiden kaatuessa pitkin pituuttaan. Minä vain katselen. Kun pojat ovat saaneet tarpeekseen, päätämme yhteistuumin lähteä johonkin kahvilaan istumaan hetkeksi. Autolla tullut Niall toimii kuskinamme ja ajamme keilahallilta kymmenisen minuuttia hieman ydinkeskustan ulkopuolelle. Niall pysäyttää klassisesti sisustetun kahvilan ulkopuolelle ja me hyppäämme autosta ulos. Sitten juoksemme kaatosadetta pakoon kahvilan sisään ja tilaamme kukin mitäkin juomista. Minä ja Harry kinaamme hetken siitä kumpi maksaa minun kahvini, ja lopulta luovutan maksajanroolin hänelle, vaikkakin vastahakoisesti. Istumme loossimaiseen pöytään ja juttelemme. Muutkaan pojat eivät ole hassumpia kun heihin tutustuu, päinvastoin. Minulla on erittäin hauskaa. Harmi vain että kaikki hyvä loppuu aikanaan ja Zaynin on lähdettävä. Päätämme Harryn kanssa olla seuraavia ja Niall kuskaa meidät rautatieasemalle samalla kun hän vie Liamin kotiin. Hyppäämme Harryn kanssa junaan ja ajelemme takaisin meille päin. Sade ei ole hellittänyt hetkeksikään, ja kun pääsemme takaisin minun luokseni, en edelleenkään tahdo lähettää Harrya ajamaan tuollaiseen rankkasateeseen. Niimpä hän jää toiseksikin yöksi. Istumme sohvannurkassa katsomassa elokuvaa ja syömässä pitsaa koko loppuillan.

//joo, jotakin oli kirjoitettava ja tämmönen nyt sitten tuli tästä luvusta. Mä meen nyt nukkumaan, öitä

Death is new beginning - 8

Herään perjantaiaamuna jo ennen yhdeksää. Ensimmäisenä silmien avaamisen jälkeen etsin seeprakuosilla koristetun kuoren peittämää iPhone 4:stani. Kun hoksaan sen yöpöytäni päällä, kurkotan sitä kohti ja laitan Annielle viestin. Sitten nousen ylös, menen vessaan pesemään hampaat ja sitten menen alakertaan syömään aamupalaa. Aamiaisen jälkeen nousen rappuset takaisin ylös ja menen meikkaamaan. Laitan hiukseni nutturalle ja painan päähäni kokomustan pipon. Sitten etsin vaatekaapistani valkoiset rintaliivit ja laitan ne päälleni. Heitän yöpaitanani toimineen suuren t-paidan pyykkikoriin ja sitten otan kaapista mustat pillifarkut, mustan topin ja normaalin sinisen farkkupaidan, jonka jätän auki. Mustat nilkkasukat saavat seurakseen mustat converset. Sitten katselen peilikuvaani tyytyväisenä. Vedän suuni hymyyn ja sitten kuulen puhelimeni soivan sängyn päällä. Nostan sen korvalleni ja pakkaan turkoosiin Niken laukkuun kaiken mitä tarvitsen shoppailupäivänämme.

"Hei Annie", sanahdan.
"Hei Emma... Tuota. Mä en pääse tänään tulemaan. Mulla on kuumetta ja aivan järkyttävä nuha joka iski päälle eilen illalla", Annie niiskauttaa. Mielialani painuu pohjamutiin.
"Ahaa. No tota... Ei voi mitään. Jos mä tulen katsomaan sua huomenna?" kysyn. Mielessäni teen jo suunnitelmia tämän päivän varalle. Olen päättänyt mennä Lontooseen, joten menen sinne. Ja tiedän erään joka ehkä tahtoisi lähteä mukaani.
"Haluutko sä tulla kipeeksi? Äh, ihan turhaa. Mut soitellaan taas, mun on varmaan nukuttava vähän", Annie sanoo ja kuulen kuinka hänen äänensä murenee ja sitten kuuluu järkyttävän kova aivastus.
"Ehkä niin on parasta", sanon ja hymyilen itsekseni lievästi.
"Heippa", Annie niiskuttaa ja aivastaa uudelleen. Laitan linjan poikki ja emmin hetken. Sitten valikoin Harryn numeron ja soitan hänelle.
"Harry", vastaa tavoittelemani henkilö.
"Heippa Harry. Olisitko sä vapaa tänään, mulla on muutama juttu Lontoossa ja Annie perui joten lähtisitkö sä mun kanssa?" kysyn reippaasti ja varaudun vastaukseen joka menee suunnilleen näin: 'En voi kun meillä on harkat/ollaan menossa keikkapaikalle', ja yllätyn totaallisesti kun Harry vastaa iloisesti:
"Okei."
"No tota... Mä lähden junalla puolentunnin päästä ja soitan kun oon melkein perillä", suunnittelen. Katsahdan kelloa ja astelen alakertaan vetäen pilottimalliset aurinkolasit silmilleni. Sitten otan avaimet eteisen lipaston päällä olevasta korista ja kuulen Harryn vastaavan myöntävästi.
"Mä tulen autolla asemalle. Nähdään siellä."
"Joo, nähdään", hymyilen, ja suljen linjan. Sitten laitan puhelimen laukkuuni ja avaan ulko-oven. Sitten tönäisen sen perässäni kiinni, tarkistan oven olevan lukossa ja menen odottamaan linja-autoa.

