C'mon - 5

"Kaikki teistä varmaankin tietävät että joulutanssiaiset ovat pian ja niiden järjestäjänä toimii tänäkin vuonna oppilaskunta. Tänään jokaiselta luokalta kerätään ideat tanssiaisia varten. Ne esitetään kokouksessa ensi viikon torstaina. Ideoida voi ryhmissä tai yksin, pareittain, eikä tämä ole pakkollista. Ne, joiden ideoita käytettiin edellisenä vuonna, eivät saa enää osallistua. Työt tehdään nimellisenä, mutta ne esitellään nimettömänä", rehtori kuuluttaa. Amanda pörröttää hiuksiaan ja katselee eteenpäin tylsistyneenä. Joka vuosi sama juttu. Järjestetään ideatalkoot, ja joka vuosi joku ihan typerä idea toteutetaan. Mutta ei sillä, että Amandalla itselläänkään olisi ideoita. Hän ei osallistu, kuten ei ole osallistunut minään muunakaan vuonna. Hän luo katseensa toiselle puolelle luokkaa. Kaikki muut juttelevat innoissaan siitä, millaisen teeman he voisivat täksi vuodeksi kehittää. Sininen vai valkoinen. Vähän kimalletta, ei ollenkaan, vai paljon kimalletta. Miten typerää. Amandaa itseään taas painaa aamuinen riita äidin ja Sarahin kanssa. Mitä pidemmälle kuukausi matelee, sitä ärhäkämmiksi heidän yhteenottonsa ovat muuttuneet. Isä pitää molempien tyttöjen puolta, äiti ei kummankaan. Amanda huokaa, nojaa leukansa kämmeneensä ja tuijottaa tyhjää taulua omiin ajatuksiinsa vajonneena koko lopputunnin muiden piirtäessä ja kirjoittaessa täyttä häkää.

Leyla ja Sarah istuvat eri puolilla luokkaa, luomatta katsettakaan toisiinsa. He eivät voi puhua toisilleen, eivätkä nähdä toisiaan. He lähettävät toisilleen viestejä Austinin ja Jerryn kautta, jos heidän on vaikkapa ihan pakko puhua vuosikirjasta. Molemmat heistä tietävät kuinka lapsellista se on. Mutta tyttöjen välejä hiertävät edelleen kaikki ne loukkaavat kommentit joita he ovat toisilleen jaelleet pitkin viikkoa. Riita vain pahenee, ja vaikka molemmat tietävät ettei siitä ole pian paluuta takaisin ystävyyteen, ei kumpikaan ole valmis pyytämään anteeksi ja unohtamaan.
"Kuulitte mitä rehtori sanoi. Nyt kaikki hommiin, niin saadaan valmista vielä tämän päivän aikana!" lyhyt, rusertavahiuksinen naisopettaja taputtaa käsiään yhteen säikäyttäen Leylan. Hän ei ole kiinnittänyt huomiota mihinkään, ja kun hän lopulta herää ajatuksistaan, ei hän enää saa kiinni tehtävänannosta, joten hän vain istuu paikkoilleen jämähtäneenä.
"Leyla!" Austin taputtaa Leylaa olalle. Leyla kääntyy katsomaan poikaa, joka ojentaa hänen käteensä kynän ja istuu hänen viereensä.
"Mitä mä tällä?"
"Kuinka niin? Suunnittelet", Austin sanoo kuin se olisi itsestäänselvyys.
"Mä en aio osallistua tänä vuonna", Leyla laskee kynän kädestään. "Miksi sä osallistut, mä luulin että sä vihasit kaikkia koulun tapahtumia."
"Löin vetoa Jerryn kanssa", Austin kertoo. "Jos jompikumpi meistä voittaa, joutuu toinen ostamaan toiselle pitsan", tämä jatkaa. Leyla tuhahtaa. No, hänen avullaan voitto ei ole lähelläkään, joten hän sanoo sen Austinille, joka käskee tyttöä lopettamaan murjotuksen ja auttamaan häntä. Niinpä Leylakin joutuu suunnittelemaan tanssiaisia, jonne hänellä ei ollut aikomustakaan mennä vielä kuukausi sitten.


