Soulmates - 1

 Kate -

Herään aamuauringon ensisäteisiin, jotka tunkevat sisään avonaisesta ikkunasta. Huoneeseen ryntää tuulenvire, joka heiluttaa verhoja. Käännän päätäni ja katsahdan vierelleni. Siinä hän makaa. Minun sielunkumppanini, minun vartijani ja suojelijani, oma ritarini. Hänen kasvonsa ovat rentoina, hänen suunsa roikkuu auki ja hän kuorsaa hiljaa. Vaaleat, melkein blondit hiukset roikkuvat ostalla ja hänen harmaat silmänsä ovat kiinni. Näen hänen ylävartalonsa, kun hän makaa mahallaan peitto lanteillaan ja silmäni osuvat hänen olkapäähänsä. Siinä oleva pieni, melkein täydellisen ympyrän muotoinen syntymämerkki on täsmälleen samanlainen ja samassa kohtaa kuin minullakin. Sitten kuulen herätyskellon soivan, ja haaveluni keskeytyy samantien. Murahdan hiljaa ja kömmin ylös sängystä laitettuani herätyksen pois päältä. En tahdo herättää Steveä, joten hiivin vaatekappilleni, otan sieltä mustat farkut ja harmaan t-paidan, jossa on mustat hihat. Sitten kaivan rintaliivit, sukat ja uudet alushousut kaapin pohjalta ja pujahdan sitten hiljaa ulos huoneesta. Haukottelen makeasti, ja huomaan toivovani että olisin nukkunut edes vähän enemmän viimeyönä, mutta kun ei väsyttänyt. Kipeä selkänikin valvotti minua. Ei unta voi pakottaa tulemaan, vaikka kuinka tahtoisi nukkua. Kävelen kylpyhuoneeseen ja väännän suihkun ensin tulikuumalle. Riisun yövaatteni odotellessani että vesi lämpenee, ja sitten kiipeän tulikuuman veden alle. Kun olen tarpeeksi kauan seisonut veden alla, otan vaniljantuoksuista shampoota käsiini ja hieron sen vaaleisiin hiuksiini pesten sitten kaiken shampoon pois. Käännän suihkun pois päältä ja laitan hoitoainetta hiuksiini ja saippuoin ihoni. Sitten käännän suihkun jääkylmälle ja olen kiljaista kun kylmä vesi koskettaa lämmintä ihoani. Tämän tehoherätyksen ja suihkun jälkeen kuivaan itseni pyyhkeeseen ja föönaan hiukseni kuiviksi. Kiharran hiukseni, jotka ovat luonnollisesti suorat, suihkautan niihin lakkaa ja meikkaan; hiukan meikkivoidetta ja puuteria, ripsiväriä ja kulmakynää, eyelineria ja sitten olen valmis. Hampaidenpesun jälkeen hiippailen alakertaan syömään ja katselen samalla uutisia telkkarista. Syötyäni tarkistan päivän aikataulun kalenteristani. Tälle päivälle on merkitty kolme asiakasta ja kaikki heistä ovat joko minun ikäisiäni tai hiukan vanhempia kuin minä, yhtään lasta ei ole saapumassa luokseni. Työskentelen psykiatrina muutaman kilomertin päässä toimivassa hoitolaitoksessa. Minulla on muutama vakioasiakas, joita olen nähnyt vähintään kerran viikkoon jo muutaman vuoden ajan, mutta koko ajan tulee myös lisää asiakkaita. Tänään minulla on kaksi uutta asiakasta, ja jo minulle tutuksi tullut tyttö, joka on käynyt vastaanotollani puolisen vuotta. Laitan kalenterini kiinni ja haen laukkuni ylhäältä. Tungen sinne meikkipussini jossa on myös kaikki nenäliinoista laastareihin, puhelimen, lompakon ja avaimet. Steve nukkuu vieläkin, ja mikäs siinä kun hänen työpäivänsä alkaa vasta muutaman tunnin kuluttua eräässä rakennusfirmassa, jossa hän toimii asiakaspalvelutehtävissä. En ehdi jäädä ihastelemaan häntä, vaan kävelen eteiseen, vedän jalkoihini valkoiset Converset ja päälleni tekonahkaisen mustan takin ja sitten kiidän ulos talosta. Menen autotalliin ajamaan mustan Volvoni ulos ja sitten ajan kaupan kautta töihin. Käyn hakemassa kanasalaattikipon ja kivennäisvettä sekä muutaman mandariinin lähikaupasta itselleni ruokatuntia varten ja sitten tajuan olevani pian jo myöhässä.

Parkkeeraan autoni hoitolan pihalle vakiopaikalleni ja sitten kävelen takaovesta sisään. Pukuhuoneessa vierailen vain viedäkseni sinne laukkuni ja evääni, ja sitten menen omaan huoneeseeni. Huoneen ovessa on kyltti, jossa komeilee minun nimeni - Kate Hudson. Astun sisään avattuani oven omilla avaimillani, ja sytytän huoneeseen valot. Huoneessa on kirjahylly täynnä kirjoja, pöytä jonka päällä on läppäri ja pinkka kansioita siistissä järjestyksessä, pöydän alla tuoli minulle ja toisella puolella kaksi muuta tuolia ja huoneen nurkassa sohva. Huoneesta löytyy myös vessa ja suuri ikkuna antaa kiireiselle kadulle. Avaan sälekaihtimet ja siristelen hetken luonnonvalon sattuessa silmiini.
"Kate?" kuuluu särisevä ääni ja minä ryntään työpöytäni ääreen ja painan nappia, joka on valkoisen lankapuhelimen telineessä, ja vastaan:
"Niin?"
"Hyvä, olet paikalla. Olen yrittänyt tavoittaa sinua jo hetken. Toinen asiakas perui ja hänen tilalleen tuleekin teille jo tuttu asiakas; Molly. Anteeksi myöhäisestä ilmoituksesta", aulassa ajanvarauksia vastaanottava neiti Hellner kertoo.
"Selvä, ei se mitään", sanon ja kiitän. Sitten nappaan ensimmäisen kansion, joka pöydälleni on tuotu ja näen nimen sen kannessa. Terry Harris. Avaan kansion ja täytän omat tietoni potilastietojen alle, kuten aina kun uusi asiakas ilmestyy vastaanotolleni. Avaan läppärini ja tarkistan sähköpostini joita on viikonlopun jäljiltä muutama kappale, ja vastaan osaa niistä. Kello on puoli kymmenen, ja 10 valle 10 ensimmäisen asiakkaan täytyisi saapua. Steve nukkuu vielä kotona, muttei kauaa, ajattelen. Hänen työpäivänsä alkavat usein vasta keskipäivän tienoilla, kun minun saattavat alkaa yhdeksältä tai yhdeltä tai kymmeneltä tai jostakin siitä välistä. Se riippuu asiakkaista. Nappaan kiinni kirjasta joka on työpöytäni kulmalla ja avaan sen sivulta jolle jäin viimeksi. Kirjat ovat pakokeinoni todellisuudesta, ja olen aina tykännyt lukea. Siispä uppoudun kirjan maailmaan ennen ensimmäisen asiakkaani tuloa.

