Kate -
Mitä helvettiä? Se on ainoa ajatus joka käy mielessäni Steven saatua sanat suustaan. Hän katsoo minua, odottaa minun sanovan jotakin. Möläytän ainoan kunnon ajatukseni ja Steve toistaa käskynsä.
"No mutta miks? Mitä ihmettä? En varmana ota!" sanon ja minun tekee mieli taluttaa Steve korvasta pihalle.
"Mun äiti tahtoo nähdä meidät. Se ei saa tietää mitään siitä että oon pettäny sua ja mä tarviin sut takas. Vaikka vaan viikonlopuksi kun meen äidille. Saat talon jos suostut!" Steve anelee. Ole jo huutamassa etten suostu, mutta talotarjous houkuttelee. Minun pitäisi jotenkin päästä pois Glorian nurkista.
"Tarjootko sä mulle ihan oikeasti sitä taloa?" kysyn. Steve nyökkäilee.
"Olin jo myymässä sen, mutta mä oikeesti tarviin sua ja saat talonkin. Sitten mä jätän sut ikuisiks ajoiks rauhaan", Steve lupaa.
"Mutta mitä sä teet ensi kerralla kun sun äitisi pyytää meitä kylään?"
"No se on sen ajan murhe", Steve sanoo ja tuijottelee nyt jalkojaan. Päässäni surisee. Minun todella pitäisi vain lähettää Steve matkoihinsa, mutta tarjous houkuttelee..
"Mä tahdon sitten mun osuuden tästä sopimuksesta nyt samantien", sanon tylysti.
"Sä suostut?!" Steve kysyy ja nostaa katseensa minuun. Se on täynnä helpotusta.
"Jos mä saan muuttaa kotiin jo tänään", sanon.
"Tietenkin!" Steve huudahtaa ja on jo heittäytymässä minua vasten kuin halatakseen mutta päättäkin ettei tee niin ja jää heilumaan kantapäilleen. Hän työntää kätensä taskuun ja ojentaa minulle avaimensa.
"Mä en edes enää omista sitä, irtisanouduin sopimuksesta joten talo on sun ja kaikki", Steve selittää.
"Vau, kiitti. Ala nyt laputtaa", sanon. Steve on jo menossa, kunnes hän kääntyy ympäri ja sanoo:
"Tästä ei saa kertoa Zaynille. Jos hän pilaa koko jutun...", Steve muistuttaa ja kääntyy sitten lähteäkseen ovesta ulos ennen kuin ehdin sanoa mitään. Jään käytävälle avaimineni seisomaan.
Työpäiväni on ohitse. On aika mennä Glorian luo, pakata tavarat ja palata omaan kotiin. Steve on jo varmaan tyhjentänyt tavaransa talosta ennen luokseni tulemista. Ajan Glorian talolle ja kun kukaan muu ei ole talossa, laitan musiikkia koneeltani ja pakkaan muusikin soidessa. Olen yhtäkkiä tosi innokas ja onnellinen. Toki mieltäni painavat vielä jotkin isotkin asiat, mutta työnnän ne mielestäni. Olen menossa kotiin, ja vain se merkitsee nyt. En edes murehdi seuraavaa viikonloppua, vaikka tiedän että siitä tulee painajaista. Pakkaan vain, ja sitten kuulen kuinka ovi käy. Gloria on tullut kotiin. Hiljennän musiikin, menen keittiöön ja kerron kuinka Steve tarjosi minulle takaisin taloamme. Jätän kertomatta vain minkä takia. Gloria ymmärtää ja vaikka kuinka yritän maksaa ylläpitoani takaisin hänelle, hän ei ota rahoja vastaan. Annan ne hänen tyttärelleen kun hän ei näe, tämä sujauttakoon ne äitinsä lompakkoon kun ehtii. Sitten pääsen lähtemään. Ajelen tuttua reittiä kotitalolleni, ja vien laukut sisään. Kaikki siellä on sellaista kuin se oli silloin, kun lähdin. Vain Steven tavarat ja vaatteet puuttuvat, mutta astiat ovat kaapissa, televisio tasollaan, lakanat ja imuri omilla paikoillaan ja minunkin tänne jääneet tavarani siellä minne ne jätinkin. Puran laukut yläkertaan, ja siivoilen hiukan. Steve ei ole sitä kuitenkaan tehnyt, joten minun täytyy. Kesken siivouksen kuulen puhelimeni soivan, ja riennän vastaamaan.
"Zayn?" kysyn hiljaa.
"No kuka muukaan?" hän ärähtää. Sitten hän huokaa, pyytää anteeksi ja kysyy mitä teen.
"Siivoan. Mä olen nyt omassa kotonani", kerron. Jo asian sanominen ääneen tuo hymyn huulilleni.
"Mitäh?" Zayn kysyy. "Mä tulen sinne", hän sanoo sitten ja sulkee puhelimen. En saa enää edes sanottua mitään.
//tää on kamalan tylsä, tässä ei tapahdu mitään mutta mun oli pakko kirjottaa teille jotakin, antakaa anteeksi että tässä on taas kestäny tosi kauan! Mulla on vaan ollu sukulaisten synttäreitä, omia ja iskän synttreitä, sirkusta ja koestressiä ja joskus oon ollu laiska tai liian väsyny tai mulla on ollu liian vähän aikaa... Älkää nyt sitte odottako että kirjotan tässä muutamaan viikkoon mitään, koetta tulossa niin paljon joka päivlle että en ehdi, anteeksi kamalasti! Huh.
Ei oikoluettu, ihan liian lyhyt, mutta tälle tarinalle tahtoisin pian lopun kun ei enää inspaa kirjottaa, yritän nyt jotenkin sen tähän järkätä, katotaan. Kiitos jos luet vielä, hyvät yöt teille ja hyvää vappua xx
keskiviikko 30. huhtikuuta 2014
lauantai 19. huhtikuuta 2014
Soulmates - 21
Kate -
"Miten Nickin kävi?" kysyn ja pureskelen kynttäni odottaessani vastausta. Zayn miettii ja miettii, kunnes lopulta vastaa:
"Se on kai ihan kunnossa", hän murahtaa. "Mutta en mä Nickistä tahdo puhua."
"No mutta mä en tahdo puhua muusta. Mua ei kiinnosta ootko sä pahoillasi tai kuinka paha sulla on olla", sanon tylysti ja korjaan puhelimen asentoa korvallani.
"Kate, mä yritän vaan solmia rauhaa tässä", Zayn raivostuu.
"Jaa. No yritä vaan", tiuskaisen.
"Ei sun kanssa voi edes puhua. Miksi mä vaivauduin?"
"Niinpä!" huudahdan ja lyön Zaynille luurin korvaan. Kuinka rasittava hän voikaan olla! Heitän puhelimen vierelleni ja heittäydyn makaamaan selälleni sängylle. Painan silmät kiinni ja yritän nukkua.