"Hei kulta", Leylan äiti painaa suukon tyttärensä otsalle ja lysähtäää penkille tätä vastapäätä.
"Hei", Leyla nyökkää ja pyörittelee kynää kädessään miettien mitä kirjoittaisi. Hänen täytyisi saada biologian aine valmiiksi ennen seuraavaa viikkoa, jolloin ne tarkistetaan ja luovutetaan takaisin oppilaille. Leyla pitää kirjoittamisesta, mutta aihe on niin puuduttava, että siitä ei edes Erica Lynn - hänen erittäin viisas kaverinsa toiselta paikkakunnalta, jota hän ei muuten ole nähnytkään pitkiin aikoihin... -  keksisi mitään kirjoitettavaa kahta sivua.
"Miten koulussa menee?" Leylan äiti jatkaa ja nousee pöydän äärestä jääkaapille. Hän ottaa sieltä eilisiä kanasuikaleita ja riisiä ja laittaa ne mikroon lämpenemään.
"Hyvin", Leyla vastaa.
"Missä Sarah ja Amanda ovat? Heitä ei oo näkynyt täällä pitkiin aikoihin."
"Mistäs mä sen tietäisin?" Leyla vastaa ärsyyntyneenä.
"Mistä tuollainen asenne? Tehän olette parhaita ystäviä etkä oo koskaan puhunut heistä noin töykeään sävyyn", Leylan äiti huomauttaa ja ottaa kanat ja riisin mikrosta annostellen sen kahdelle valkoiselle lautaselle.
"Me oltiin ystäviä", Leyla vastaa ja saa eteensä lautasellisen kanaa ja riisiä. Hän ottaa haarukan laatikosta ja mättää ruokaa suuhunsa kulmat kurtussa. Mitä nopeammin hän syö, sitä nopeammin hän pääsee pois keittiöstä ja äidin tutkivan katseen alta.
"Kuinka niin? Onko kaikki hyvin?"
"Ei", Leyla huokaa. Äidille on turha valehdella.
"Mitä on sattunut?" Leyla huokaisee, pyörittää päätään ja nousee puoliksi syödyn ateriansa ääreltä.
"Mulla ei oo nälkä", hän mutisee, kerää kirjansa ja karkaa huoneeseensa ennen kuin hänen äitinsä ehtii sanoa mitään. Hän painaa oven kiinni ja lysähtää sängylleen. Miten hän ikävöikään ystäviään. Mikään ei tunnu enää niin kivalta, erikoiselta. Allapäin Leyla jatkaa kirjoittamista, mutta keskeyttää sen pian turhautuneena. Lauseen lausetta ei vain muodostu jo kirjoitetun tekstin perään, vaikka Leyla kuinka pohtisi asiaa ja paneutuisi tehtävään. Ja hänellä todella on nälkä. Mutta Leyla ei voi mennä keittiöön, ennen kuin äiti on omassa huoneessaan. Niinpä hän odottaa siihen asti, että äiti on suihkussa, ja käy hakemassa palan sämpylää ja banaanin ja mutustaa ne huoneessaan. Sitten hän iskee kuulokkeet korviinsa ja käy sängylleen mahalleen makaamaan. Pian hän sulkee silmänsäkin ja yrittää keskittyä laulujen sanoihin päässään jylläävien ajatusten sijasta.