Ruokataukoon mennessä olen saanut kaksi asiakasta ja viimeinen asiakas on vasta muutamankymmenen minuutin päästä. Syön salaattini ja mandariinini, ja juon kulauksen vettä kävellessäni takaisin kohti huonettani. Käytävällä huoneeni edessä olevilla tuoleilla istuu hahmo mustassa nahkatakissa, mustissa farkuissa ja tennareissa. En näe hänen kasvojaan enkä hiuksiaan koska hän on kiskonut takkinsa alla olevan hupparin hupun päähänsä ja istuu kumarassa. Laitan vesipullon korkin kiinni ja kävelen lähemmäs.
"Um, hei? Ootko sä tulossa mun luokse?" kysyn reippaasti, mutta hiljaa. Hahmo nostaa päätään, ja kohtaan hänen ruskeat silmänsä, jotka tuijottavat minua läpitunkevasti.
"Jos sä olet Kate Hudson niin olen", poika vastaa hymyillen jotenkin ivallisesti. Hän ei näytä minua paljoakaan vanhemmalta, ehkä minun ikäiseltäni ja hän on erittäin komea. Hän ei uhku brittiläisyyttä ja hänellä on oliivi-iho, korkeat poskipäät ja punaiset, sarkastiseen virneeseen kääntyneet huulet.
"No tuota, jos sä haluat alottaa istunnon jo nyt niin se sopii", sanon ja katselen poikaa. Tämä nyökkää, hänen piirteensä muuttuvat synkiksi ja nousee seisomaan. Hän on minua kymmenisen senttiä pidempi. Avaan oven hänelle ja hän astuu ohitseni sisään huoneeseen. Astun sisälle hänen jälkeensä ja kävelen pöytäni taakse istuen sitten tuolilleni. Hän seisoo keskellä huonetta katsellen minua tiiviisti tummilla silmillään.
"Istu toki alas", kehoitan ja hän nyrpistää nopeasti nenäänsä ennen istumista eteeni. Hän ottaa takkinsa pois ja avaa tummansinisen hupparin vetoketjun paljastaen sen alla olevan valkoisen t-paidan v-aukon.
"Jos suot anteeksi, mun täytyy täyttää mun tiedot tuohon sun potilaskansioon", sanon ja nappaan viimeisen kansion pöydältä. Avaan sen ja kirjoitan nimeni ja muut tiedot potilastietojen alle. Tunnen kuinka poika tuijottaa minua tummilla silmillään, ja minusta tuntuu inhottavalta työskennellä hänen tuijotuksensa alla, mutten näytä sitä hänelle. Nopeasti olen saanut kaikki tietoni kirjoitetuksi, ja siirryn muutamaa riviä ylemmäs lukeakseni hänen elämästään. Haukon mielessäni henkeä, mutta en näytä tunteitani ulospäin. Tai ainakin toivon niin. Luen kuinka poika on menettänyt vanhempansa ollessaan 11 ja kuinka hän asuu siskojensa kanssa yksin Lontoon köyhimmällä alueella muutettuaan Bradfordista, synnyinkaupungistaan hakemaan itselleen työtä. Hänellä on ollut monia vuosia vakava masennus ja hän on käynyt läpi monta psykiatria, eikä heistä ole ollut hänelle mitään apua. Ja herranen aika, hän on minua vain vuoden nuorempi! Suljen kansion ja jätän hänen nimensä päällimmäiseksi. Zayn Malik.
"Noniin, Zayn", aloitan, "tahtoisitko kertoa jotakin tilaneestasi? Miksi olet täällä?"
"En tahdo. Mua ei kiinnosta toistaa tätä samaa tarinaa miljoonatta kertaa. Sä et osaa auttaa mua kuitenkaan. Mä käyn täällä vain koska mun tädin mielestä se on mulle hyväksi", Zayn sanoo ja katsoo minua silmiin omilla ruskeillaan, jotka olisivat aivan hyvin voineet olla jäänsiniset, ne tuijottivat minua kylmän halveksivasti ja raudanlujasti.
"Mutta mä voin aina yrittää. Sulla on siis masennus ja väkivaltaongelmia", kertaan hänen tilanteensa yrittäen pitää ääneni vakaana ja asiallisena.
"Mulla oli masennus", Zayn korjaa hampaat irvessä.
"No hyvä että siitä on nyt päästy", sanon ja jatkan edelleen, "mutta ilmeisesti sulla on jotakin ongelmia väkivaltaisuutesi kanssa, olenko oikeassa?"
"Ainahan te olette, ettekö olekin? Että lääkkeet auttavat kaikkeen ja ne vie pois kaikki painajaiseni joita mä nään hereillä ja unessa, senkin te tiedätte. Hei, te ette ole kuin jotakin tyhjäntoimittajia, mitä te edes autatte?" Zayn irvailee.
"Alkoiko tämä kaikki vasta vanhempiesi kuoltua?" kysyn. Heti kysyttyäni kysymyksen kadun sitä. Zaynin silmät muuttuvat astetta tummemmiksi, hän nousee ylös tuoliltaan ja painaa nyrkkinsä vasten pöydän puista pintaa nojaten niihin. Hän sähisee sanojaan muutaman sentin päästä naamastani ja voin haistaa hänen partavetensä hajun kun hän nojautuu ihan lähelleni:
"Älä kysy multa heistä! Mun vanhemmat ei liity mihinkään, eikä sulla ole oikeutta puuttua siihen!" "Okei, anteeksi. Voisitko nyt istua takaisin paikallesi?"
"EN!" Zayn huutaa ja kävelee ripeästi vierelleni ja tarttuu minuun. Yhdellä nopealla liikkeellä hän vetäisee minut ylös tuolistani, pyöräyttää kohti itseään ja painaa minua vasten pöytää. Pöydän kulma porautuu kipeästi selkääni ja minä vingahdan painaen vihertävät silmäni umpeen.
"Kai sä olet nyt ymmärtänyt? Mä en varota toista kertaa", Zayn kihisee. Avaan silmäni katsoakseni häneen. Hän tuijottaa minua raivokkaasti ja hänen raskas hengityksensä puhaltaa naamalleni. Nyökkään ja edelleen hän pitää minun olkapäästäni kiinni. Pelkään jo hetken että hän lyö minua, mutta sitten hän päästää irti. Olen jo istua paikalleni, kun hän käännähtää minua kohti, ajaa minut selkä seinää vasten ja lyö nyrkkinsä melkein poskeeni. Se menee vain hitusen ohitse, ja katselen silmäkulmastani kuinka hän painaa nyrkkiään lujasti vasten valkoista seinää.
"Ilmeisesti sä et tajunnut. Älä utele!" hän muistuttaa minua. Hän katsoo minua lujasti ja hänen suunsa on puristunut tiukaksi viivaksi.
"Selvä", inahdan. Tällä kertaa hän todella päästää irti ja marssii ulos huoneesta edes katsomatta minua enää. Valun tuolilleni ja yritän vetää syvän henkeä kun hän paukauttaa oven kiinni ja saa minut säikähtämään. Minulla on tunne, etten tule näkemään häntä enää.
//haha tämmöstä sitte :D

