C'mon - 4

Kuukaudet vierivät eteenpäin. Aika tuntuu lentävän ja koko ajan tullaan lähemmäs joulua. Enää ei ulkona tarkene pelkässä nahkatakissa ja farkuissa, niiden alle joutuu laittamaan jos jonkinmoista lämmikettä ettei koulumatkalla ja liikuntatunneilla ihan jäädy. Englannintunnit ovat yhä kaikkien tyttöjen suosikkitunteja, eikä ihme. Virallista sijaista niille tunneille ei olla saatu, joten Zayn on jouluun asti paikalla, tai ainakin silloin kuin ei ole matkustamssa yhtään mihinkään. Sarah, Leyla ja Amanda tuntevat ystävyytensä olevan hajoamispisteessä jo ennen kuin se tapahtuukaan. Ja päivä, jolloin lunta alkaa hiljalleen tiputella alas tummalta taivaalta, se sitten tapahtuu.

Leyla astelee ruokalaan. Hän ottaa tarjottimen, jolle lastaa lautasen ja lasin, haarukan ja veitsen kera leivän ja juuston. Hän ottaa lautaselleen salaattia ja palasen kalaa, ja painelee sitten kohti vakiopöytäänsä täytettyään ensin lasinsa maidolla. Hän on ottanut reppuunsa välipalaksi vielä sämpylän, mutta aikoo syödä sen myöhemmin. Hän istahtaa alas, ja kääntyy katsomaan Sarahia, joka mussuttaa omaa ruokaansa hiljaa. Sarah ja Amanda ovat molemmat käyttäytyneet viime aikoina oudosti. Välillä he molemmat tuijottavat Leylaa syyttävästi, tai mulkoilevat toisiaan, mutta jos Zayn on lähelläkään, he ovat toisilleen superkilttejä ja kaikille muillekin. No, eipä Leyla itsekään kyllä ollut poikkeus. Hänestä on tullut hyvin mustasukkainen ja se alkaa pikkuhiljaa vaivata häntä itseäänkin. Amanda läimäisee tarjottimen pöytään ja lysähtää istumaan Sarahia vastapäätä. Kukaan tytöistä ei sano mitään. Austin ja Jerry, jotka ovat istuneet heidän pöydässään melkein jokaisella ruokatunnilla, ovat nyt omien ystäviensä kanssa pöydässä ruokalan toisella puolella, kaikkien niiden urheilujoukkueiden ja kirjakerhojen pöytien takana, joten heitä on mahdoton erottaa kaikkien oppilaiden joukosta. Leylasta tuntuu, että hän ehkä kuitenkin mieluummin istuisi heidän kanssaan, kuin ystäviensä, jotka eivät ehkä enää edes ole hänen ystäviään. Sitten Leyla kuulee vierestään hengen haukkomista, eikä hänen edes tarvitsisi nostaa päätään nähdäkseen mikä tuollaisen reaktion hänen pyötäseuralaisissaan aiheuttaa. Mutta Leyla katsoo silti. Kuten joka päivä. Zayn hymyilee tytöille huvittuneesti kun saa nämä kiinni tuijottamisesta. Kaikki tytöt punastuvat ja kääntävät katseensa pois.

"Se ihan varmasti hymyili mulle!" Amanda virnistää haaveksivasti ja nojaa käteensä Zaynin mentyä istumaan. Hän istuu joka päivä yksin, se on sääntö. Häntä ei saa häiritä, eikä häneltä saa pyytää yhteiskuvia tai nimikirjoituksia. Pitää antaa yksityisyyttä. Ja kaikki ymmärtävät sen. Jokainen tahtoo pitää hänet täällä mahdollisimman pitkään, kuka enemmän ja kuka vähemmän.
"Joo, niinpä niin! Mulle se hymyili", Sarah sanoo. Siskokset tuijottavat toisiaan ja heidän hymynsä hälvenevät. Hetken näyttää siltä, että tytöt saattavat mahdollisesti käydä toistensa kimppuun.
"Lopettakaa nyt jo, toi on ihan typerää", Leyla sanoo hiljaa ja saa vastaukseksi viileitä katseita. Jos katse voisi tappaa...
"Ja mitäköhän sä mistään tiedät? Luulet vaan olevasi parempi kun me ja saavasi siten kaiken Zaynin huomion itseesi", Sarah sylkäisee sanat suustaan. Leyla laskee haarukkansa alas ja katsoo toista tismalleen yhtä viileästi kuin hän takaisin.
"Enpäs."
"Myönnä pois!" Amanda huudahtaa ja muutamat lähipöydän oppilaat kääntyvät katsomaan heitä kummissaan, kuin odotellen tappelua.
"En!" Leyla sanoo nyt kovemmalla äänellä ja nousee seisomaan. Hänen mittansa on nyt täysi.
"Olet vaan kateellinen", Sarah nousee myöskin ylös ja kolme tyttöä tuijottavat toisiaan.
"Mistä mä muka sulle olisin kateellinen?" Leyla kysyy. Sarah haukkoo henkeään loukkaantuneena. Leyla nostaa reppunsa olalleen, ottaa tarjottimensa ja harppoo ulos ruokalasta.