"Amanda. Amanda Cast, nouse ylös ja auta minua", Amanda kuulee nimeään huudettavan ovelta. Hän ei laske kirjaa käsistään, eikä luo katsettaan ovelle. Hänelle riittää kaikki tämä määräily ja hössötys.
"Amanda!" äiti kuulostaa jo pelottavan vihaiselta, mutta Amandaa ei voisi vähempää kiinnostaa. Siinäpähän huutaa, Amanda ajattelee. Hän ei kuule äidin tuloa viereensä ennen kuin tämä vetäisee kirjan Amandan käsistä, paiskaa sen toiselle puolelle huonetta ja sähisee tyttärensä korvaan:
"Minä käskin sinua auttamaan!"
"Ja mä käsken sua nyt lähtemään hemmettiin tästä huoneesta!" Amandakin suuttuu ja kohtaa äitinsä kivenkovan katseen.
"Sinä et kerro mitä minun täytyy tehdä!"
"Etkä säkään mulle!" Amanda nousee ylös sängystään, hakee kirjan huoneen toisesta nurkasta ja etsii kohdan johon oli jäänyt. Hän taittaa sivusta kulman ja asettelee kirjan työpöydälleen. Sitten hän pyörähtää kohti äitiään.
"Kuka on tämä tyttö? Missä on se Amanda, joka ei huutanut äidilleen eikä kiroillut? Minä en tunne sinua. Olet ollut viimeaikoina erittäin töykeä, jopa röyhkeä ja erittäin inhottava kaikkia kohtaan. Korjaapas asennettasi nuori neiti, tai sinulla ei ole minun ruokapöytäni mitään asiaa!" Amandan äiti huudahtaa ja katselee itseään muutamaa senttiä lyhyempää neitiä selvästi hyvin ärsyyntyneenä.
"Arvaa mitä? Se ei vois mua vähempää kiinnostaa!" Amanda sanoo ja lähtee niskojaan nakellen oven suuntaan. Eikä kukaan edes yritä pysäyttää häntä. Hän kävelee ulos ilman takkia, jalassaan vain isän liian suuret lenkkarit. Pureva tuuli lyö vasten hänen kasvojaan ja hulmuttaa hänen villejä hiuksiaan kun hän juoksee alas katua itku kurkussa kohti puistoa. Siellä hän saa olla yksin ja ajatella. Ja juuri sitä hän tahtoo nyt kaikkein eniten.

//väliluku lol

C'mon - 4

Kuukaudet vierivät eteenpäin. Aika tuntuu lentävän ja koko ajan tullaan lähemmäs joulua. Enää ei ulkona tarkene pelkässä nahkatakissa ja farkuissa, niiden alle joutuu laittamaan jos jonkinmoista lämmikettä ettei koulumatkalla ja liikuntatunneilla ihan jäädy. Englannintunnit ovat yhä kaikkien tyttöjen suosikkitunteja, eikä ihme. Virallista sijaista niille tunneille ei olla saatu, joten Zayn on jouluun asti paikalla, tai ainakin silloin kuin ei ole matkustamssa yhtään mihinkään. Sarah, Leyla ja Amanda tuntevat ystävyytensä olevan hajoamispisteessä jo ennen kuin se tapahtuukaan. Ja päivä, jolloin lunta alkaa hiljalleen tiputella alas tummalta taivaalta, se sitten tapahtuu.

Leyla astelee ruokalaan. Hän ottaa tarjottimen, jolle lastaa lautasen ja lasin, haarukan ja veitsen kera leivän ja juuston. Hän ottaa lautaselleen salaattia ja palasen kalaa, ja painelee sitten kohti vakiopöytäänsä täytettyään ensin lasinsa maidolla. Hän on ottanut reppuunsa välipalaksi vielä sämpylän, mutta aikoo syödä sen myöhemmin. Hän istahtaa alas, ja kääntyy katsomaan Sarahia, joka mussuttaa omaa ruokaansa hiljaa. Sarah ja Amanda ovat molemmat käyttäytyneet viime aikoina oudosti. Välillä he molemmat tuijottavat Leylaa syyttävästi, tai mulkoilevat toisiaan, mutta jos Zayn on lähelläkään, he ovat toisilleen superkilttejä ja kaikille muillekin. No, eipä Leyla itsekään kyllä ollut poikkeus. Hänestä on tullut hyvin mustasukkainen ja se alkaa pikkuhiljaa vaivata häntä itseäänkin. Amanda läimäisee tarjottimen pöytään ja lysähtää istumaan Sarahia vastapäätä. Kukaan tytöistä ei sano mitään. Austin ja Jerry, jotka ovat istuneet heidän pöydässään melkein jokaisella ruokatunnilla, ovat nyt omien ystäviensä kanssa pöydässä ruokalan toisella puolella, kaikkien niiden urheilujoukkueiden ja kirjakerhojen pöytien takana, joten heitä on mahdoton erottaa kaikkien oppilaiden joukosta. Leylasta tuntuu, että hän ehkä kuitenkin mieluummin istuisi heidän kanssaan, kuin ystäviensä, jotka eivät ehkä enää edes ole hänen ystäviään. Sitten Leyla kuulee vierestään hengen haukkomista, eikä hänen edes tarvitsisi nostaa päätään nähdäkseen mikä tuollaisen reaktion hänen pyötäseuralaisissaan aiheuttaa. Mutta Leyla katsoo silti. Kuten joka päivä. Zayn hymyilee tytöille huvittuneesti kun saa nämä kiinni tuijottamisesta. Kaikki tytöt punastuvat ja kääntävät katseensa pois.