Kate (jep, via Weheartit, en siis omista kuvaa tai mitään muistakaan kuvista!)

Uudesta ficistä...

Okei, ensinnäkin, tää on vaan tällästä alustavaa kyselyä. Jos keksin paremman idean sanotaan viikon sisällä niin sitten teen sen mutta nyt mulla olis yks hyvä idea, jota oon itseasiassa alkanu jo toteuttaa. Toisaalta mä en aluks edes ajatellu laittaa sitä tänne, mutta mulla ei oo tällä hetkellä oikeesti yhtään parempaa ideaa...

Se olis Zaynfic, eli tässä tulis nyt kaks peräkkäin jossa Zayn on mukana, olisko se ok? Ja viel sellanen juttu, että se olis näitä dark-teemasii, tai ainakin sinnepäin. Mitäs sanotte? Mulla on nyt 4 ekaa lukua valmiina, voisin postata tän tarinan tänne nyt ja sitte kirjottaa jostakusta muusta jotain ihan muuta? Jos ette halua, niin mä kehittelen jotain mutta siinä saattaa mennä vähän kauemmin. Mutta siis, nyt kysyn nää kysymykset jotenki selkeemmässä muodossa tossa alempana, musta olis tosi ihanaa jos edes joku/jotkut viitsis vastata tähän! Jos vastauksia ei tuu niin mä teen sitte just niinkun itse haluan, nyt ois mahdollisuus vaikuttaa!

1. Dark Zayn vai jotain muuta?
2. Nopeesti monta postausta vai sama tahti kuin yleensäkin mun ficcien kanssa?

Noin. Kiitos jos vastaatte :) Voin laittaa tähän alle vielä tän tarinan sellasen pikkusen prologin, jos haluutte lähemmin tutkailla tätä ficcii jonka oisin nyt tänne laittamassa




"Kukaan ei tule maailmaan yksin. On kaksi, jotka on veistetty samasta puusta, merkitty samalla lailla, joiden veri virtaa yhtä sakeana ja joiden sielu on kiedottu toiseen samanlaiseen. Nämä kaksi voivat olla täysin samanlaisia, tai täysin erilaisia, mutta he kuuluvat yhteen ja ovat oleva yhdessä vaikka kuolema heidät korjaisi, sillä se on kohtalo, eikä kukaan voi paeta siltä. Kohtalo on voimakkain, eikä sitä käy vastustaminen. Jokaisella on oma sielunkumppani. Sielunkumppani löytyy aina, tavalla tai toisella. Eikä se ole tavallista rakkautta. Se on rakkautta vahvimmillaan, suurimmillaan ja aidoimmillaan.

Mutta mitä jos sielunkumppaneita onkin kaksi? Kumpi on se oikea?"



Siinäpä se sitten. Hyvää yötä!

C'mon - 7

Leyla nojaa käsillään lavuaarin märkään pohjaan ja puhaltaa muutaman kerran syvään sisään, ja sitten äkkiä ulos. Hän nostaa katseensa peiliin ja pudistaa tyytymättömänä päätään. Hän nappaa meikinpoistoaineen, pirskottaa sitä pumpulille ja vetäisee silmiensä päältä. Huolellisesti meikatut sillmät puhdistuvat nopeasti, ja Leyla huokaisee. Hän kuivaa kätensä, ja tarttuu meikkivoiideputeliin. Silmänalusten meikkaus, kulmat, ripsivärit, luomivärit ja eyeliner, kaikki menevät uusiksi. Kellokin alkaa jo olla aika paljon, ja Leylan on ehdittävä vielä pukea päälleen ennen kouluun menoa. Hän ei todellakaan aio olla myöhässä viimeisenä päivänä ennen loman alkua, eikä varsinkaan ansaita itselleen jälki-istuntoa tanssiaisillaksi. Lopulta aikaa säästääkseen hän jättää luomivärin laittamatta, ja kiirehtii sitten pukemaan. Kello tikittää eteenpäin, ja Leyla kiskoo takkia päälleen eteisessä, tietäen että hänen täytyy juosta ehtiäkseen kouluun. Mutta hän aikoo tehdä sen. Leyla heittää repun selkäänsä ja kiroaa sitä, ettei hänellä ole edes omaa skootteeria tai jotakin kulkupeliä, jolla pääsisi nopeammin perille. Kadulle päästyään Leyla pyrähtää juoksuun.