Laahustan käytävää pitkin kohti työhuonettani lopen uupuneena. En saanut kunnolla unta ja lisäksi jokainen eilisiltana tapahtunut asia pyöri mielessäni ja kun vihdoin nukahdin, oli kello jo varmasti jälkeen aamuneljän. Minulla ei onneksi ole paljoakaan potilaita tänään, mutta päivästä on tulossa rankka. Avaan työhuoneen oven, heitän kansiot pöydälleni ja kirjoitan uusien potilaiden kansioon omat tietoni. Kuten aina. Huokaan ja jatkan kirjoitusta, ennen kuin pieni ääni herättelee minut takaisin todellisuuteen, josta en ollut tajunnut etääntyneeni. Painan puhelintelineessä olevaa nappia, ja saan ohjeet ensimmäistä potilasta varten. Minun täytyy hakea hänet käytävästä. Kummastellen nousen ylös penkiltäni ja tarkistan nimen päällimmäisestä kansiosta. Tori Campbell. Jätän kansion erilleen muista, ja kävelen aulaan. Sinne ei ole pitkä matka, mutta se tuntuu minusta silti uuvuttavalta. Kun tulen aulaan, huudahdan nimen, ja pikkuinen, lettipäinen tyttö nousee penkiltään. Järkytyn nähdessäni, kuinka hän nappaa vierestään kokoontaitettavan kepin, heilauttaa sen auki ja tunnustelee tietään eteenpäin. Kiiruhdan häntä vastaan ja tervehdin häntä ajoissa, ettei hän säikähdä minua. Autan hänet työhuoneeseeni ja istutan penkille. Saan kuulla tarinan siitä, kuinka tytön koulutoverit kiusasivat häntä, ja eräänä päivänä he keksivät heittää tätä pienellä raketilla. Tyttö sokeutui raketin osuessa häntä silmiin. Minua kauhistuttaa, ja naamani mahtaa olla kalpeampi kuin kuolleella. Kuinka pienet lapset voivat tehdä toisilleen tuollaista? Kirjaan istunnon aikana paperille paljon asioita, ja yritän auttaa Toria parhaani mukaan. Kun hän lopulta lähtee pieni keppi edellään, vain pikkuiset askeleet ja kepin naputus vasten lattiaa kuuluen hänen mennessään, huomaan kuinka lähellä itkua olen. Torin tarina oli minusta jotenkin todella surullinen. Jos minulle tai jollekin jonka tunnen, tehtäisiin noin, en antaisi asian ihan heti olla. Torin äidillä ei edes ollut varaa oikeuskuluihin, joten hän ei voinut viedä asiaa eteenpäin. Se saa minut raivostumaan. Mitä sikoja! Minun täytyy rauhoittua hetken ennen seuraavaa asiakasta, joka ei tällä kertaa ole lapsi. Koko hänen istuntonsa ajan mietin, miten voisin auttaa Tori.
Ruokatunti on ohitse. Astelen takaisin työhuoneeseeni haukotellen makeasti. Kun pääsen kotiin, aion ottaa pitkät päiväunet ja syödä jotakin tukevampaa kuin päivittäinen salaattini ja mandariinini. Moikkaan Glorialle laiskasti mennessäni hänen ohitseen ja liu'un hissiin juuri ennen kuin se sulkee ovensa. Kun vihdoin pääsen omaan kerrokseeni, astun ulos hissistä ja kävelen työhuoneelle. Joku nojaa seinään työhuoneeni oven vieressä, mutten näe kuka. Nopeutan askeliani ja tulen lähellle tätä hahmoa. Tämä kääntää hupun peittämää päätään minua kohti kuullessaan askelia, suoristautuu ja tiputtaa hupun päästään. Tuijotan harmaisiin silmiin, jotka tuijottavat minua takaisin. Blondit hiukset ovat sotkussa ja silmien alla mustat renkaat. Sisälläni kuohahtaa raivo hämmenyksen hälvettyä.
"Mitä sä luulet tekeväsi täällä?" kysyn Steveltä. Tämä kurottautuu minua kohti kuin tarttuakseen minuun, mutta jättää kätensä hölmösti ilmaan roikkumaan kesken liikkeen.
"Sun täytyy ottaa mut takaisin", Steve henkäisee.
//ANTEEKS! Oon kauhee ihminen jolla on aivan liikaa tekemistä! En oo kirjottanut pitkään aikaan, antakaa anteeksi. Mä en nyt oikein osannu kirjottaa mitään tosi hienoo tai jännää tähän, anteeksi.
Ei oikoluettu!
Lupaan alkaa taas kirjottaa ahkerammin!
"Miten Nickin kävi?" kysyn ja pureskelen kynttäni odottaessani vastausta. Zayn miettii ja miettii, kunnes lopulta vastaa:
"Se on kai ihan kunnossa", hän murahtaa. "Mutta en mä Nickistä tahdo puhua."
"No mutta mä en tahdo puhua muusta. Mua ei kiinnosta ootko sä pahoillasi tai kuinka paha sulla on olla", sanon tylysti ja korjaan puhelimen asentoa korvallani.
"Kate, mä yritän vaan solmia rauhaa tässä", Zayn raivostuu.
"Jaa. No yritä vaan", tiuskaisen.
"Ei sun kanssa voi edes puhua. Miksi mä vaivauduin?"
"Niinpä!" huudahdan ja lyön Zaynille luurin korvaan. Kuinka rasittava hän voikaan olla! Heitän puhelimen vierelleni ja heittäydyn makaamaan selälleni sängylle. Painan silmät kiinni ja yritän nukkua.
Laahustan käytävää pitkin kohti työhuonettani lopen uupuneena. En saanut kunnolla unta ja lisäksi jokainen eilisiltana tapahtunut asia pyöri mielessäni ja kun vihdoin nukahdin, oli kello jo varmasti jälkeen aamuneljän. Minulla ei onneksi ole paljoakaan potilaita tänään, mutta päivästä on tulossa rankka. Avaan työhuoneen oven, heitän kansiot pöydälleni ja kirjoitan uusien potilaiden kansioon omat tietoni. Kuten aina. Huokaan ja jatkan kirjoitusta, ennen kuin pieni ääni herättelee minut takaisin todellisuuteen, josta en ollut tajunnut etääntyneeni. Painan puhelintelineessä olevaa nappia, ja saan ohjeet ensimmäistä potilasta varten. Minun täytyy hakea hänet käytävästä. Kummastellen nousen ylös penkiltäni ja tarkistan nimen päällimmäisestä kansiosta. Tori Campbell. Jätän kansion erilleen muista, ja kävelen aulaan. Sinne ei ole pitkä matka, mutta se tuntuu minusta silti uuvuttavalta. Kun tulen aulaan, huudahdan nimen, ja pikkuinen, lettipäinen tyttö nousee penkiltään. Järkytyn nähdessäni, kuinka hän nappaa vierestään kokoontaitettavan kepin, heilauttaa sen auki ja tunnustelee tietään eteenpäin. Kiiruhdan häntä vastaan ja tervehdin häntä ajoissa, ettei hän säikähdä minua. Autan hänet työhuoneeseeni ja istutan penkille. Saan kuulla tarinan siitä, kuinka tytön koulutoverit kiusasivat häntä, ja eräänä päivänä he keksivät heittää tätä pienellä raketilla. Tyttö sokeutui raketin osuessa häntä silmiin. Minua kauhistuttaa, ja naamani mahtaa olla kalpeampi kuin kuolleella. Kuinka pienet lapset voivat tehdä toisilleen tuollaista? Kirjaan istunnon aikana paperille paljon asioita, ja yritän auttaa Toria parhaani mukaan. Kun hän lopulta lähtee pieni keppi edellään, vain pikkuiset askeleet ja kepin naputus vasten lattiaa kuuluen hänen mennessään, huomaan kuinka lähellä itkua olen. Torin tarina oli minusta jotenkin todella surullinen. Jos minulle tai jollekin jonka tunnen, tehtäisiin noin, en antaisi asian ihan heti olla. Torin äidillä ei edes ollut varaa oikeuskuluihin, joten hän ei voinut viedä asiaa eteenpäin. Se saa minut raivostumaan. Mitä sikoja! Minun täytyy rauhoittua hetken ennen seuraavaa asiakasta, joka ei tällä kertaa ole lapsi. Koko hänen istuntonsa ajan mietin, miten voisin auttaa Tori.