"Se ihan varmasti hymyili mulle!" Amanda virnistää haaveksivasti ja nojaa käteensä Zaynin mentyä istumaan. Hän istuu joka päivä yksin, se on sääntö. Häntä ei saa häiritä, eikä häneltä saa pyytää yhteiskuvia tai nimikirjoituksia. Pitää antaa yksityisyyttä. Ja kaikki ymmärtävät sen. Jokainen tahtoo pitää hänet täällä mahdollisimman pitkään, kuka enemmän ja kuka vähemmän.
"Joo, niinpä niin! Mulle se hymyili", Sarah sanoo. Siskokset tuijottavat toisiaan ja heidän hymynsä hälvenevät. Hetken näyttää siltä, että tytöt saattavat mahdollisesti käydä toistensa kimppuun.
"Lopettakaa nyt jo, toi on ihan typerää", Leyla sanoo hiljaa ja saa vastaukseksi viileitä katseita. Jos katse voisi tappaa...
"Ja mitäköhän sä mistään tiedät? Luulet vaan olevasi parempi kun me ja saavasi siten kaiken Zaynin huomion itseesi", Sarah sylkäisee sanat suustaan. Leyla laskee haarukkansa alas ja katsoo toista tismalleen yhtä viileästi kuin hän takaisin.
"Enpäs."
"Myönnä pois!" Amanda huudahtaa ja muutamat lähipöydän oppilaat kääntyvät katsomaan heitä kummissaan, kuin odotellen tappelua.
"En!" Leyla sanoo nyt kovemmalla äänellä ja nousee seisomaan. Hänen mittansa on nyt täysi.
"Olet vaan kateellinen", Sarah nousee myöskin ylös ja kolme tyttöä tuijottavat toisiaan.
"Mistä mä muka sulle olisin kateellinen?" Leyla kysyy. Sarah haukkoo henkeään loukkaantuneena. Leyla nostaa reppunsa olalleen, ottaa tarjottimensa ja harppoo ulos ruokalasta.

Koko päivän hän istuu yksin. Sarah istuu hänestä mahdollisimman kaukana, eikä ole huomaavinaankaan Leylaa. Leyla katuu sanojaan, muttei ole vielä valmis puhumaan ystä- entiselle ystävälleen. Hän kysyy Emilyä parikseen tehtävässä jota sitä tarvitaan, ja saa tehtävän tehtyä ajallaan. Sarahin kanssa hän olisi yleensä jäänyt tunnin jälkeen tekemään tehtävän loppuun opettajan valvovan silmä alla, muttei tänään. Tänään hän nousee, kävelee yksin ulos luokasta lokerolleen ja avaa sen oven. Ennen kuin Sarah ehtii paikalle, on Leyla jo heittänyt tavarat kappiinsa ja lähtenyt pukemaan ulkovaatteitaan.