Leyla saapuu koulun pihaan, ja kello pirahtaa. Viimeiset metrit ovelle asti hän hölkkää, ja avaa oven päästäkseen sisälle. Lämmin ilma hyökkää häntä vastaan, ja tutut sekalaiset huudot kantautuvat hänen korviinsa. Hymy kipuaa Leylan huulille, hän ehti. Hän kävelee käytävää pitkin kaapilleen, ottaa sieltä tarvittavat kirjat ja pamauttaa oven kiinni. Hän käännähtää, ja vetää henkeä säikähdyksestä.
"Austin!" Leyla hengähtää säikähtäneenä ja poika naurahtaa kevyesti, kun he kääntyvät yhdessä jatkamaan matkaa kohti luokkaansa.
"Kuule, olisitko sä tullut mun kanssa sinne tanssiaisiin?" Austin kysyy hiljaa ja katselee jalkohihinsa kävellessään. Leylan ensimmäinen ajatus on vastata myöntävästi, mutta hänen katseensa hakeutuu opettajanhuoneen edustalle, jossa Zayn Malik itse seisoskelee oppilasrykelmän keskellä.
"Mä- Mä en voi. Mä menen jo jonkun toisen kanssa", Leyla valehtelee. Hänestä tuntuu pahalta katsoa, kun Austinin naama venähtää, ja tämä katsoo Leylaa pettyneenä.
"Okei", Austin sanoo hiljaa, eikä sano Leylalle enäää mitään kokonaiseen tuntiin. Ja se on pitkä tunti.


Koulupäivä päättyy viimeinkin, muutaman tunnin etuajassa. Koko koulu pääsee kotiin jo kahdeltatoista, ja Leyla tuntee kuinka hänen jännityksensä kasvaa koko ajan. Kotona odottaa mekko ja kengät, jotka hänen on määrä pukea illalla, ja hänen täytyy vielä laittaa hiuksensa ja meikata uudelleen. Jotain pitäisi ehtiä syödääkin, vaikka ei ole yhtään nälkä. Leyla on viimein päättänyt tänään illalla iskeä kiinni saaliiseensa. Hän on odottanut sitä jo kauan. Zaynkin tulee olemaan juhlissa, ja hänen on parasta saada tanssia tämän kanssa. Leyla hypähtää ilmaan ja pyrähtää juoksuun. Jännitys kipristelee hänen vatsanpohjassaan, kun hän kiihdyttää vauhtiaan tietä alas ja juoksee ne muutamat kadunpätkät kotiinsa asti. Hän jopa kiipeää portaat ylös ja hymyilee avatessaan kotiovensa. Äiti ei taaskaan ole kotona, keittiön pöydällä odottaa lappu. Äiti on käynyt kotona tekemässä ruoan valmiiksi jääkaappiin, mutta joutunut lähtemään töihin myöhemmin. Leyla päättää skipata ruokailun toistaiseksi, hän menee riisumaan kouluvaatteensa ja poistamaan meikit ja avaamaan nutturalla olleet hiuksensa. Sitten hän kiipeää suihkukoppiin, sulkee oven ja pesee hiuksensa. Kun hän on valmis, hän käärii pyyhkeen ympärilleen, laittaa toisen hiuksiinsa ja menee keittiöön. Hän laittaa peinen palasen lohta ja muutaman perunan mikroaaltouuniin, ja syö ne ennen valmistautumisen aloittamista. Hän kuivaa hiuksensa ja laittaa alusvaatteet ylleen. Sitten hän hakee huoneestaan shortsit ja topin, pukee ne ylleen ja alkaa kihartaa hiuksiaan. Se vie enemmän aikaa kuin hän on luullut, mutta kello ei ole edes kahta, kun Leyla saa viimein kiharruksen valmiiksi. Hän suihkuttaa lakkaa hiuksiinsa ja pesee kasvonsa vielä vedellä. Hän kävelee olohuoneeseen ja laittaa levyn vanhaan radioon hyllyn päällä. Hän painaa play-nappulaa ja musiikki tulvahtaa huoneeseen. Hän on itse polttanut yhdelle levylle noin sata lempikappalettaan. Leyla ottaa muutaman tanssiaskeleen ja kävelee kylpyhuoneeseen jättäen sen oven auki kuullakseen musiikin selvästi. Sitten hän alkaa jälleen meikata, tällä kertaa huolellisemmin ja tarkemmin, laittaen hieman enemmän kaikkea kuin normaalisti.

