Soulmates - 22

Kate -

Mitä helvettiä? Se on ainoa ajatus joka käy mielessäni Steven saatua sanat suustaan. Hän katsoo minua, odottaa minun sanovan jotakin. Möläytän ainoan kunnon ajatukseni ja Steve toistaa käskynsä.
"No mutta miks? Mitä ihmettä? En varmana ota!" sanon ja minun tekee mieli taluttaa Steve korvasta pihalle.
"Mun äiti tahtoo nähdä meidät. Se ei saa tietää mitään siitä että oon pettäny sua ja mä tarviin sut takas. Vaikka vaan viikonlopuksi kun meen äidille. Saat talon jos suostut!" Steve anelee. Ole jo huutamassa etten suostu, mutta talotarjous houkuttelee. Minun pitäisi jotenkin päästä pois Glorian nurkista.
"Tarjootko sä mulle ihan oikeasti sitä taloa?" kysyn. Steve nyökkäilee.
"Olin jo myymässä sen, mutta mä oikeesti tarviin sua ja saat talonkin. Sitten mä jätän sut ikuisiks ajoiks rauhaan", Steve lupaa.
"Mutta mitä sä teet ensi kerralla kun sun äitisi pyytää meitä kylään?"
"No se on sen ajan murhe", Steve sanoo ja tuijottelee nyt jalkojaan. Päässäni surisee. Minun todella pitäisi vain lähettää Steve matkoihinsa, mutta tarjous houkuttelee..
"Mä tahdon sitten mun osuuden tästä sopimuksesta nyt samantien", sanon tylysti.
"Sä suostut?!" Steve kysyy ja nostaa katseensa minuun. Se on täynnä helpotusta.
"Jos mä saan muuttaa kotiin jo tänään", sanon.
"Tietenkin!" Steve huudahtaa ja on jo heittäytymässä minua vasten kuin halatakseen mutta päättäkin ettei tee niin ja jää heilumaan kantapäilleen. Hän työntää kätensä taskuun ja ojentaa minulle avaimensa.
"Mä en edes enää omista sitä, irtisanouduin sopimuksesta joten talo on sun ja kaikki", Steve selittää.
"Vau, kiitti. Ala nyt laputtaa", sanon. Steve on jo menossa, kunnes hän kääntyy ympäri ja sanoo:
"Tästä ei saa kertoa Zaynille. Jos hän pilaa koko jutun...", Steve muistuttaa ja kääntyy sitten lähteäkseen ovesta ulos ennen kuin ehdin sanoa mitään. Jään käytävälle avaimineni seisomaan.

Työpäiväni on ohitse. On aika mennä Glorian luo, pakata tavarat ja palata omaan kotiin. Steve on jo varmaan tyhjentänyt tavaransa talosta ennen luokseni tulemista. Ajan Glorian talolle ja kun kukaan muu ei ole talossa, laitan musiikkia koneeltani ja pakkaan muusikin soidessa. Olen yhtäkkiä tosi innokas ja onnellinen. Toki mieltäni painavat vielä jotkin isotkin asiat, mutta työnnän ne mielestäni. Olen menossa kotiin, ja vain se merkitsee nyt. En edes murehdi seuraavaa viikonloppua, vaikka tiedän että siitä tulee painajaista. Pakkaan vain, ja sitten kuulen kuinka ovi käy. Gloria on tullut kotiin. Hiljennän musiikin, menen keittiöön ja kerron kuinka Steve tarjosi minulle takaisin taloamme. Jätän kertomatta vain minkä takia. Gloria ymmärtää ja vaikka kuinka yritän maksaa ylläpitoani takaisin hänelle, hän ei ota rahoja vastaan. Annan ne hänen tyttärelleen kun hän ei näe, tämä sujauttakoon ne äitinsä lompakkoon kun ehtii. Sitten pääsen lähtemään. Ajelen tuttua reittiä kotitalolleni, ja vien laukut sisään. Kaikki siellä on sellaista kuin se oli silloin, kun lähdin. Vain Steven tavarat ja vaatteet puuttuvat, mutta astiat ovat kaapissa, televisio tasollaan, lakanat ja imuri omilla paikoillaan ja minunkin tänne jääneet tavarani siellä minne ne jätinkin. Puran laukut yläkertaan, ja siivoilen hiukan. Steve ei ole sitä kuitenkaan tehnyt, joten minun täytyy. Kesken siivouksen kuulen puhelimeni soivan, ja riennän vastaamaan.

"Zayn?" kysyn hiljaa.
"No kuka muukaan?" hän ärähtää. Sitten hän huokaa, pyytää anteeksi ja kysyy mitä teen.
"Siivoan. Mä olen nyt omassa kotonani", kerron. Jo asian sanominen ääneen tuo hymyn huulilleni.
"Mitäh?" Zayn kysyy. "Mä tulen sinne", hän sanoo sitten ja sulkee puhelimen. En saa enää edes sanottua mitään.

//tää on kamalan tylsä, tässä ei tapahdu mitään mutta mun oli pakko kirjottaa teille jotakin, antakaa anteeksi että tässä on taas kestäny tosi kauan! Mulla on vaan ollu sukulaisten synttäreitä, omia ja iskän synttreitä, sirkusta ja koestressiä ja joskus oon ollu laiska tai liian väsyny tai mulla on ollu liian vähän aikaa... Älkää nyt sitte odottako että kirjotan tässä muutamaan viikkoon mitään, koetta tulossa niin paljon joka päivlle että en ehdi, anteeksi kamalasti! Huh.
Ei oikoluettu, ihan liian lyhyt, mutta tälle tarinalle tahtoisin pian lopun kun ei enää inspaa kirjottaa, yritän nyt jotenkin sen tähän järkätä, katotaan. Kiitos jos luet vielä, hyvät yöt teille ja hyvää vappua xx