Sarah ja Amanda odottavat koulun pihalla äitiään, joka on luvannut viedä tytöt tänään kampaajalle. He eivät puhu toisilleen, katso toisiaan eivätkä edes seiso kovin lähellä toisiaan. He ajautuivat riitaan välitunnilla, ja aihe oli sama, josta heille oli tullut riitaa jo Leylankin kanssa. Sarah tuijottaa kenkiensä kärkiä mietteliäänä. Hän on alkanut jo miettiä pois muuttamista. Heti lukion käytyään hän aikoo lähteä täältä, eikä koskaan palata. Tehköön typerä Amanda mitä tahtoo ja sanokoon äiti mitä tahansa, hän ei tahdo enää olla täällä.
"Ala tulla, äiti on jo täällä", Amanda tiuskaisee ja astelee punaisen auton luokse istuen etupenkille. Sarah kävelee huomattavasti hitaammin perässä, ja istuu takapenkille. Hän ottaa lapaset käsistään ja vetää puhelimen taskustaan laittaen turvavyön sitten kiinni ja äiti lähtee ajamaan.
"Miten koulussa meni?" äiti kysyy. Hän kysyy sitä aina. Olettaa tyttöjen sanovan että hyvin meni ja kertovan että kaikki ne äidin mahdottomat odotukset ovat juuri täyttymässä. Mutta tänään kumpikaan tytöistä ei sano mitään.
"Amanda ja Sarah Cast! Minä oletan teidän vastaavan kysymykseeni!" Amanda tuijottaa tuulilasin lävitse loskan sekaan ja sanoo hiljaa, muttei niin hiljaa etteivät muut autossa olijat sitä kuulisi:
"Ihan paskaa."
"Amanda Cast!" pääsee pöyritsynyt huuto heidän äitinsä suusta. "Tuollainen ei sovi sinun suuhusi, ei sitten ollenkaan! Puhu kuten naiset, älä kuten rekkakuskit", Amanda kuuntelee äitinsä huutoa ja sanoo uhmakkaasti:
"Mä olen lukion kolmannella. Mä puhun mitä mä haluan, eikä sulla ole siihen mitään sanomista!"
"Amanda! Minä olen hyvin pettynyt sinuun. Sinä ja Sarah saatte molemmat kotiarestia ja kampaajakäyntiä siirretään siihen asti, että olette molemmat hyvittäneet tämän minulle."
"Miksi mä saan kotiarestia?! Amandahan sen ruman sanan sanoi!" Sarah huudahtaa ja pyörittelee silmiään epäuskoisena.
"Koska et vastannut minun kysymykseeni ja pyörittelet minulle silmiäsi", Sarah kuulee äitinsä vastaavan. Raskaasti huokaisten hän tunkee kuulokkeet korviinsa, vääntää voluumin täysille ja ktsoo synkkänä ulos auton ikkunasta. Typerä Amanda, typerä äiti. Kaikki on typerää. Ja vaikka Sarah tietäää. että hän käyttäytyy nyt erittäin lapsellisesti eikä ollenkaan ikänsä mukaisesti, ei hän voi sille mitään.

Leyla heittäytyy sängylleen ja nakkaa läksykirjat huoneen poikki. Kirjat aiheuttavat kolahduksen osuessaan lattiaan huoneen toisella laidalla, mutta Leyla ei jaksa välittää. Hän on yksin kotona, kuten joka päivä koulun jälkeen, ja hänen äitinsä tuo ruokaa vasta töistä tullessaan. Niinpä Leylalle jää liikaakin aikaa ajatella asioita. Ja mitä enemmän hän ajattelee, sitä vihaisempi ja hämmentyneempi hän on. Ei tämän näin pitänyt mennä. Ei kolmen parhaan ystävyksen pitänyt suuttua toisilleen vain koska joku tunnettu henkilö on hetken opettajana heidän koulussaan. Olkoonkin komea ja rikas. Heidänhän piti iloita tästä yhdessä, ei rikkoa välejään tämän takia. Mutta Leyla ei aio olla ensimmäinen, joka pyytää anteeksi, vaan taistella lujemmin. Sanokoon kuka mitä tahansa.

Ja myös Castien kotona kaksi muuta tyttöä ajattelevat näin. He aikovat saada mitä haluavat, sillä meitäpä heillä on enää menetettävänä. Castin perheen isä on huolissaan tytöistä, mutta äiti taas aikoo laittaa tytöille rajat ja saada heidät taas vastailemaan tunnollisesti hänen kysymyksiinsä ilman vastalauseita ja käyttäytymään kuin kuuluukin. Tytöillä vain ei ollut aikomustakaan totella häntä, ja se aiheuttaa monia riitoja pitkin viikkoa. Miten elämä voikin ihan yhtäkkiä olla niin solmussa? Ja kaikki vain yhden ihmisen takia.