Sarah asettelee mekkoaan kunnolla päällen katsahtaen kelloa. Hitto, hän huudahtaa mielessään ja pöyhii hiuksiaan. Peilistä häntä katsova hahmo miellyttää häntä. Se on kaunis, vaikkei ihan sillä tavalla millä Sarah olisi toivonut. Menettelee. Sarah astahtaa korkokenkiinsä, ja astelee käytävästä omaan huoneeseensa hakemaan laukkuaan.
"Me lähdemme muutaman minuutin kuluessa, joten vipinää kinttuun tytöt!" Sarah kuulee äitinsä huutavan alakerrasta. Sarah huokaa ja astelee huuoneestaan käytävään, melkein törmäten Amandaan. Tytöt juoksevat rappuset alas sanaakaan sanomatta, molempien korot kopisten puulattiaa vasten.
"Hyvä, nyt me lähdemme", Sarah kuulee äitinsä tiukan äänen tämän nähdessä molemmat tytöt. Sarah astuu ovesta ulos ensimmäisenä, napaten takkinsa mennessään mukaansa, ihan vain kaiken varalta. Amanda tulee hänen perässään, ja hän tahtoisi kääntyä pyytämään siskoltaan anteeksi ja anella tätä taas puhumaan kanssaan, mutta hänen ylpeytensä ei salli sitä. Niinpä tytöt kävelevät autolle hiljaisuuden vallitessa, kuunnellen äitinsä napinaa jostakin merkityksettömästä asiasta. He istuvat autoon ja heidän äitinsä ajaa heidät puoli viideksi koululle. He ovat puoli tuntia ajoissa, mutta he eivät ole ainoita. Sarah jopa huomaa Austinin ja Leylankin toisella puolella salia, johon he astuvat käveltyään ensin pienen käytävän päähän. Sarah astuu ensimmäisenä salin kynnyksen ylitse, ja hän huokaisee ihastuksesta. Joka puolella on tekolunta ja kalpea valo luo muuten tummaan tilaan mysteerisen tunnelman.
"Vau", hän kuulee heikosti kuinka Amanda huokaisee. Sarah nappaa laukustaan kameransa ja räpsäisee kuvan. Sitten toisen. Ja taas uuden. Näistä tulee hyviä kuvia vuosikirjaan, Sarah ajattelee suunnatessaan kohti virvokepöytää ja ottaessaan kuvan siitäkin ennen muutaman suklaamurukeksin nappaamista peltiseltä lautaselta.
Jerry ja myöhemmin myös Austin liittyvät hänen seuraansa, muutamia tyttöjä käy hänen luonaan juttelemassa ja jokainen heistä antaa ottaa itsestään kuvan. Sitten Sarah katsahtaa ovelle, ja hänen sydämensä tuntuu ensin pysähtyvän, jonka jälkeen se lähtee hurjaan laukkaan. Zayn seisoo ovella pieni hymy huulillaan ja jalassaan mustat farkut ja päällään valkoinen paita ja puvun takki. Se ei ole ihan pukukoodin mukainen asu, mutta pukee häntä todella hyvin. Hänen hiuksensa ovat täydelliset ja hänen tummat silmänsä kiiltävät himmeässä valossa. Sarah nostaa kameransa ja nappaa Zaynistä kuvan. Tämä ei näe salaman välkähtävän, vaan kääntyy juttelemaan muutamalle vierelleen tulleelle opettajalle, jotka nyökyttelevät. Sarah tuntee polviensa menneen hyytelöksi, ja hänen poskiaan kuumottaa. Huh, hän ajattelee huulillaan autuas hymy.

Leyla kuulee kuinka musiikki jytää kaiuttimista. Hänen tekisi mieli tanssia, mutta sen sijaan hän seisoo yksin salin reunalla ja katselee oppilaiden merta, joka kasvaa hetki hetkeltä suuremmaksi. Salin seinällä oleva kello näyttää jo kymmentä yli viittä, ja osa porukasta tanssii jo salin keskellä. Nyt jos ei koskaan, hän päättää ja lähtee kävelemään keskemmälle salia. Kappaleet vaihtuvat hitaisiin, ja useampi pari suuntaa tanssimaan. Juuri kun Leyla on pääsemässä ihmismassan lävitse, hän kuulee kohahduksen ja kiihkeää supinaa joka puolelta. Hän kääntyy katsomaan ovelle, jossa seisoo vaatimattomaan valkoiseen mekkoon ja korkokenkiin pukeutunut blondi nainen, joka hymyilee ja kävelee joukkion lävitse kohti opettajien ryhmää, jossa Zaynkin seisoo.
"Mutta nehän erosi!"
"Ilmeisesti ne palasivat nyt yhteen", joku huomauttaa surullisena. Leylan sydämessä jysähtää. Hän kiroaa mielessään, ja kun hän kääntää päänsä toiseen suuntaan, hänen katseensa hakeutuu automaattisesti Sarahin suuntaan. Hänen lähellään seisoo Amanda, ja molemmat heistä tuijottavat näkyä suut auki. Nainen luovii tiensä lävitse ihmismassan, ja heittäytyy Zaynin syleilyyn. Perrie Edwards on palannut, Leyla ajattelee, ja kiduttaa itseään katsomalla kuinka pari painaa huulensa yhteen hymyillen. Sitten hän kääntää päänsä pois ja kävelee surkeana kohti Sarahia ja Amandaa.

"Mä en voi uskoa tätä. Mä olen koko ajan jahdannut varattua miestä!" Amanda kirkaisee hiljaa ja näyttää melkein murtuneelta.
"Et oo ainoa", Sarah mutisee. Leyla astelee heidän vierelleen, ja molemmat tytöt katsovat häntä. Ihmisjoukko heidän ympärillään on taas alkanut liikkua, ja he seisovat kaiken keskellä katsellen toisiaan melkein häpeillen.
"Mä umm, pyydän anteeksi kaikkea mitä sanoin. Te ootte mun parhaita ystäviä, ja näyttää siltä ettei kukaan meistä ole aikeissa valloittaa Zaynin sydäntä, joten voitaisko me taas tota, alkaa puhua?" Leyla huokaa ja katselee kenkiään. Yhtäkkiä kädet kiertyvät hänen ympärilleen, ja kun hän nostaa katseensa on Sarah hänen kimpussaan. Amanda liittyy epäröiden haliin, ja pian tytöt kikattavat hulluna. He työntävät kielensä ulos Sarahin räpsäistessä heistä kuvan, ja sitten he halaavat taas.
"Me oltiin kaikki ihan typeriä", Amanda nauraa.
"Puhu omasta puolestasi", Leyla tiuskaisee leikillään ja nauraa Amandan hullunkuriselle ilmeelle. Tyttöjen vihanpito on loppunut lyhyeen, onneksi.
"Hei, Wolfie!" Austin koputtaa Leylaa olalle. "Missäs se unelmien prinssi on nyt?" Austinin äänensävystä kuultaa kateellisuus. Leyla katsahtaa Zayniä ja Perrietä, jotka istuvat sylikkäin salin nurkassa.
"Ei se koskaan tullutkaan", Leyla sanoi.
"Sika", Austin haukkuu, ja katsoo sitten Leylaa silmiin. "Tanssitaanko?" Leyla nauraa ja vinkattuaan silmää Amandalle ja Sarahille, hän nyökkää ja nappaa kiinni Austinin kädestä. Tämä johdattaa Leylan tanssilattialle, ja he kiertävät yhdessä pientä ympyrää. Koko tämän ajan Leyla luuli olleensa ihan ihastunut Zayniin, mutta nyt hän tajuaa, että rakkaus jota hän etsi hänestä, oli eilaista, jota hän nyt etsii pojasta joka seisoo hänen edessään hymyillen pienesti. Leyla painaa silmänsä kiinni, ja heiluu musiikin tahdissa. Hän tuntee pienen sipaisun poskessaan ja hän avaa silmänsä. Austin näyttää punastuneelta, mutta sitä ei voi tarkalleen sanoa tässä valossa.
"Mun Wolfie", Austin kuiskaa hänen korvaansa ja Leyla hymyilee toiselle.
"Niin."