Ruokatunti on ohitse. Astelen takaisin työhuoneeseeni haukotellen makeasti. Kun pääsen kotiin, aion ottaa pitkät päiväunet ja syödä jotakin tukevampaa kuin päivittäinen salaattini ja mandariinini. Moikkaan Glorialle laiskasti mennessäni hänen ohitseen ja liu'un hissiin juuri ennen kuin se sulkee ovensa. Kun vihdoin pääsen omaan kerrokseeni, astun ulos hissistä ja kävelen työhuoneelle. Joku nojaa seinään työhuoneeni oven vieressä, mutten näe kuka. Nopeutan askeliani ja tulen lähellle tätä hahmoa. Tämä kääntää hupun peittämää päätään minua kohti kuullessaan askelia, suoristautuu ja tiputtaa hupun päästään. Tuijotan harmaisiin silmiin, jotka tuijottavat minua takaisin. Blondit hiukset ovat sotkussa ja silmien alla mustat renkaat. Sisälläni kuohahtaa raivo hämmenyksen hälvettyä.
"Mitä sä luulet tekeväsi täällä?" kysyn Steveltä. Tämä kurottautuu minua kohti kuin tarttuakseen minuun, mutta jättää kätensä hölmösti ilmaan roikkumaan kesken liikkeen.
"Sun täytyy ottaa mut takaisin", Steve henkäisee.
//ANTEEKS! Oon kauhee ihminen jolla on aivan liikaa tekemistä! En oo kirjottanut pitkään aikaan, antakaa anteeksi. Mä en nyt oikein osannu kirjottaa mitään tosi hienoo tai jännää tähän, anteeksi.
Ei oikoluettu!
Lupaan alkaa taas kirjottaa ahkerammin!
lauantai 5. huhtikuuta 2014
Soulmates - 20
Kate -
"Kate, odota!" kuulen huudon takaani, mutten käänny katsomaan. Marssin aina vain lujempaa kohti autoa, jolla olimme tänne Zaynin kanssa tulleet.
"Kate, jos sä et pysähdy tällä seku-", alkava uhkaus purkautuu minua jahtaavan ihmisen suusta, ja minä käännyn kohti häntä, valmiina haukkumaan hänet lyttyyn.
"Miksi sä nyt yhtäkkiä välität?" kysyn ja luon Zayniin myrkyllisen katseen.
"Mitä sä sekoilet?" hän sinkauttaa vastaan ja kävelee lähemmäs.
"Mikä suhun meni tuolla sisällä? Mitä mä tein kun et voinut pitää mua kädestä ja hylkäsit mut?" kysyn.
"En mä hylänny sua...", Zayn vastaa, mutta kuulen epäröinnin hänen äänessään.
"Jaahas. No en mäkään sitten jätä sua ilman kyytiä tänne haahuilemaan, jos mä lähden", vastaan.
"No jätätpäs", Zayn sanoo, ja tajuaa sitten. "Anna anteeks. Jää vielä hetkeksi, jooko? Mä tahdon jutella mun ystäville ja jos sä lähdet nyt, niin en saa kyytiä mistään ja-"
"Zayn! Mun mekolla on jotain viinaa tai vastaavaa, mua on ahdisteltu tänä yönä jonkun ihme tyypin toimesta ja oon tajunnut tarvitsevani rutkasti käsitreeniä salilla, mun jalkoihin sattuu ja sä tuotat mulle päänvaivaa tolla ihmeellisellä käytökselläsi. Miksi mun pitäisi jäädä?" kysyn ja huokaan. Olen ärtynyt, mutta ennen kaikkea älyttömän väsynyt.
"Öh", Zayn on aivan hukassa tällä hetkellä.
"Niinpä. Joten pyydä jotakuta niistä ystävistäsi viemään sut kotiin, mun on aika lähteä täältä", vastaan ja käännyn taas. Lähden kävelemään, mutta Zayn juoksee minut kiinni ja pitelee kädestäni. Pyörähdän jälleen kohti häntä.
"Mitä nyt?" ärähdän.
"Käyn sanomassa moikat mun kavereille, okei? Menee enintään 10 minuuttia, pystytkö odottamaan sen verran?" Zayn huokaa ja näyttää melkein vihaiselta.
"Joo", sanon ja Zayn juoksee sisään taloon, minä kävelen autolleni ja istun siihen. Mekkoni tahrii varmasti penkit, ja minun tekee mieli itkeä. Nyt vain mekkoni ei kaipaa pesua, vaan myös autoni. Paukutan kättäni rattiin ja toivon vain, etten olisi koskaan suostunut tulemaan tänne.
"Kate?"
"Älä puhu mulle. Mua väsyttää", sanon ja pidän katseeni tiukasti kiinni tiessä. Zayn on antanut minulle ajo-ohjeita, ja yrittänyt jutella minulle, mutta minusta ei nyt ole vastaamaan. Ensinnäkin, tunnen edelleen itkun kaihertavan kurkkuani, kun ajattelenkin mekkoni ja autoni penkkien kohtaloa, minun tekee mieli suihkuun, kun tunnen miten nihkeä mekko liimautuu ihooni tahmeana ja olen väsynyt, selkääni ja päätäni särkee ja minulla on seuraavana päivänä töitä.
"Mutta-"
"Nyt ei todellakaan ole hyvä hetki. Jos et tahdo kävellä kotiin, suljet suusi", ärähdän. Kuulen Zaynin huokaavan erittäin raskaasti, mutten voisi vähempää välittää nyt. Seuraavat ohjeet annetaan minulle niin myöhään, että olen taas kääntynyt väärään, ja sitten onkin aika etsiä uusi reitti. Kiroan mielessäni koko tämän päivän ja kaupungin ja kaikki ihmiset, ja kun lopulta saavumme takaisin oikealle tielle, minun melkein tekisi mieli pyytää Zayniä ajamaan meidät kotiin.
"Aja sivuun", Zayn käskee.
"En", väitän itsepintaisesti vastaan.
"Aja nyt sivuun!" Zayn menettää hermonsa, ja karjuu vasten naamaani.
"En!" huudahdan ja väsymyksen ja raivon kyyneleet polttelevat silmissäni.
"Ajatpas!" Zayn huudahtaa ja tarttuu rattiin kääntääkseen auton hiljaisen tien - onneksi - sivuun. Auto heilahtaa rajusti ja on mennä toiselle kaistalle.
"Päästä irti senkin idiootti!" huudahdan kauhuissani ja kuulen sydämeni jyskytyksen korvissani.
"Päästi mut rattiin!" Zayn huutaa eikä irroita otettaan.
"Vähän vaikea kun sä pidät kiinni tästä ratista etkä päästä mua ohjaamaan tien sivuun!" huudan. Zayn päästää irti, ja minä heilautan rattia rajusti, niin että auto kaartaa tien sivuun ja sitten minä hyppään ulos. En kestä olla pienessä tilassa Zaynin kanssa, joka paitsi oli lähellä tappaa meidät, käyttäytyy tänä iltana kuin mikäkin kusipää. Zayn kävelee tyynesti kuskin puolelle ja istuu autoon. Hän irvistää, ja tiedän että auton penkki on täysin mekkoni tahrima. Halu polkea jalkaa ja alkaa itkeä keskellä tietä nostaa päätään.
"Hyppää nyt kyytiin", Zayn ohjeistaa.
"En", pyöritän päätäni.
"Se oli käsky", Zayn sanoo ja katsoo minua tummat silmät viiruina.
"Jaa-a." En ehdi edes kääntyä ja ottaa askeltakaan, kun Zayn ryntää autosta ja nappaa minua vyötäröltä. Tunnen nousevani maasta, ja sitten minut kannetaan pikkulapsen tavoin autoon. Potkin ilmaa jaloillani ja huudan apua. En keksi muutakaan.
