Soulmates - 20

Kate -

"Kate, odota!" kuulen huudon takaani, mutten käänny katsomaan. Marssin aina vain lujempaa kohti autoa, jolla olimme tänne Zaynin kanssa tulleet.
"Kate, jos sä et pysähdy tällä seku-", alkava uhkaus purkautuu minua jahtaavan ihmisen suusta, ja minä käännyn kohti häntä, valmiina haukkumaan hänet lyttyyn.
"Miksi sä nyt yhtäkkiä välität?" kysyn ja luon Zayniin myrkyllisen katseen.
"Mitä sä sekoilet?" hän sinkauttaa vastaan ja kävelee lähemmäs.
"Mikä suhun meni tuolla sisällä? Mitä mä tein kun et voinut pitää mua kädestä ja hylkäsit mut?" kysyn.
"En mä hylänny sua...", Zayn vastaa, mutta kuulen epäröinnin hänen äänessään.
"Jaahas. No en mäkään sitten jätä sua ilman kyytiä tänne haahuilemaan, jos mä lähden", vastaan.
"No jätätpäs", Zayn sanoo, ja tajuaa sitten. "Anna anteeks. Jää vielä hetkeksi, jooko? Mä tahdon jutella mun ystäville ja jos sä lähdet nyt, niin en saa kyytiä mistään ja-"
"Zayn! Mun mekolla on jotain viinaa tai vastaavaa, mua on ahdisteltu tänä yönä jonkun ihme tyypin toimesta ja oon tajunnut tarvitsevani rutkasti käsitreeniä salilla, mun jalkoihin sattuu ja sä tuotat mulle päänvaivaa tolla ihmeellisellä käytökselläsi. Miksi mun pitäisi jäädä?" kysyn ja huokaan. Olen ärtynyt, mutta ennen kaikkea älyttömän väsynyt.
"Öh", Zayn on aivan hukassa tällä hetkellä.
"Niinpä. Joten pyydä jotakuta niistä ystävistäsi viemään sut kotiin, mun on aika lähteä täältä", vastaan ja käännyn taas. Lähden kävelemään, mutta Zayn juoksee minut kiinni ja pitelee kädestäni. Pyörähdän jälleen kohti häntä.
"Mitä nyt?" ärähdän.
"Käyn sanomassa moikat mun kavereille, okei? Menee enintään 10 minuuttia, pystytkö odottamaan sen verran?" Zayn huokaa ja näyttää melkein vihaiselta.
"Joo", sanon ja Zayn juoksee sisään taloon, minä kävelen autolleni ja istun siihen. Mekkoni tahrii varmasti penkit, ja minun tekee mieli itkeä. Nyt vain mekkoni ei kaipaa pesua, vaan myös autoni. Paukutan kättäni rattiin ja toivon vain, etten olisi koskaan suostunut tulemaan tänne.

"Kate?"
"Älä puhu mulle. Mua väsyttää", sanon ja pidän katseeni tiukasti kiinni tiessä. Zayn on antanut minulle ajo-ohjeita, ja yrittänyt jutella minulle, mutta minusta ei nyt ole vastaamaan. Ensinnäkin, tunnen edelleen itkun kaihertavan kurkkuani, kun ajattelenkin mekkoni ja autoni penkkien kohtaloa, minun tekee mieli suihkuun, kun tunnen miten nihkeä mekko liimautuu ihooni tahmeana ja olen väsynyt, selkääni ja päätäni särkee ja minulla on seuraavana päivänä töitä.
"Mutta-"
"Nyt ei todellakaan ole hyvä hetki. Jos et tahdo kävellä kotiin, suljet suusi", ärähdän. Kuulen Zaynin huokaavan erittäin raskaasti, mutten voisi vähempää välittää nyt. Seuraavat ohjeet annetaan minulle niin myöhään, että olen taas kääntynyt väärään, ja sitten onkin aika etsiä uusi reitti. Kiroan mielessäni koko tämän päivän ja kaupungin ja kaikki ihmiset, ja kun lopulta saavumme takaisin oikealle tielle, minun melkein tekisi mieli pyytää Zayniä ajamaan meidät kotiin.

"Aja sivuun", Zayn käskee.
"En", väitän itsepintaisesti vastaan.
"Aja nyt sivuun!" Zayn menettää hermonsa, ja karjuu vasten naamaani.
"En!" huudahdan ja väsymyksen ja raivon kyyneleet polttelevat silmissäni.
"Ajatpas!" Zayn huudahtaa ja tarttuu rattiin kääntääkseen auton hiljaisen tien - onneksi - sivuun. Auto heilahtaa rajusti ja on mennä toiselle kaistalle.
"Päästä irti senkin idiootti!" huudahdan kauhuissani ja kuulen sydämeni jyskytyksen korvissani.
"Päästi mut rattiin!" Zayn huutaa eikä irroita otettaan.
"Vähän vaikea kun sä pidät kiinni tästä ratista etkä päästä mua ohjaamaan tien sivuun!" huudan. Zayn päästää irti, ja minä heilautan rattia rajusti, niin että auto kaartaa tien sivuun ja sitten minä hyppään ulos. En kestä olla pienessä tilassa Zaynin kanssa, joka paitsi oli lähellä tappaa meidät, käyttäytyy tänä iltana kuin mikäkin kusipää. Zayn kävelee tyynesti kuskin puolelle ja istuu autoon. Hän irvistää, ja tiedän että auton penkki on täysin mekkoni tahrima. Halu polkea jalkaa ja alkaa itkeä keskellä tietä nostaa päätään.
"Hyppää nyt kyytiin", Zayn ohjeistaa.
"En", pyöritän päätäni.
"Se oli käsky", Zayn sanoo ja katsoo minua tummat silmät viiruina.
"Jaa-a." En ehdi edes kääntyä ja ottaa askeltakaan, kun Zayn ryntää autosta ja nappaa minua vyötäröltä. Tunnen nousevani maasta, ja sitten minut kannetaan pikkulapsen tavoin autoon. Potkin ilmaa jaloillani ja huudan apua. En keksi muutakaan.
"Istu nyt ja ole ihan hiljaa", Zayn sähäähtää ja kiinnittää turvavyöni. Tunnen itseni nöyryytetyksi. Zayn kävelee auton toiselle puolelle ja sulkee auton oven. Ohitsemme suhahtaa auto, jonka perään Zayn lähtee ajamaan. Minä tuijotan koko matkan ulos ikkunasta ja nieleskelen kyyneliä.

Zayn kääntyy kotipihalleen, ja nousee autosta. Mitään sanomatta hän astelee sisälle taloon, ja jättää minut ihmettelemään yksinäni, mikä häneen on oikein mennyt. Vaihdan pelkääjän paikalta kuskin paikalle, ja peruutan pois Zaynin talon edestä. Sitten ajan Glorian luokse, jossa asun edelleen, ja kiiruhdan suihkuun. Puhelimeni soi, se on mekkoni päällä, joka taas on mytyssä kylppärin lattialla, mutten tietenkään voi vastata siihen. Nappaan vain saippuapullon käteeni ja pesen kaiken tahmaisen nesteen iholtani.

//nnnnaaahh... Ei oikoluettu
+ muutin vähän blogin ulkoasua, tykkäättekö :DD