//äääh, mä tahdoin kirjottaa tarinaan kunnon lopun mutta aikaa ei ollut paljoakaan ja tää on nyt sitten se lopputulos. Älkää vihatko mua nyt :D
Tää tarina tuli loppuunsa nyt, kertokaahan mikä on ollut teidän lempitarina näistä kaikista mitä oon tänne kirjottanut! Teidän mielipiteitä on aina kiva kuulla.

Leylan mekko, via Weheartit, unohin laittaa sen viimelukuun

 

Mulla on jo seuraavaan tarinaan jonkinnäkönen juoni ja idea mutta en oo varma jaksanko alkaa toteuttaa sitä.. Tai ehkä mä jaksan mutta en tiiä tykkäisittekö te siitä. Mutta anyway, mä menen nyt nukkumaan! Öitää xx

C'mon - 6

Leylan askeleet ovat raskaat, kun hän tallustaa kohti luokkahuonetta. On enää muutama päivä joulutanssiaisiin, eikä jouluunkaan ole enää pitkä aika. Leylan päähän poksahtaa kysymys; pitäisikö hänen ostaa joululahja myös Sarahille ja Amandalle? Minähän en niille mitään osta, jos eivät osaa pyytää anteeksi, Leyla miettii ja synkät pilvet tuntuvat imaisevan hänet. Leyla päättää mennä tänään joululahjaostoksille saadakseen muuta ajateltavaa. Koko matkan luokkaan hän miettii kenelle hänen pitäisikään ostaa lahja, mutta hänelle ei tule mieleen muuta kuin äiti ja mummi, sekä ukki ja toki hänen on jotenkin muistettava myös Austinia ja Jerryä. Myös Ericalle on ostettava lahja. Lopulta Leyla astuu luokkaan ja on jo siinä vaiheessa saanut suunnittelunsa päätökseen. Kun hän istuu omalle tavanomaiselle paikalleen, Austin lipuu hänen vierelleen ja rojahtaa tuolille jäättäen reppunsa lattialle. Leyla on huomannut, kuinka paljon aikaa hän oikeastaan onkaan viettänyt koulussa aikaa Austinin kanssa. Austin ei ole itseasiassa hullumpi tyyppi. Leyla hymyilee pienesti pojalle, eikä kysy mitään.
"Tänään julkistetaan ne kilpalun voittajat. Ootko sä valmis voittamaan Wolfie?" Austin kysyy. Leyla nostaa päänsä ja katsoo Austinia silmiin.
"Mikä oli?"
"Niin mikä?" Austin on hämmentynyt. Melkein yhtä hämmentynyt kuin Leyla itse.
"Mistä lähtien mä olen ollut Wolfie?" Leyla kysyy ja naurahtaa. Austinin posket punehtuvat hieman.
"Tästää lähtien", poika mutisee ja laskee katseensa käsiinsä. Sitten hän nostaa päänsä, katsoo Leylaa silmiin uudelleen saatuaan rohkeutensa takaisin ja kysyy:
"Lähdetkö sä mun kanssa ulos? Vaikka tänään koulun jälkeen?" Leyla vetää syvään henkeä. Hänen mielensä kirkuu vastalauseita, se voisi antaa muille - ja varsinkin Zaynille, hän huomauttaa itseään hiukan häpeissään - aivan väärän kuvan heistä kahdesta. Mutta ennen kuin hän ehtii itse tajuta, hänen suunsa liikkuu kuin itsestään.
"Mielelläni." Austinin silmät säteilevät ja hän hymyilee leveämmin. Juuri silloin opettaja astuu luokkaan ja kaikki hiljenevät. Leyla potkaisee itseään mielessään ja välttelee Austinin katsetta.