"Istu nyt ja ole ihan hiljaa", Zayn sähäähtää ja kiinnittää turvavyöni. Tunnen itseni nöyryytetyksi. Zayn kävelee auton toiselle puolelle ja sulkee auton oven. Ohitsemme suhahtaa auto, jonka perään Zayn lähtee ajamaan. Minä tuijotan koko matkan ulos ikkunasta ja nieleskelen kyyneliä.
Zayn kääntyy kotipihalleen, ja nousee autosta. Mitään sanomatta hän astelee sisälle taloon, ja jättää minut ihmettelemään yksinäni, mikä häneen on oikein mennyt. Vaihdan pelkääjän paikalta kuskin paikalle, ja peruutan pois Zaynin talon edestä. Sitten ajan Glorian luokse, jossa asun edelleen, ja kiiruhdan suihkuun. Puhelimeni soi, se on mekkoni päällä, joka taas on mytyssä kylppärin lattialla, mutten tietenkään voi vastata siihen. Nappaan vain saippuapullon käteeni ja pesen kaiken tahmaisen nesteen iholtani.
//nnnnaaahh... Ei oikoluettu
+ muutin vähän blogin ulkoasua, tykkäättekö :DD
"Kate, odota!" kuulen huudon takaani, mutten käänny katsomaan. Marssin aina vain lujempaa kohti autoa, jolla olimme tänne Zaynin kanssa tulleet.
"Kate, jos sä et pysähdy tällä seku-", alkava uhkaus purkautuu minua jahtaavan ihmisen suusta, ja minä käännyn kohti häntä, valmiina haukkumaan hänet lyttyyn.
"Miksi sä nyt yhtäkkiä välität?" kysyn ja luon Zayniin myrkyllisen katseen.
"Mitä sä sekoilet?" hän sinkauttaa vastaan ja kävelee lähemmäs.
"Mikä suhun meni tuolla sisällä? Mitä mä tein kun et voinut pitää mua kädestä ja hylkäsit mut?" kysyn.
"En mä hylänny sua...", Zayn vastaa, mutta kuulen epäröinnin hänen äänessään.
"Jaahas. No en mäkään sitten jätä sua ilman kyytiä tänne haahuilemaan, jos mä lähden", vastaan.
"No jätätpäs", Zayn sanoo, ja tajuaa sitten. "Anna anteeks. Jää vielä hetkeksi, jooko? Mä tahdon jutella mun ystäville ja jos sä lähdet nyt, niin en saa kyytiä mistään ja-"
"Zayn! Mun mekolla on jotain viinaa tai vastaavaa, mua on ahdisteltu tänä yönä jonkun ihme tyypin toimesta ja oon tajunnut tarvitsevani rutkasti käsitreeniä salilla, mun jalkoihin sattuu ja sä tuotat mulle päänvaivaa tolla ihmeellisellä käytökselläsi. Miksi mun pitäisi jäädä?" kysyn ja huokaan. Olen ärtynyt, mutta ennen kaikkea älyttömän väsynyt.
"Öh", Zayn on aivan hukassa tällä hetkellä.
"Niinpä. Joten pyydä jotakuta niistä ystävistäsi viemään sut kotiin, mun on aika lähteä täältä", vastaan ja käännyn taas. Lähden kävelemään, mutta Zayn juoksee minut kiinni ja pitelee kädestäni. Pyörähdän jälleen kohti häntä.
"Mitä nyt?" ärähdän.
"Käyn sanomassa moikat mun kavereille, okei? Menee enintään 10 minuuttia, pystytkö odottamaan sen verran?" Zayn huokaa ja näyttää melkein vihaiselta.
"Joo", sanon ja Zayn juoksee sisään taloon, minä kävelen autolleni ja istun siihen. Mekkoni tahrii varmasti penkit, ja minun tekee mieli itkeä. Nyt vain mekkoni ei kaipaa pesua, vaan myös autoni. Paukutan kättäni rattiin ja toivon vain, etten olisi koskaan suostunut tulemaan tänne.
"Kate?"
"Älä puhu mulle. Mua väsyttää", sanon ja pidän katseeni tiukasti kiinni tiessä. Zayn on antanut minulle ajo-ohjeita, ja yrittänyt jutella minulle, mutta minusta ei nyt ole vastaamaan. Ensinnäkin, tunnen edelleen itkun kaihertavan kurkkuani, kun ajattelenkin mekkoni ja autoni penkkien kohtaloa, minun tekee mieli suihkuun, kun tunnen miten nihkeä mekko liimautuu ihooni tahmeana ja olen väsynyt, selkääni ja päätäni särkee ja minulla on seuraavana päivänä töitä.
"Mutta-"
"Nyt ei todellakaan ole hyvä hetki. Jos et tahdo kävellä kotiin, suljet suusi", ärähdän. Kuulen Zaynin huokaavan erittäin raskaasti, mutten voisi vähempää välittää nyt. Seuraavat ohjeet annetaan minulle niin myöhään, että olen taas kääntynyt väärään, ja sitten onkin aika etsiä uusi reitti. Kiroan mielessäni koko tämän päivän ja kaupungin ja kaikki ihmiset, ja kun lopulta saavumme takaisin oikealle tielle, minun melkein tekisi mieli pyytää Zayniä ajamaan meidät kotiin.
"Aja sivuun", Zayn käskee.
"En", väitän itsepintaisesti vastaan.
"Aja nyt sivuun!" Zayn menettää hermonsa, ja karjuu vasten naamaani.
"En!" huudahdan ja väsymyksen ja raivon kyyneleet polttelevat silmissäni.
"Ajatpas!" Zayn huudahtaa ja tarttuu rattiin kääntääkseen auton hiljaisen tien - onneksi - sivuun. Auto heilahtaa rajusti ja on mennä toiselle kaistalle.
"Päästä irti senkin idiootti!" huudahdan kauhuissani ja kuulen sydämeni jyskytyksen korvissani.
"Päästi mut rattiin!" Zayn huutaa eikä irroita otettaan.
"Vähän vaikea kun sä pidät kiinni tästä ratista etkä päästä mua ohjaamaan tien sivuun!" huudan. Zayn päästää irti, ja minä heilautan rattia rajusti, niin että auto kaartaa tien sivuun ja sitten minä hyppään ulos. En kestä olla pienessä tilassa Zaynin kanssa, joka paitsi oli lähellä tappaa meidät, käyttäytyy tänä iltana kuin mikäkin kusipää. Zayn kävelee tyynesti kuskin puolelle ja istuu autoon. Hän irvistää, ja tiedän että auton penkki on täysin mekkoni tahrima. Halu polkea jalkaa ja alkaa itkeä keskellä tietä nostaa päätään.
"Hyppää nyt kyytiin", Zayn ohjeistaa.
"En", pyöritän päätäni.
"Se oli käsky", Zayn sanoo ja katsoo minua tummat silmät viiruina.
"Jaa-a." En ehdi edes kääntyä ja ottaa askeltakaan, kun Zayn ryntää autosta ja nappaa minua vyötäröltä. Tunnen nousevani maasta, ja sitten minut kannetaan pikkulapsen tavoin autoon. Potkin ilmaa jaloillani ja huudan apua. En keksi muutakaan.
"Istu nyt ja ole ihan hiljaa", Zayn sähäähtää ja kiinnittää turvavyöni. Tunnen itseni nöyryytetyksi. Zayn kävelee auton toiselle puolelle ja sulkee auton oven. Ohitsemme suhahtaa auto, jonka perään Zayn lähtee ajamaan. Minä tuijotan koko matkan ulos ikkunasta ja nieleskelen kyyneliä.
