Soulmates - 29 (epilogi)

Kate -

Seison suuren talon edessä, puristaen avaimia käsissäni.
"Mene vaan edeltä, mä tulen kohta", syvä ääni huokaa ja minä nyökkään. Olkapäätäni kihelmöi jännityksestä jota me molemmat tunnemme.
"Aiotko sä mennä vai jäädä tänne nukkumaan? Mä ottaisin sut mieluusti mun viereen täksi yöksi mutta jos ei sisätilat kelpaa niin nuku sitten autotallissa", Zayn sanoo ja nappaa minua kädestä kantaen kainalossaan pahvilaatikkoa.
"Mennään mennään", naurahdan ja otan pieniä askelia kohti talon ovea. Zayn tulee ihan takanani, ja olen varma että hän kuulee henkäykseni kun astun taloon ja katselen ympärilleni. Se on kauniimpi kuin muistinkaan. Kävin talossa kerran silloin kun kaikki sen asukkaiden tavarat olivat täällä, mutta nyt meidän tavaramme ovat täällä, ja talo tuntuu jo kodilta.
"Se on ihana", huokaan. Heitämme kengät ja takit eteiseen ja kävelemme ylös. Meillä on miljoona laatikkoa purettavanamme, ja minun täytyy huomenna käydä vanhalla toimistollani saadakseni paperini uutta työpaikkaani varten. Olen edelleen samassa ammatissa, mutta eri paikassa. Minun täytyy muistuttaa Zayniä siitä pian, ettei hän ihmettele miksi en ole aamulla täällä...

Astumme makuuhuoneeseen. Keskellä huonetta, pahvilaatikoiden keskellä on juuri ostettu sänky, johon mahtuisi varmasti kolmekin nukkumaan vierekkäin. Kaikki on aivan sikinsokin, ja se ajaa minut hulluuden partaalle. En kestä tätä epäjärjestystä. Kännyn kohti Zayniä ja avaan suuni sanoakseni hänelle jotakin, joka huuhtoutuu mielestäni kun tunnen Zaynin huulet omillani.

Tiesin heti kun näin hänet, että hänessä on jotakin. Jotakin mikä pitää minut hänen lähellään vaikka hän tekisi mitä. Ja se jokin on pitänyt meidät yhdessä aina tähän päivään asti. Ja koska olemme jo näin pitkällä, uskon että se pitää meidät yhdessä loppuun asti. Onko se sitten sielunkumppanuutta, sitä on vaikea sanoa. Minä henkilökohtaisesti luulen että se jotuu vähän siitäkin, mutta ei kokonaan. Vaikka toisaalta, minun ja Steven piti olla sielunkumppaneita, mutta en ole kuullut hänestä mitään enää pitkään aikaan. Ja toisaalta taas, en olisi missään tilanteessa jättänyt Steveä eikä hän minua jos siteemme olisi ollut voimakkaampi. Zayn luultavasti rikkoi sen tullessaan Lontooseen. Jokin siinä on oltava, niin minä uskon.

"Mä rakastan sua", Zayn kuiskaa korvaani ja lämmin hengitys kutittaa korvaani.
"Mäki sua", sanon ja painan otsani vasten hänen otsaansa.

En olisi ikinä uskonut tuolta mieheltä tuollaista, mietin ennen kuin muistutan Zayniä että meidän pitäisi jatkaa laatikoiden purkamista talossa, joka on nyt meidän kahden ikioma.

//anteeks mä tiiän että tää oli ehkä surkein epilogi ikinä ugh... mutta kuten huomasitte, tää tarina sai nyt loppunsa. Mulla oli meinaan ideat iiihan hukassa tän kanssa ja mun piti saada se loppuun ennen kuin siitä ois tullu jotain ihan hurjaa :D toivottavasti tykkäsitte tarinasta! Nyt alan sitten kehittelemään uutta. Katoin muistaakseni että Niallia oli eniten toivottu, joten toteutan tän toiveen nyt sitten :D Olisko teillä jotakin erityistä mielessä? Mistä te tahtoisitte lukea? Jonkinlaista juonta tai ideaa? Mä varmaan keksin ennenpitkään jotain mutta arvostaisin apua ja ideoita ja kaikkea :) Kertokaa toki jos on jotakin! Ja voitte vaikka Kikata (realityduck) jos ei kommenteissa tahdo selitys tulla
Kiitos kaikista kommenteista, toivottavasti kommentointi jatkuu vielä seuraavissakin ficeissä :D
ei oikoluettu