Istun junassa puoltatuntia myöhemmin selaillen Twitteriä puhelimellani ja syöden eväspatukkaa jonka otin kotoa mukaani. Vieressäni ei istu kukaan, joten voin levittää tavarani myös viereiselle penkille. Maisemat vilahtelevat ikkunan takana ja kauan kaivattu aurinko paistaa täydeltä terältä. Mitä lähemmäs tulen Lontoota, sitä innostuneempi olen. Pääsen shoppailemaan ja vieläpä Harryn kanssa. Hymyilen huomaamattani ja kuulen kuinka joku pyytää päästä paikalle jossa laukkuni on. Lasken laukkuni jalkoihini ja keski-ikäinen nainen istahtaa viereeni. Hän katselee minua kulmat kurtussa ja näyttää siltä kuin hänen nenänsä alle olisi tungettu jotakin hyvin haisevaa. Tuhahdan mielessäni ja käännän huomioni takaisin puhelimeeni. Kun matkaa on jäljellä kymmenen minuuttia, soitan Harrylle joka lupaa tulla asemalle vastaan ja valmistaudun sitten nousemaan junasta.
"Lontooseen menossa?" nainen kysyy ja katselee minua nenänvarttaan pitkin.
"Kyllä", vastaan lyhyesti ja irvistän ikkunalle.
"Hmph", nainen tuhahtaa ja nousee vierestäni. Ehdin jo toivoa että kun juna jarruttaa, nainen kaatuu turvalleen lattialle. Sitten ravistelen itseäni henkisesti ja pyydän häneltä mielessäni anteeksi. Onneksi minun ei tarvitse kestää häntä Lontoossa.

Pääsen aseman ruuhkasta parkkipaikan reunalle ja näen Harryn nojaavan autoonsa. Vilkutan hänelle ja kävelen tien ylitse hänen luokseen. Istumme autoon, kiinnitämme turvavyöt ja Harry peruuttaa autonsa tielle ja pääsemme matkaamaan keskustaan.
"Mitä kuuluu?" kysyn aloittaakseni keskustelun jotta emme jäisi kiusalliseen hiljaisuuteen.
"Hyvää, entä itselles?"
"No vähän sitä sun tätä, hyvää enimmäkseen", vastaan ja katselen ulos ikkunasta. En ole käynyt Lontoossa kovinkaan montaa kertaa, ja joskus vain ajanut sen lävitse.
"Mitä asioita sulla oli hoidettavana?" Harry kysyy ja kääntää autonsa risteyksestä oikealle.
"Noo, enimmäkseen shoppailujuttuja", tunnustan. "Saat ravata mun kanssa kaupoissa, eikö kuulostakin kivalta?"
"Hmm, enpäs tiedä", Harry virnistää.
"Tunnetko tulleesi kusetetuksi?" kysäisen ja kaivelen laukkuani tarkistaakseni viimeisimmästä kauppakuitista paljonko minulla on kortilla rahaa ja tarvitseeko minun nostaa sitä automaatilta.
"Aikalailla", Harry naurahtaa ja katsahtaa minua ilkikurinen pilke silmissään.
"Harmi. Löytyykö keskustasta automaattia?"
"Mitäs luulet?"
"Hyvä. Mä käyn siellä." Jatkamme matkaamme kohti suurinta kauppakeskusta, jonka pihaan Harry voisi parkkeerata autonsa.