Zayn kääntyy kotipihalleen, ja nousee autosta. Mitään sanomatta hän astelee sisälle taloon, ja jättää minut ihmettelemään yksinäni, mikä häneen on oikein mennyt. Vaihdan pelkääjän paikalta kuskin paikalle, ja peruutan pois Zaynin talon edestä. Sitten ajan Glorian luokse, jossa asun edelleen, ja kiiruhdan suihkuun. Puhelimeni soi, se on mekkoni päällä, joka taas on mytyssä kylppärin lattialla, mutten tietenkään voi vastata siihen. Nappaan vain saippuapullon käteeni ja pesen kaiken tahmaisen nesteen iholtani.
//nnnnaaahh... Ei oikoluettu
+ muutin vähän blogin ulkoasua, tykkäättekö :DD
Soulmates - 19
Kate -
Huokaan syvään, ja nousen autooni. Olen luvannut hakea Zaynin kahdeksalta. En edes tiedä minne pitää ajaa, mutta hän luultavasti neuvoo minulle reitin. Paras olisi. Huokaan uudelleen, pöyhin hiuksiani ja laitan auton käyntiin. Tarkistan että laukkuni ja toiset kengät ovat minulla matkassa, ja tarkistettuani meikkini tilanteen lähden ajamaan. En yleensä jännitä tälläisiä juhlia tai mitään, mutta nyt mahassani tuntuu kiertävän ja sitä pistelee. Näen tänään Zaynin ystäviä, enkä tiedä miten he suhtautuvat minuun. Liam näyttää olevan okei kanssani, mutta muista en tiedä. Mietin, mahtaako joku tuntemani tyyppi ilmaantua paikalle. Tavallaan toivoisin että ei, mutta keskellä vieraita ihmisiä patsasteleminenkaan ei oikeastaan houkuta. Mutta ehkä keskityn ajattelemaan, että tämän jälkeen hei eivät ole enää niin tuntemattomia, eikä minun ensi kerralla tarvitse miettiä. Käännän radiota kovemmalle kuin yrittääkseni vaientaa ajatukseni, ja ajan kohti Zaynin taloa.
"Anna kun mä ajan", Zayn pyytää ja ojentaa kättään minua kohti. Pyöritän päätäni kädet puuskassa.
"Neuvot vaan minne mennään, mä osaan kyllä jatkaa siitä", vänkään.
"No mutta se olisi helpompaa jos mä ajaisin", Zayn maanittelee. Kieltämättä, mutta en tahdo päästää häntä autoni rattiin. Minun pitäisi tietää tie pois sieltä, ja jos en ole ajanut sitä sinne päin, mistä tiedän minne mennä paluumatkalla. Sanon tämän Zaynille, ja pienen hetken jälkeen hän antaa periksi ja antaa minun ajaa. Hän neuvoo tietä, mutta menemme välillä harhaan kun hän ilmoittaa käännöksistä liian myöhään. Hän sättii minua leikkisästi aina seuraavaan harhakäännökseen asti, vain aloittaakseen alusta. Mutta lopulta pääsemme perille, ja yllätyn kuinka lähellä tämä paikka loppujen lopuksi on. Nousemme autosta ja minä suoristan mekkoani, vaikka se onkin jo ihan kunnossa. Tarkistan meikit ja hiukset peilistä, ja seuraa Zayniä sisälle taloon, joka ei näytä oikein miltään hämärässä. Se saattaa olla suuri, mutta myös pieni. Kuvailisin sitä sanalla keskikokoinen ja linnamainen, mutta kun ei se oikein linnaakaan muistuttanut. Sanotaan vaikka, että se oli jotakin mitä en ollut tullut ajatelleeksi kun olin miettinyt tulevani jonkun Zaynin ystävän bileisiin. Koska olin odottanut jotakin kerrostaloasuntoa, en mitään pientä kartanoa.
"Tuletko sä vai et?" Zayn kysyy ja tönäisee minua eteenpäin. Havahdun takaisin elämään ja nyökkään. Toivoisin että Zayn pitäisi minua kädestä, mutta hän on muuttunut ihmeen etäiseksi. Hän kävelee vierelläni, mutta varoo ettei kosketa minua, eikä hän luo minuun katsettakaan. Ovella hän liimaa kasvoilleen ilmiselvän tekohymyn, ja astuu edelläni taloon. Kenkiä ei jätetä eteiseen, takin saa jättää naulakkoon. Zayn viittaa minut sisemmälle taloon, jossa on paljon ihmisiä. Liikaa, minun mielestäni. Kaikilla on käsissään joko joku alkoholijuoma tai tupakka. Nyrpistän nenääni, miksi tulinkaan tänne? Kävelen arasti Zaynin perässä talon läpi, ja kuulen musiikin. Kukaan ei tanssi, mikä on vähän outoa, ja suurin osa vain juttelee kavereidensa kanssa. Yhden porukan naurunremakka keskeyttää toisen ja osa ihmisistä palloilee kahden tai kolmen ryhmän välillä. Ilman musiikkia paikka olisi aavemainen, luulisin.
"Mä menen etsimään Harryn. Hae jotain juomista, tuun kohta takaisin", Zayn sanoo hetken päästä viileästi ja häipyy väkijoukkoon ennen kuin ehdin vastata. Huokaan ja vedän tummansinisen mekon miehustaa ylöspäin. Mekossa on yläosa pelkkää sinistä paljettia, ja alaosa on samanvärinen, edestä lyhyempi kuin takaa. Kaikilla muilla tytöillä on paljon lyhyempi mekko, musta tai punainen. Tunnen itseni jotenkin joukkoon kuulumattomaksi, ja minua ahdistaa. Minun pitäisi varmaan yrittää rauhoittua. Saan muutaman ihmettelevän, melkein ivallisen katseen kun kävelen kohti juomapöytiä. Pöytiä on kaksi, ja kaikki juomat näyttävät vähän liian voimakkailta minun makuuni.
"Ahh, siinä hän on. Kate!" Zaynin ääni kuuluu riemukkaana, ja minut pyöräytetään ympäri aivan yhtäkkiä. Zayn laskee kätensä rennosti olkani ylitse ja hymyilee edessään olevalle, häntä pidemmälle kikkarapäälle, joka naurahtaa ja ojentaa sitten kätensä minua kohti.
"Harry Styles!" Tartun käteen epäröiden, ja pienen kädenpuristuksen jälkeen päästän irti ja yritän olla hieromatta kättäni.
"Kate Hudson."
"Vai että Kate. Mukava tavata. Liam mainitsikin jotakin sun naiskuvioista, en vaan kuunnellut tarpeeksi tarkasti", kikkarapää toteaa Zaynille. Hänellä on päällään polvista puhki menneet farkut ja musta t-paita. Hänellä on tatuointeja ympäri käsiä ja rintaa, ainakin siitä kohtaa mistä minä näen. Hän näyttää sekä söpöltä pikku enekeliltä, että vaaralliselta jengijäseneltä. En osaa päättää kummalta enemmän, mutta olen jotenkin ahdistunut hänen seurastaan. Yritän hymyillä, ja kiedon käteni kömpelösti Zaynin ympärille. Tämä ravistaa käteni pois, kun Harry kääntyy ympäri ja johdattaa meitä jonneki muualle. Zayn nappaa kupin pöydästä ja siemailee siitä matkalla. Arvatkaapas kuka ajaa tänään kotiin?
"Missä muut ovat?" Zayn kysyy. Luulen aluksi että hän tarkoittaa kaikkia niitä ihmisiä jotka nauravat ja juovat edessämme, joten olen hämmentynyt hänen kysymyksestään, ja loukkaantunut hänen käytöksestään aiemmin. Katson häntä syrjäsilmällä, ja yritän polttaa reikää hänen ohimoonsa.