Sarah seuraa Austinin ja Leylan juttelua muutamaa riviä taaemmpaa. Tavallisesti hän olisi mennyt tunnin loputtua Leylan luokse täynnä uteliaisuutta ja pakottanut ystävättärensä kertomaan mikä on homman nimi, mutta se ei nyt tule kuuloonkaan. Silti uteliaisuus kuplii hänen sisällään ja hän tahtoo kurottautua pulpettien ylitse koputtamaan Leylan olkapäätä ja kysymään mitä on tapahtunut. Sarah on niin turhautunut heidän tilanteeseensa, ja se alkaa pikkuhiljaa ärsyttää häntä. Hän tarvitsee Amandaa ja Leylaa.
"Noniin, pian julkistetaan joulutanssiasteema-kilpailun voittajat", heidän matematiikanopettajansa julistaa ja heiluttaa ilmassa paksua sormeaan. Hänen kumiseva äänensä kaikuu luokassa, ja hän istuu pöytänsä taakse pidellen isoa mahaansa. Hänen kaljunsa loistaa loisteputkivalojen alla ja hän nostaa silmälasejaan paremmin nenällään. Mies sipaisee partaansa, ja silloin keskusradio särähtää.
"Hyvää huomenta kaikille. Täällä puhuvat oppilaskunnan uudet jäsenet, Julia ja Paul. Olemme tänä vuonna valinneet hyvin yksinkertaisen idean, koska koululla ei ole ollut varaa toteuttaa muutamia niistä villimmistä ideoista. Mutta, pidemmittä puheitta, voittajajoukkue, johon kuuluu siis kaksi tyttöä ja poika, tulevat kakkoselta. Kenna Snow, Charlie Gwizdon ja Anna Jones, kiitos osallistumisesta ja onnea teille. Voittajateeman julisteita on kiinnitetty tämän tunnin jälkeen käytäville ja ruokasaliin", pienellä äänellä puhuva tyttö sanoo, ja poika on aivan hilljaa. Sitten radio hiljenee.
"Vai että siinä se. No, ottakaahan kirjanne sitten esille, ehdimme vielä uuteen asiaankin tänään", opettaja kiskoo itsensä jaloilleen pidellen kiinni pöytänsä kulmasta. Sarah huokaisee, olisipa kuulutus kestänyt vähän kauemmin.

Amanda seisoo ilmoitustaulun edessä, ja tuijottaa eteensä kiinnitettyä lappua. Valkoista ja mustaa, ihan oikeasti? Amanda pudistaa päätään. Koskaan ennen ei ole mikään teema ollut näin yksinkertainen. Hän tietää jo millaisen puvun hän tahtoo. Amanda on käynyt joka päivä katsomassa pukua koulumatkallaan, ja hän tietää jo että se sopii hänelle täydellisesti, eikä hintakaan ole kamalan paha. Hän on sovittanut sitä toistamseen, mutta tänään hän menee sen ostamaan. Hän ei tarvitse kenenkään lupaa, ei mielipidettä. Normaalisti hän olisi kysynyt Sarahin ja Leylan mielipiteen ja ottanut nämä mukaan kauppaan, mutta pärjäähän hän yksinkin. Amanda suuntaa askeleensa ruokalaan, ja maksaa päivittäisen voileivän ja appelsiinimehun. Sitten hän ottaa tarjottimen ja kantaa sen pöytään, istuu, laskee laukkunsa tuolille viereensä ja avaa leivän kääreistä. Amanda ei ole juuri koskaan ostanut päivän ateriaa, hän pitää enemmän näistä kanatäytteisistä leivistä ja hedelmistä. Amandan katse kiertää ruokalaa, ja hän näkee Sarahin seisomassa jonossa, jutellen Jerrylle. Amanda siirtyy vaivihkaa lähemmäs kuullakseen keskustelun.
"...ja meidän täytyy saada joulutanssiaisista kuvat ennen kuin voimme tulostaa kirjan", Sarah sanoo ja katsahtaa Jerryä, joka nyökkää.
"Jos jokainen ottaisi oman kameransa, ja sitten lomalla voisimme yhdessä valita niistä parhaat ja tulostaa kirjan jotta saamme sen ensi vuoden alussa arvosteluun", Jerry ehdottaa. Amandan vatsanpohjaa vihlaisee. Hän laskee leivän alas, ja nielaisee kuuluvasti. Häneltä meni ruokahalu, eikä hän ollenkaan tiedä miksi. Ikävöit heitä, pieni ääni hänen takaraivossaan käkättää hänelle. Enpäs, Amanda kurtistaa kulmiaan, nousee pöydästä ja heittää repun selkäänsä. Sitten hän vie puoliksi syödyn sämpylän ja tyhjän appelsiinimehutölkin roskiin ennen ruokalasta poistumista.

Leyla seisoo vaatekomeronsa edessä pelkissä alusvaatteissaan. Hän haroo kiinni olleita hiuksiaan auki ja tuijottaa vaatepinoja. Puolet kaapista on jo lattialla, toinen puolikas odottaa vuoroaan. Leyla nappaa käteensä mustat farkut, mutta heittää ne sivuun ja ottaa toiset hieman samantyyliset. Ne ovat uudemmat, mutta niissä on reikä polvessa. Hän punnitsee käsissään molempia vaatekappaleita, ja päätyy rei'ittömiin. Hän sujauttaa farkut jalkoihinsa ja nappaa sukat jalkaansa. Paidan kanssa onkin enemmän ongelmia. Ei mitään liian juhlavaa, muttei arkistakaan. Leyla heittää kaikki paitansa lattialle, ja käy peilin edessä jokaisen kanssa. Lopulta hän päätyy ohueen luonnonvalkoiseen villapaitaan ja heittää nahkatakin sen päälle. Leyla nyökkää peilikuvalleen, lisää huulirasvaa huuliinsa ja harjaa hiuksensa. Tavallisen keskijakauksen sijasta hän laittaa sivujakauksen ja pipon vielä päähänsä. Austin on luvannut tulla hakemaan häntä mopollaan, ja he menevät kauppakeskukseen, josta Leyla voi ostaa joululahjat, ja jossa he voivat käydä syömässä. Leyla siivoaa huoneensa, laittaa avaimet, lompakon ja puhelimen laukkuunsa ja kiiruhtaa ikkunaan. Alhaalla kadulla ei näy vielä ketään. Leyla istuu pikkuruisen olohuoneen sohvalle, ja ummistaa hetkeksi silmänsä.