Shoppailtuani itseni uuvuksiin, minä ja Harry viemme ostokseni hänen autoonsa ja menemme kahville. Harry yrittää pitää matalaa profiilia ja olla mahdollisimman huomaamaton - helppo nakki - koska milloinkaan ei tiedä milloin paparazzit hyökkäävät kimppuun. Kahvien jälkeen Harry tarjoutuu viemään minut kotiin. Ajamme pitkän ja puuduttavan matkan minun talolleni. Matkan lopulla vielä äsken niin seesteinen taivas repeää ja syytää niskaamme vettä. Ulkona ei näe mitään ja pelkään koko loppumatkan kolaria. Onneksemme pääsemme sentään meille asti. Mutta en uskalla päästää Harrya ajamaan enää samaa matkaa kotiinsa ja onhan kellokin jo melkein kahdeksan, joten pyydän hänet sisälle ja petaan hänelle ilmapatjasta pedin Benin työhuoneeseen. Tehtyäni sen, puran vaatteet ja korut kaappeihin ja laatikoihin, heitän pussit roskiin ja tarjoan Harrylle ruoan ja annan suihkun hänen käyttöönsä. Sitten menen itse. Loppuillasta päätämme vain jutella ja minulla on hauskempaa kuin minulla on pitkään aikaan ollut. Tai ainakin siihen asti, kunnes ukkonen jyrähtää ja salamat syöksevät taivaalta ja hämärä olohuone valaistuu aina pieniksi hetkiksi. Inhon väreet kulkevat selkääni pitkin.
"Pelottaako?" Harry kysyy. En tiedä mitä vastata. Ei varsinaisesti.
"Emmä tiedä. Inhottaa", sanon ja irvistän. Harry kohottaa käsivarsiaan ja hetken emmittyäni kaivaudun hänen kainaloonsa.
"Ei hätiä mitiä", Harry naurahtaa ja jatkamme juttelua pidellen toisistamme kiinni. En edes huomaa ajan kuluvan, kunnes Harry katsahtaa puhelimensa kelloa ja ilmoittaa sen olevan puoli 12. Minulta menee hetki ymmärtää ja sitten äimistys valtaa mieleni ja naamani mahtaa vastata mieleni hämmennystä. Harry ainankin katsoo minua huvittuneena.
"Pitäisköhään meidän käydä nukkumaan?" kysyn.
"En tiedä. Mä voisin hyvin olla tässä vielä...", Harry sanoo ja nyökkää minun suuntaani. Punastun rajusti mutta luulen ettei Harry näen sitä näin pimeässä.
"Mmh... Mut jospa me nyt kuitenkin hiivitään ylös ja aletaan käydä nukkumaan. Mulla alkaa työt ensviikolla enkä tahdo nyt sotkea unirytmiäni", selittelen ja nousen ylös Harryn vierestä. Harry hymyilee viekkaasti, nousee sitten perässäni ja haukottelee leveästi.
"Okei." Menen edeltä ylös ja sammutan matkalla kaikki valot. Harry tulee perässäni. Hän menee ensin pesemään hampaansa - onneksi minulla on muutama ylimääräinen hammasharja, jotka ostin alennuksesta viimekuussa - ja sitten on minun vuoroni. Menen työhuoneeseen sanomaan hyvät yöt ja sitten maleksin omaan huoneeseeni. Vaivun nopeasti unen ja valveen rajalle ja luulen jonkun tulevan huoneeseeni mutten voi olla varma siitä, koska en tiedä näenkö unta vai en. Päätän sen olevan unta, kun hämärä hahmo astuu lähelleni ja painaa hellän suudelman huulilleni ja silittää poskeani ennen kuin kävelee ulos huoneestani. Ehkä se oli Ben ja kuvittelin hänet. Sitten aivan toisenlainen uni ottaa minut valtaansa ja herään kolmelta hikisenä ja hiukset yhtenä sotkuna, tyyny lattialle kierähtäneenä haukkoen henkeäni ja kiittäen onneani siitä että painajainen olikin vain painajainen.

//snif, en itsekään tiedä mitä ajatella tosta luvusta... Mä yritin vain nyt raapia jotakin kokoon ettei tulisi niin hirveetä postaustaukoa tässä... Ja nyt taas muutama niistä harvinaisista vaate- ja asustekuvista. (Harvinaisista... Pyh)

 Kengät, puhelimen kuoret ja laukku näyttää tuolta.

Mä voisin alkaa tekemään poikkeuksia myös vaatteiden kohdalla ja laittaa muutaman vaatekuvankin tänne aina välillä jos löydän sopivia. Miten ois??