"Louis ja Niall ovat matkalla, Liam on yläkerrassa", Harry vastaa ja kävelee ihmisten seassa, moikaten kaikkia.
"Jaa", Zayn vastaa ja kävelee edelläni. Tahdon kotiin!
"Meidän pitäisi varmaan mennä odottamaan heidän tänne tuloaan, vai mitä sanot?" Harry kysyy ja kävelee nyt takaperin.
"Vanhoja perinteitä kunnioittaen", Zayn myöntää. Harry nauraa, kääntyy kävelemään oikein päin juuri ennen kuin hän törmää yhteen niistä nikkoihin mekkoihin pukeutuneista tytöistä. Harry kävelee muita melkein päätä pidempänä pois paikalta, ja Zayn seuraa häntä jättäen minut yksin, jälleen. Huokaan, tämä ilta on tosi syvältä.
"Tanssitaanko?" kuulen äänen takaani. Poika, jolla on alta blondit ja päältä laventelinsiniset hiukset, kysyy minulta.
"Mitä-?" yritän kysyä, kun poika jo nappaa minua kädestä ja taluttaa pois huoneesta. Yritän reuhtoa kättäni pois hänen otteestaan, mutta hän on tuossakin kunnossa vahvempi kuin minä. Pitää alkaa käymään salilla vähän useammin ja treenata käsiä enemmän, muistutan itseäni.
"Juomista?" poika kysyy ja tarjoaa omaa puolityhjää kuppiaan. Irvistäen pyöritän päätäni. Sitten tunnen kuinka minut pyöräytetään ympäri ja läimäistään vasten ovea. Otsani osuu oveen ensimmäisenä. ja minä vingahdan kivusta. Seuraava asia jonka tiedän, on se, kun viileä neste valuu selkääni pitkin.
"Oi sori, mun juomat tais mennä sun mekolle..", kuulen humalaisen sammalluksen.
"Mitä helvettiä?" huudahdan pettyneenä. Jos juomaa ei saa mekolta, minä alan itkeä. En kuitekaan ehdi miettiä miten mekon saisi parhaiten pestyä, kun jokin tarttuu minua vyötäröltä ja painaa kovemmin vasten ovea.
"Päästä irti!" sihahdan. Mekkoni pilalle meno harmittaa minua, en tahdo olla täällä, ja Zayn on jossakin Harryn kanssa.
"Ennnnn", kuulen lallattelevan soinnun.
"Päästä nyt hitto vieköön irti tai usutan poikaystäväni sun perääsi", uhkaan. Kuulen naurua.
"Se ei mua pelota", poika kähisee korvaani. Tupakan löyhkä tunkeutuu sieraimiini, ja minun on käännettävä pääni pois, jotten alkaisi yskiä holtittomasti.
"Paras olisi", sanon ja reuhdon itseäni irti pojan otteesta. Tunnen kuinka hän painautuu koko vartalollaan minua vasten, ja painaa minua kivuliaasti ovea vasten. Sitten joku yrittää päästä pois oven toiselta puolelta. Takanani oleva poika painaa minua edelleen ovea vasten niin että se menisi takaisin kiinni. Joku yrittää edelleen avata sitä, ja tunnen kuinka poika työntää kyynerpäätään selkääni, pitääkseen oven kiinni ja minut itsensä ja oven välissä. Vihaisena toivon että ovi löisi häntä naamaan mitä kovimmalla voimalla.
"Au!" huudan ja pääästän kirousryöpyn ilmoille kun ovi alkaa avautua ja taas minua työnnetään sitä vasten.
"Kuka siellä pitää tätä ovea kiinni?" kuulen Zaynin äänen oven toiselta puolelta, ja minun on hengähdettävä helpotuksen tulviessa ylitseni.
"Zayn! Auta!" huudahdan ja kiroan jälleen. Joka paikkaan sattuu, kun minua edelleen runnotaan vasten kovaa, valkoista ovea.
"Kate?!" Zayn kysyy ja yrittää taas avata. Poskeni painautuu kivuliaasti ovea vasten, enkä voi puhua.
"Älä avaa tai käy huonosti", poika takanani sössöttää ja minä yritän jälleen päästä irti hänen otteestaan.
"Mitä täällä tapahtuu?" kuulen taas yhden tutun äänen, tällä kertaa toiselta puoleltani.
"Liam, mitä on meneillään?" Zayn huutaa.
"Kate on puristuksissa oven ja Nickin välissä", Liam vastaa. En näe mitä tapahtuu, mutta hetken päästä Nickiksi kutsuttu poika vedetään pois minun takaani, ja minä kompuroin taaksepäin. Zayn on ilmeisesti nojannut obveen, sillä kun se avautuu yllättäen, hän kompuroi ulos ja katselee Nickiä, jota Liam pitelee kiinni, murhaavasti.
"Uskallakin koskea mun tyttöystävään uudelleen..!" hän uhoaa ja hyökkää Nickin kimppuun.
"Liam! Tee jotain", kiljun. Zayn lyö Nickiä kerta toisensa jälkeen, eivätkä Liam tai Harry tee muuta kuin katsovat vierestä. Nick näyttäää jo olevan aika pahassa kunnossa.
"Zayn", Liam sanoo hiljaa.
"Ei tuo auta!" huudan. Hyvä on, olen tosi vihainen Nickille puvun takia, ja ahdistelun takia, mutta häneen sattuu.
"Zayn!" huudan itse. Hän luo minuun raivokkaan katseen, ja se saa minut olemaan hetken järkytyksestä hiljaa. Onko hän vihainen minulle koko tästä tilanteesta? Mutta päätän silti kaiken uhallakin saada häntä lopettamaan.
"Zayn! Lopeta!" huudan. Harry auttaa minut ylös, ja vetää vierelleen. Miksi minut pakotetaan katsomaan tätä?
"ZAAAYN!" karjun ja olen polkea jalkaa kuin pikkutyttö. "Etkö sä näe että toinen on jo ihan tajuton?!"
"Puolustatko sä tätä kusipäätä?" Zayn sähisee.
"En.. En tiiä. LOPETA!" huudan taas kun Zayn iskee jo kolmatta kertaa putkeen Nickin veriseen nenään. Minun helpotuksekseni Zayn antaa Nickin kaatua maahan, niin että tämä lyö päänsä seinään ja jää makaamaan ikävän näköisesti keskelle lattiaa. Kävelen Zaynin luokse ja napautan hänen rintaansa.
"Mitä ihmettä?!" kiljahdan. "Näin me ei hoideta asioita!"
"Korjaus; sä et hoida", Zayn sanoo. "Kiitä Liamia ja mua pelastuksesta ja jatka iltaasi, kuten muutkin."
"Ja sähhän et mua määrää. Etsi joku toinen kotiinpääsykeino, mä lähden", ilmoitan ja marssin Zaynin raivokkaiden silmien tuijotuksen alla portaat alas eteiseen. Olen törmätä kahteen poikaan, jotka ovat matkalla ylös, mutten edes katso heitä silmiin, vaan kävelen ripeästi pois. Ehdin vain panna merkille, että toisella heistä on likaisen blondi hiukset ja toisella ruskeat. Luulen että hän on Louis, koska hän näytti sen verran tutulta. En voi tosin olla varma, mutten tahdo jäädä ottamaan selvää. Juoksen loppumatkan takkini luokse, tempaisen sen päälleni ja nappaan aiemmin lattialta poimimastani laukusta autoni avaimet. Minulle riitti nyt!
