Soulmates - 21

Kate -

"Miten Nickin kävi?" kysyn ja pureskelen kynttäni odottaessani vastausta. Zayn miettii ja miettii, kunnes lopulta vastaa:
"Se on kai ihan kunnossa", hän murahtaa. "Mutta en mä Nickistä tahdo puhua."
"No mutta mä en tahdo puhua muusta. Mua ei kiinnosta ootko sä pahoillasi tai kuinka paha sulla on olla", sanon tylysti ja korjaan puhelimen asentoa korvallani.
"Kate, mä yritän vaan solmia rauhaa tässä", Zayn raivostuu.
"Jaa. No yritä vaan", tiuskaisen.
"Ei sun kanssa voi edes puhua. Miksi mä vaivauduin?"
"Niinpä!" huudahdan ja lyön Zaynille luurin korvaan. Kuinka rasittava hän voikaan olla! Heitän puhelimen vierelleni ja heittäydyn makaamaan selälleni sängylle. Painan silmät kiinni ja yritän nukkua.

Laahustan käytävää pitkin kohti työhuonettani lopen uupuneena. En saanut kunnolla unta ja lisäksi jokainen eilisiltana tapahtunut asia pyöri mielessäni ja kun vihdoin nukahdin, oli kello jo varmasti jälkeen aamuneljän. Minulla ei onneksi ole paljoakaan potilaita tänään, mutta päivästä on tulossa rankka. Avaan työhuoneen oven, heitän kansiot pöydälleni ja kirjoitan uusien potilaiden kansioon omat tietoni. Kuten aina. Huokaan ja jatkan kirjoitusta, ennen kuin pieni ääni herättelee minut takaisin todellisuuteen, josta en ollut tajunnut etääntyneeni. Painan puhelintelineessä olevaa nappia, ja saan ohjeet ensimmäistä potilasta varten. Minun täytyy hakea hänet käytävästä. Kummastellen nousen ylös penkiltäni ja tarkistan nimen päällimmäisestä kansiosta. Tori Campbell. Jätän kansion erilleen muista, ja kävelen aulaan. Sinne ei ole pitkä matka, mutta se tuntuu minusta silti uuvuttavalta. Kun tulen aulaan, huudahdan nimen, ja pikkuinen, lettipäinen tyttö nousee penkiltään. Järkytyn nähdessäni, kuinka hän nappaa vierestään kokoontaitettavan kepin, heilauttaa sen auki ja tunnustelee tietään eteenpäin. Kiiruhdan häntä vastaan ja tervehdin häntä ajoissa, ettei hän säikähdä minua. Autan hänet työhuoneeseeni ja istutan penkille. Saan kuulla tarinan siitä, kuinka tytön koulutoverit kiusasivat häntä, ja eräänä päivänä he keksivät heittää tätä pienellä raketilla. Tyttö sokeutui raketin osuessa häntä silmiin. Minua kauhistuttaa, ja naamani mahtaa olla kalpeampi kuin kuolleella. Kuinka pienet lapset voivat tehdä toisilleen tuollaista? Kirjaan istunnon aikana paperille paljon asioita, ja yritän auttaa Toria parhaani mukaan. Kun hän lopulta lähtee pieni keppi edellään, vain pikkuiset askeleet ja kepin naputus vasten lattiaa kuuluen hänen mennessään, huomaan kuinka lähellä itkua olen. Torin tarina oli minusta jotenkin todella surullinen. Jos minulle tai jollekin jonka tunnen, tehtäisiin noin, en antaisi asian ihan heti olla. Torin äidillä ei edes ollut varaa oikeuskuluihin, joten hän ei voinut viedä asiaa eteenpäin. Se saa minut raivostumaan. Mitä sikoja! Minun täytyy rauhoittua hetken ennen seuraavaa asiakasta, joka ei tällä kertaa ole lapsi. Koko hänen istuntonsa ajan mietin, miten voisin auttaa Tori.

Ruokatunti on ohitse. Astelen takaisin työhuoneeseeni haukotellen makeasti. Kun pääsen kotiin, aion ottaa pitkät päiväunet ja syödä jotakin tukevampaa kuin päivittäinen salaattini ja mandariinini. Moikkaan Glorialle laiskasti mennessäni hänen ohitseen ja liu'un hissiin juuri ennen kuin se sulkee ovensa. Kun vihdoin pääsen omaan kerrokseeni, astun ulos hissistä ja kävelen työhuoneelle. Joku nojaa seinään työhuoneeni oven vieressä, mutten näe kuka. Nopeutan askeliani ja tulen lähellle tätä hahmoa. Tämä kääntää hupun peittämää päätään minua kohti kuullessaan askelia, suoristautuu ja tiputtaa hupun päästään. Tuijotan harmaisiin silmiin, jotka tuijottavat minua takaisin. Blondit hiukset ovat sotkussa ja silmien alla mustat renkaat. Sisälläni kuohahtaa raivo hämmenyksen hälvettyä.
"Mitä sä luulet tekeväsi täällä?" kysyn Steveltä. Tämä kurottautuu minua kohti kuin tarttuakseen minuun, mutta jättää kätensä hölmösti ilmaan roikkumaan kesken liikkeen.
"Sun täytyy ottaa mut takaisin", Steve henkäisee.

//ANTEEKS! Oon kauhee ihminen jolla on aivan liikaa tekemistä! En oo kirjottanut pitkään aikaan, antakaa anteeksi. Mä en nyt oikein osannu kirjottaa mitään tosi hienoo tai jännää tähän, anteeksi.
Ei oikoluettu!
Lupaan alkaa taas kirjottaa ahkerammin!