Koko päivän hän istuu yksin. Sarah istuu hänestä mahdollisimman kaukana, eikä ole huomaavinaankaan Leylaa. Leyla katuu sanojaan, muttei ole vielä valmis puhumaan ystä- entiselle ystävälleen. Hän kysyy Emilyä parikseen tehtävässä jota sitä tarvitaan, ja saa tehtävän tehtyä ajallaan. Sarahin kanssa hän olisi yleensä jäänyt tunnin jälkeen tekemään tehtävän loppuun opettajan valvovan silmä alla, muttei tänään. Tänään hän nousee, kävelee yksin ulos luokasta lokerolleen ja avaa sen oven. Ennen kuin Sarah ehtii paikalle, on Leyla jo heittänyt tavarat kappiinsa ja lähtenyt pukemaan ulkovaatteitaan.

Sarah ja Amanda odottavat koulun pihalla äitiään, joka on luvannut viedä tytöt tänään kampaajalle. He eivät puhu toisilleen, katso toisiaan eivätkä edes seiso kovin lähellä toisiaan. He ajautuivat riitaan välitunnilla, ja aihe oli sama, josta heille oli tullut riitaa jo Leylankin kanssa. Sarah tuijottaa kenkiensä kärkiä mietteliäänä. Hän on alkanut jo miettiä pois muuttamista. Heti lukion käytyään hän aikoo lähteä täältä, eikä koskaan palata. Tehköön typerä Amanda mitä tahtoo ja sanokoon äiti mitä tahansa, hän ei tahdo enää olla täällä.
"Ala tulla, äiti on jo täällä", Amanda tiuskaisee ja astelee punaisen auton luokse istuen etupenkille. Sarah kävelee huomattavasti hitaammin perässä, ja istuu takapenkille. Hän ottaa lapaset käsistään ja vetää puhelimen taskustaan laittaen turvavyön sitten kiinni ja äiti lähtee ajamaan.
"Miten koulussa meni?" äiti kysyy. Hän kysyy sitä aina. Olettaa tyttöjen sanovan että hyvin meni ja kertovan että kaikki ne äidin mahdottomat odotukset ovat juuri täyttymässä. Mutta tänään kumpikaan tytöistä ei sano mitään.
"Amanda ja Sarah Cast! Minä oletan teidän vastaavan kysymykseeni!" Amanda tuijottaa tuulilasin lävitse loskan sekaan ja sanoo hiljaa, muttei niin hiljaa etteivät muut autossa olijat sitä kuulisi:
"Ihan paskaa."
"Amanda Cast!" pääsee pöyritsynyt huuto heidän äitinsä suusta. "Tuollainen ei sovi sinun suuhusi, ei sitten ollenkaan! Puhu kuten naiset, älä kuten rekkakuskit", Amanda kuuntelee äitinsä huutoa ja sanoo uhmakkaasti:
"Mä olen lukion kolmannella. Mä puhun mitä mä haluan, eikä sulla ole siihen mitään sanomista!"
"Amanda! Minä olen hyvin pettynyt sinuun. Sinä ja Sarah saatte molemmat kotiarestia ja kampaajakäyntiä siirretään siihen asti, että olette molemmat hyvittäneet tämän minulle."
"Miksi mä saan kotiarestia?! Amandahan sen ruman sanan sanoi!" Sarah huudahtaa ja pyörittelee silmiään epäuskoisena.
"Koska et vastannut minun kysymykseeni ja pyörittelet minulle silmiäsi", Sarah kuulee äitinsä vastaavan. Raskaasti huokaisten hän tunkee kuulokkeet korviinsa, vääntää voluumin täysille ja ktsoo synkkänä ulos auton ikkunasta. Typerä Amanda, typerä äiti. Kaikki on typerää. Ja vaikka Sarah tietäää. että hän käyttäytyy nyt erittäin lapsellisesti eikä ollenkaan ikänsä mukaisesti, ei hän voi sille mitään.

Leyla heittäytyy sängylleen ja nakkaa läksykirjat huoneen poikki. Kirjat aiheuttavat kolahduksen osuessaan lattiaan huoneen toisella laidalla, mutta Leyla ei jaksa välittää. Hän on yksin kotona, kuten joka päivä koulun jälkeen, ja hänen äitinsä tuo ruokaa vasta töistä tullessaan. Niinpä Leylalle jää liikaakin aikaa ajatella asioita. Ja mitä enemmän hän ajattelee, sitä vihaisempi ja hämmentyneempi hän on. Ei tämän näin pitänyt mennä. Ei kolmen parhaan ystävyksen pitänyt suuttua toisilleen vain koska joku tunnettu henkilö on hetken opettajana heidän koulussaan. Olkoonkin komea ja rikas. Heidänhän piti iloita tästä yhdessä, ei rikkoa välejään tämän takia. Mutta Leyla ei aio olla ensimmäinen, joka pyytää anteeksi, vaan taistella lujemmin. Sanokoon kuka mitä tahansa.

Ja myös Castien kotona kaksi muuta tyttöä ajattelevat näin. He aikovat saada mitä haluavat, sillä meitäpä heillä on enää menetettävänä. Castin perheen isä on huolissaan tytöistä, mutta äiti taas aikoo laittaa tytöille rajat ja saada heidät taas vastailemaan tunnollisesti hänen kysymyksiinsä ilman vastalauseita ja käyttäytymään kuin kuuluukin. Tytöillä vain ei ollut aikomustakaan totella häntä, ja se aiheuttaa monia riitoja pitkin viikkoa. Miten elämä voikin ihan yhtäkkiä olla niin solmussa? Ja kaikki vain yhden ihmisen takia.

//en tiiä :D