//juu eli kuten jo kommenteissa sanoin, oon ollut kipeä ja mulla on ollut kauheesti kokeita joihin on pitäny lukea joten en oo ehtiny kirjottaa uutta lukua. Tää on nyt tässä, sekavaa on mutta en nyt saa aikaan parempaa tälle yölle. Teen myöhemmin uuden, luultavasti. Ois viissiin aika käydä nukkumaan, öitä!
ei oikoluettu!
Huokaan syvään, ja nousen autooni. Olen luvannut hakea Zaynin kahdeksalta. En edes tiedä minne pitää ajaa, mutta hän luultavasti neuvoo minulle reitin. Paras olisi. Huokaan uudelleen, pöyhin hiuksiani ja laitan auton käyntiin. Tarkistan että laukkuni ja toiset kengät ovat minulla matkassa, ja tarkistettuani meikkini tilanteen lähden ajamaan. En yleensä jännitä tälläisiä juhlia tai mitään, mutta nyt mahassani tuntuu kiertävän ja sitä pistelee. Näen tänään Zaynin ystäviä, enkä tiedä miten he suhtautuvat minuun. Liam näyttää olevan okei kanssani, mutta muista en tiedä. Mietin, mahtaako joku tuntemani tyyppi ilmaantua paikalle. Tavallaan toivoisin että ei, mutta keskellä vieraita ihmisiä patsasteleminenkaan ei oikeastaan houkuta. Mutta ehkä keskityn ajattelemaan, että tämän jälkeen hei eivät ole enää niin tuntemattomia, eikä minun ensi kerralla tarvitse miettiä. Käännän radiota kovemmalle kuin yrittääkseni vaientaa ajatukseni, ja ajan kohti Zaynin taloa.
"Anna kun mä ajan", Zayn pyytää ja ojentaa kättään minua kohti. Pyöritän päätäni kädet puuskassa.
"Neuvot vaan minne mennään, mä osaan kyllä jatkaa siitä", vänkään.
"No mutta se olisi helpompaa jos mä ajaisin", Zayn maanittelee. Kieltämättä, mutta en tahdo päästää häntä autoni rattiin. Minun pitäisi tietää tie pois sieltä, ja jos en ole ajanut sitä sinne päin, mistä tiedän minne mennä paluumatkalla. Sanon tämän Zaynille, ja pienen hetken jälkeen hän antaa periksi ja antaa minun ajaa. Hän neuvoo tietä, mutta menemme välillä harhaan kun hän ilmoittaa käännöksistä liian myöhään. Hän sättii minua leikkisästi aina seuraavaan harhakäännökseen asti, vain aloittaakseen alusta. Mutta lopulta pääsemme perille, ja yllätyn kuinka lähellä tämä paikka loppujen lopuksi on. Nousemme autosta ja minä suoristan mekkoani, vaikka se onkin jo ihan kunnossa. Tarkistan meikit ja hiukset peilistä, ja seuraa Zayniä sisälle taloon, joka ei näytä oikein miltään hämärässä. Se saattaa olla suuri, mutta myös pieni. Kuvailisin sitä sanalla keskikokoinen ja linnamainen, mutta kun ei se oikein linnaakaan muistuttanut. Sanotaan vaikka, että se oli jotakin mitä en ollut tullut ajatelleeksi kun olin miettinyt tulevani jonkun Zaynin ystävän bileisiin. Koska olin odottanut jotakin kerrostaloasuntoa, en mitään pientä kartanoa.
"Tuletko sä vai et?" Zayn kysyy ja tönäisee minua eteenpäin. Havahdun takaisin elämään ja nyökkään. Toivoisin että Zayn pitäisi minua kädestä, mutta hän on muuttunut ihmeen etäiseksi. Hän kävelee vierelläni, mutta varoo ettei kosketa minua, eikä hän luo minuun katsettakaan. Ovella hän liimaa kasvoilleen ilmiselvän tekohymyn, ja astuu edelläni taloon. Kenkiä ei jätetä eteiseen, takin saa jättää naulakkoon. Zayn viittaa minut sisemmälle taloon, jossa on paljon ihmisiä. Liikaa, minun mielestäni. Kaikilla on käsissään joko joku alkoholijuoma tai tupakka. Nyrpistän nenääni, miksi tulinkaan tänne? Kävelen arasti Zaynin perässä talon läpi, ja kuulen musiikin. Kukaan ei tanssi, mikä on vähän outoa, ja suurin osa vain juttelee kavereidensa kanssa. Yhden porukan naurunremakka keskeyttää toisen ja osa ihmisistä palloilee kahden tai kolmen ryhmän välillä. Ilman musiikkia paikka olisi aavemainen, luulisin.
"Mä menen etsimään Harryn. Hae jotain juomista, tuun kohta takaisin", Zayn sanoo hetken päästä viileästi ja häipyy väkijoukkoon ennen kuin ehdin vastata. Huokaan ja vedän tummansinisen mekon miehustaa ylöspäin. Mekossa on yläosa pelkkää sinistä paljettia, ja alaosa on samanvärinen, edestä lyhyempi kuin takaa. Kaikilla muilla tytöillä on paljon lyhyempi mekko, musta tai punainen. Tunnen itseni jotenkin joukkoon kuulumattomaksi, ja minua ahdistaa. Minun pitäisi varmaan yrittää rauhoittua. Saan muutaman ihmettelevän, melkein ivallisen katseen kun kävelen kohti juomapöytiä. Pöytiä on kaksi, ja kaikki juomat näyttävät vähän liian voimakkailta minun makuuni.
"Ahh, siinä hän on. Kate!" Zaynin ääni kuuluu riemukkaana, ja minut pyöräytetään ympäri aivan yhtäkkiä. Zayn laskee kätensä rennosti olkani ylitse ja hymyilee edessään olevalle, häntä pidemmälle kikkarapäälle, joka naurahtaa ja ojentaa sitten kätensä minua kohti.
"Harry Styles!" Tartun käteen epäröiden, ja pienen kädenpuristuksen jälkeen päästän irti ja yritän olla hieromatta kättäni.
"Kate Hudson."
"Vai että Kate. Mukava tavata. Liam mainitsikin jotakin sun naiskuvioista, en vaan kuunnellut tarpeeksi tarkasti", kikkarapää toteaa Zaynille. Hänellä on päällään polvista puhki menneet farkut ja musta t-paita. Hänellä on tatuointeja ympäri käsiä ja rintaa, ainakin siitä kohtaa mistä minä näen. Hän näyttää sekä söpöltä pikku enekeliltä, että vaaralliselta jengijäseneltä. En osaa päättää kummalta enemmän, mutta olen jotenkin ahdistunut hänen seurastaan. Yritän hymyillä, ja kiedon käteni kömpelösti Zaynin ympärille. Tämä ravistaa käteni pois, kun Harry kääntyy ympäri ja johdattaa meitä jonneki muualle. Zayn nappaa kupin pöydästä ja siemailee siitä matkalla. Arvatkaapas kuka ajaa tänään kotiin?
"Missä muut ovat?" Zayn kysyy. Luulen aluksi että hän tarkoittaa kaikkia niitä ihmisiä jotka nauravat ja juovat edessämme, joten olen hämmentynyt hänen kysymyksestään, ja loukkaantunut hänen käytöksestään aiemmin. Katson häntä syrjäsilmällä, ja yritän polttaa reikää hänen ohimoonsa.
"Louis ja Niall ovat matkalla, Liam on yläkerrassa", Harry vastaa ja kävelee ihmisten seassa, moikaten kaikkia.
"Jaa", Zayn vastaa ja kävelee edelläni. Tahdon kotiin!