Ovikellon kova pirinä herättää hänet kevyestä unesta. Leyla hyppää jaloilleen, juoksee peilin eteen korjaillen hiuksiaan ja sujauttaa kengät jalkoihinsa ennen kuin avaa oven ja kohtaa Austinin ystävälliset silmät ja leveän hymyn.
"Hei", Leyla ei voi olla hymyilemättä tälle.
"Hei. Joko mennään?" Austin kysyy. Leyla nyökkää, sulkee oven ja kokeilee että se menee lukkoon. Sitten he menevät hissillä alas ja Austin johdattaa Leylan pyörälleen. Se näyttää aika vaaralliselta Leylan mielestä, mutta hän asettaa Austinin ojentaman kypärän päähänsä ja istuu tämän taakse. Austin käynnistää pyörän, ja siitä lähtevä ääni on aika kova. Leyla isrvistää, muttei ehdi juurikaan kuunnella pörinää, kun mopo jo ampaisee liikkeelle ja Leylan on tiukennettava otettaan Austinista. Kylmä tuuli puhaltaa heitä vastaan, kun he huristavat kaupungin lävitse. Leyla katuu sitä, ettei laittanutkaan sukkahousuja farkkujen alle ja jotakin hieman paksumpaa takkia, sillä hän on jäätyä niinkin lyhyellä matkalla. Kun he lopulta pääsevät perille, Leylan kädet ovat kohmeessa ja hän kiittää onneaan, että he ovat vielä yhtenä kappaleena. He astuvat sisään kauppakeskukseen, ja ajan myötä Leylan kohmeiset sormet lämpenevät. Austin kiertää uskollisesti kaupasta toiseen Leylan kanssa. He kävelevät myös monien vaatekauppojen ohitse ja Austin odottaa sovituskopin ulkopuolella kun Leyla sovittaa vaatteita. Lopulta Leyla on saanut omat ostoksensa tehtyä ja he kävelevät toiseen kerrokseen. Siellä on monta ruokapaikkaa, ja he valitsevat jonkin pitsaravintolan, jossa Leyla ei ole koskaan ollut.
"Etkö sä tosiaan ole käynyt täällä? Me Jerryn kanssa käydään täällä vähän väliä, ihan parhaat pitsat!" Austin kehuu kun he istuvat pöytään. Tilattuaan he odottelevat ruokaa ja juttelevat vuosikirjasta ja koulusta, perheistään ja sitten pitsat saapuvat. Keskustelu ei enää käy niin vilkkaana kuin aiemmin, molemmat vain syövät. Syödessään Leyla myöntää mielessään, että hänellä on itseasiassa todella hauskaa ja Austin on itse asiassa todella hauska ja ihana. Eikä hän nyt ole sen pahemman näköinenkään. Minne Zayn jäi? hänen päässään kaikuu kysymys. Ei hän minnekään ole jäänyt.., Leyla ajattelee, mutta se ei ole totta. Hän ei ole suonut laulajalle ajatustakaan Austinin kanssa vietettynä aikana. Kummallista, Leyla kummastelee.
"Penni ajatuksistasi", Asutin naurahtaa ja katsoo Leylaa pala pitsaa haarukassaan. Leyla naurahtaa, pyörittää päätään ja kääntää Austinin ajatukset muualle, aloittaen puhumaan joulutanssiaisista.

Lopulta he ovat syöneet, ja Leyla suostuttelee hyväntuulisen Austinin tulemaan kanssaan vielä yhteen kauppaan. Leyla astuu sisälle mekkoparatiisiin ja marssii katsomaan ensin valkoisia ja sitten mustia pukuja. Yksi mekko kiinnittää hänen huomionsa, ja hän siirtyy sovittamaan sitä Austinin istuessa taas uskollisesti sovituskopin ulkopuolella. Leyla vetäisee mekon ylleen ja pyörähtää katsomaan lopputulosta peilistä. Mekon helma on suunnilleen puolessa välissä hänen reittään, ja sen yläosassa on hopeista kuviointia. Leyla kuvittelee jo millaiset kengät ostaisi mekkoon. Ja hän tarvitsee myös ihonväriset sukkahousut sen kanssa, mutta ne häneltä jo löytyykin.
"Leyla?" Austinin ääni kuuluu ulkopuolelta, ja Leyla saa päähänsä kysyä myös tämän mielipidettä mekosta. Hän astuu kopin ulkopuolelle ja pyörähtää Austinin edessä.
"Mitäs sanot?" Leyla kysyy. Austin ei ensin vastaa mitään, mutta nyökkää sitten silmät palaen ja virne huulillaan.
"Oikein kiva", tämä sanoo hiljaa. Leyla punastuu, ja livahtaa koppiin ottamaan mekon pois ja vaihtamaan omat vaatteensa päälleen. Mekon hinta on aika korkea, mutta Leylalla on juuri ja juuri rahaa siihen, joten hään kävelee kassalle sen enempää miettimättä ja maksaa mekon. Sitten hän on valmis lähtemään, ja niin on Austinkin. Leyla joutuu vielä kerran istumaan mopon kyytiin ja kestämään jäätävää tuulta joka piiskaa hänen reisiään. He onnistuvat onneksi pääsemään Leylan kotikerrostalon eteen ehjinä. Leyla hyppää mopon kyydistä, ja antaa kypärän takaisin Austinille.
"Mulla oli tosi kivaa", Leyla myöntää. Austin hymyilee ja nyökkää.
"Niin mullakin. Pitää ottaa joskus uudelleen", tämä sanoo. "Hyvää yötä Wolfie."
"Öitä, Austin", Leyla naurahtaa ja kävelee sisälle taloon katsomatta taakseen vaikka hän voi melkein tuntea Austinin katseen poraavan reikiä hänen selkäänsä. Leyla kävelee ylös ja Austin on jo lähtenyt kotiinsa kun hän lopulta seisoo keittiön ikkunan edessä tuijottamassa kadulle.

//anteeksianteeksianteeksi ihan kauheesti kun en oo jatkanu tätä pitkiin aikoihin! Mulla on vaan ollu inspi ihan hukassa tän tarinan kanssa.. Lisäksi tässä on nyt ollu kaikenmaailman kokeita ja rokotuksia ja peukaloiden nyrjähtämisiä että ei oo oikein ollu aikaa kirjottaa eikä mitään mutta nyt lupaan jatkaa tätä vähän useammin. Kiitos jos annat anteeksi ja luet vieläkin vaikka tää on nyt ollu vähän tauolla!