"Meidän pitäisi varmaan mennä odottamaan heidän tänne tuloaan, vai mitä sanot?" Harry kysyy ja kävelee nyt takaperin.
"Vanhoja perinteitä kunnioittaen", Zayn myöntää. Harry nauraa, kääntyy kävelemään oikein päin juuri ennen kuin hän törmää yhteen niistä nikkoihin mekkoihin pukeutuneista tytöistä. Harry kävelee muita melkein päätä pidempänä pois paikalta, ja Zayn seuraa häntä jättäen minut yksin, jälleen. Huokaan, tämä ilta on tosi syvältä.
"Tanssitaanko?" kuulen äänen takaani. Poika, jolla on alta blondit ja päältä laventelinsiniset hiukset, kysyy minulta.
"Mitä-?" yritän kysyä, kun poika jo nappaa minua kädestä ja taluttaa pois huoneesta. Yritän reuhtoa kättäni pois hänen otteestaan, mutta hän on tuossakin kunnossa vahvempi kuin minä. Pitää alkaa käymään salilla vähän useammin ja treenata käsiä enemmän, muistutan itseäni.
"Juomista?" poika kysyy ja tarjoaa omaa puolityhjää kuppiaan. Irvistäen pyöritän päätäni. Sitten tunnen kuinka minut pyöräytetään ympäri ja läimäistään vasten ovea. Otsani osuu oveen ensimmäisenä. ja minä vingahdan kivusta. Seuraava asia jonka tiedän, on se, kun viileä neste valuu selkääni pitkin.
"Oi sori, mun juomat tais mennä sun mekolle..", kuulen humalaisen sammalluksen.
"Mitä helvettiä?" huudahdan pettyneenä. Jos juomaa ei saa mekolta, minä alan itkeä. En kuitekaan ehdi miettiä miten mekon saisi parhaiten pestyä, kun jokin tarttuu minua vyötäröltä ja painaa kovemmin vasten ovea.
"Päästä irti!" sihahdan. Mekkoni pilalle meno harmittaa minua, en tahdo olla täällä, ja Zayn on jossakin Harryn kanssa.
"Ennnnn", kuulen lallattelevan soinnun.
"Päästä nyt hitto vieköön irti tai usutan poikaystäväni sun perääsi", uhkaan. Kuulen naurua.
"Se ei mua pelota", poika kähisee korvaani. Tupakan löyhkä tunkeutuu sieraimiini, ja minun on käännettävä pääni pois, jotten alkaisi yskiä holtittomasti.
"Paras olisi", sanon ja reuhdon itseäni irti pojan otteesta. Tunnen kuinka hän painautuu koko vartalollaan minua vasten, ja painaa minua kivuliaasti ovea vasten. Sitten joku yrittää päästä pois oven toiselta puolelta. Takanani oleva poika painaa minua edelleen ovea vasten niin että se menisi takaisin kiinni. Joku yrittää edelleen avata sitä, ja tunnen kuinka poika työntää kyynerpäätään selkääni, pitääkseen oven kiinni ja minut itsensä ja oven välissä. Vihaisena toivon että ovi löisi häntä naamaan mitä kovimmalla voimalla.
"Au!" huudan ja pääästän kirousryöpyn ilmoille kun ovi alkaa avautua ja taas minua työnnetään sitä vasten.
"Kuka siellä pitää tätä ovea kiinni?" kuulen Zaynin äänen oven toiselta puolelta, ja minun on hengähdettävä helpotuksen tulviessa ylitseni.
"Zayn! Auta!" huudahdan ja kiroan jälleen. Joka paikkaan sattuu, kun minua edelleen runnotaan vasten kovaa, valkoista ovea.
"Kate?!" Zayn kysyy ja yrittää taas avata. Poskeni painautuu kivuliaasti ovea vasten, enkä voi puhua.
"Älä avaa tai käy huonosti", poika takanani sössöttää ja minä yritän jälleen päästä irti hänen otteestaan.
"Mitä täällä tapahtuu?" kuulen taas yhden tutun äänen, tällä kertaa toiselta puoleltani.
"Liam, mitä on meneillään?" Zayn huutaa.
"Kate on puristuksissa oven ja Nickin välissä", Liam vastaa. En näe mitä tapahtuu, mutta hetken päästä Nickiksi kutsuttu poika vedetään pois minun takaani, ja minä kompuroin taaksepäin. Zayn on ilmeisesti nojannut obveen, sillä kun se avautuu yllättäen, hän kompuroi ulos ja katselee Nickiä, jota Liam pitelee kiinni, murhaavasti.
"Uskallakin koskea mun tyttöystävään uudelleen..!" hän uhoaa ja hyökkää Nickin kimppuun.
"Liam! Tee jotain", kiljun. Zayn lyö Nickiä kerta toisensa jälkeen, eivätkä Liam tai Harry tee muuta kuin katsovat vierestä. Nick näyttäää jo olevan aika pahassa kunnossa.
"Zayn", Liam sanoo hiljaa.
"Ei tuo auta!" huudan. Hyvä on, olen tosi vihainen Nickille puvun takia, ja ahdistelun takia, mutta häneen sattuu.
"Zayn!" huudan itse. Hän luo minuun raivokkaan katseen, ja se saa minut olemaan hetken järkytyksestä hiljaa. Onko hän vihainen minulle koko tästä tilanteesta? Mutta päätän silti kaiken uhallakin saada häntä lopettamaan.
"Zayn! Lopeta!" huudan. Harry auttaa minut ylös, ja vetää vierelleen. Miksi minut pakotetaan katsomaan tätä?
"ZAAAYN!" karjun ja olen polkea jalkaa kuin pikkutyttö. "Etkö sä näe että toinen on jo ihan tajuton?!"
"Puolustatko sä tätä kusipäätä?" Zayn sähisee.
"En.. En tiiä. LOPETA!" huudan taas kun Zayn iskee jo kolmatta kertaa putkeen Nickin veriseen nenään. Minun helpotuksekseni Zayn antaa Nickin kaatua maahan, niin että tämä lyö päänsä seinään ja jää makaamaan ikävän näköisesti keskelle lattiaa. Kävelen Zaynin luokse ja napautan hänen rintaansa.
"Mitä ihmettä?!" kiljahdan. "Näin me ei hoideta asioita!"
"Korjaus; sä et hoida", Zayn sanoo. "Kiitä Liamia ja mua pelastuksesta ja jatka iltaasi, kuten muutkin."
"Ja sähhän et mua määrää. Etsi joku toinen kotiinpääsykeino, mä lähden", ilmoitan ja marssin Zaynin raivokkaiden silmien tuijotuksen alla portaat alas eteiseen. Olen törmätä kahteen poikaan, jotka ovat matkalla ylös, mutten edes katso heitä silmiin, vaan kävelen ripeästi pois. Ehdin vain panna merkille, että toisella heistä on likaisen blondi hiukset ja toisella ruskeat. Luulen että hän on Louis, koska hän näytti sen verran tutulta. En voi tosin olla varma, mutten tahdo jäädä ottamaan selvää. Juoksen loppumatkan takkini luokse, tempaisen sen päälleni ja nappaan aiemmin lattialta poimimastani laukusta autoni avaimet. Minulle riitti nyt!
//juu eli kuten jo kommenteissa sanoin, oon ollut kipeä ja mulla on ollut kauheesti kokeita joihin on pitäny lukea joten en oo ehtiny kirjottaa uutta lukua. Tää on nyt tässä, sekavaa on mutta en nyt saa aikaan parempaa tälle yölle. Teen myöhemmin uuden, luultavasti. Ois viissiin aika käydä nukkumaan, öitä!
ei oikoluettu!
Tilaa:
Kommentit (Atom)