//en tiiä :D

C'mon - 3

Sarah huokaa laittaessaan kirjoja kaappiinsa. Hän luuli hetken jo, että hän pääsee livahtamaan kotiin ennen jälki-istunnon alkua, mutta rehtori seisoo hänen kaappinsa vierellä vahtien että hän varmasti menee istuntoon. Sarah laittaa reppunsa kiinni, ja pamauttaa kaapin oven myös kiinni ennen kääntymistä rehtorin puoleen. Kalju mies tuijottaa häntä tuimasti, hänellä ei näytä olevan kuin tuo yksi ja ainoa ilme.
"Noniin, nyt marssit suorinta tietä luokkaan 14, jossa sinua odottaa jälki-istunnon pitävä opettaja etkä poistu ennen kuin hän antaa sinulle luvan", rehtori pihisee ja katsoo kun Sarah kävelee hänen ohitseen kasvoillaan turhautunut ilme. Sarah menee aulan toiseen päätyyn ja kääntyy yhdelle käytävälle, juoksee rappuset ylös ja kääntyy luokan 14 oven eteen, ottaa kengät jaloistaan ja koputtaa oveen. Hetkeen ei kuulu mitään, sitten askeleet lähestyvät ovea, ja ovi aukeaa. Sarahin suu on retkahtaa auki, mutta hän pystyy pitämään suunsa kiinni, vaikkei hän toki voi välttää yllättynyttä katsetta jonka hän luo mieheen hänen edessään.
"Jälki-istuntoon tulossa?" Zayn naurahtaa. Sarah vain nyökkää, hän on varma ettei saisi suustaan äännähdystäkään vaikka yrittäisi. "Tuu sisään." Sarah tekee työtä käskettyä, käy istumaan yhteen eturivissä olevaan pulpettiin ja tiputtaa reppunsa lattialle pulpetin viereen. Zayn istuu oman pöytänsä taakse ja nojaa käteensä.
"O-onko tänne tulossa muita?" Sarah kysyy hiljaa. Zayn nostaa katseensa häneen ja hymyilee pienesti ennen päänsä pudistamista. Sarah on jopa tyytyväinen siihen että hän on ainoa. Zayn kääntyy taas paperiensa puoleen ja Sarah tuijottaa häntä. Koko istumisensa ajan hän vain katselee miestä ja yrittää välillä irroittaa silmänsä hänestä, epäonnistuen siinä. Kyllä tässä kelpaa istua, tämän muiston avulla kestää jopa äidin huudot, Sarah ajattelee. Kun Zayn käy käytävällä puhumassa jonkun opettajan kanssa, Sarah tekstaa Amandalle ja Leylalle kuka pitää hänen jälki-istuntonsa ja sitten Zayn tulee takaisin.
"Sä voit nyt lähteä", tämä sanoo ja hymyilee Sarahille. Sarah nyökkää, ottaa reppunsa ja kävelee luokasta. Vasta naulakoilla hän alkaa hihittää hysteerisesti ja ulkona hän hyppii ilmaan, luullen ettei kukaa näe. Ikkunan ohitse kulkevat opettajat, rehtori mukaan lukien katselevat kummissaan Sarahin kulkua koulun pihasta kadulle.

"Sarah Cast! Minä en yhtään tykkää tuollaisesta, että saan kuulla sinun jääneen jälki-istuntoon koulun jälkeen, semmoinen ei tule kuuloonkaan! Jos saan vielä kerran kuulla tuollaisia uutisia, laitan sinut kuukauden kotiarestiin! Nyt ensimmäiseksi varoitukseksi saat siskosi viikon tiskivuorot ja olet viikonlopun sitten kotona!" Sarah huokaa. Hänen äitinsä naama on tulipunainen huutamisesta ja kun hän ilmoittaa että kaikki Sarahin viikonloppumenot on peruttu, on helvetti irti. Amanda kuuntelee seinän toisella puolella sisarensa ja äitinsä sananvaihtoa.
"Mitä? Et sä voi tollaisesta laittaa mua viikonlopuksi kotiarestiin, se on tosi epäreilua!" Sarah kuuluu huutavan. Amanda hiippailee yläkertaan, jonne kaikuu vieläkin kiljuntaa. No, ainakaan hänen ei tarvitse tiskata viikkoon.

"Mä en voi uskoa tätä!" Sarah huutaa vihaisena heittäytyessään Amandan viereen tämän sängylle hetkeä myöhemmin.
"Mitä nyt?" Amanda kysähtää kuin ei muka tietäisi mitä asia koskee tällä kertaa.
"Äiti antoi mulle viikonlopun kotiarestia ja mä tiskaan sunkin puolesta koko viikon", Sarah huudahtaa ja hautaa päänsä yhteen tyynyistä ennen kuin alkaa potkia seinää. "Mä en tahdo asua täällä." Amandakin kyllä tietää, kuinka paljon äiti heiltä odottaa, se on yleensä niin paljon, etteivät tytöt millään voi täyttää niitä kaikkia odotuksia. Ja silloin äiti yleensä rankaisee heitä kotiarestein tai lisätiskivuoroin tai perumalla jo sovittuja juttuja, jotka olisivat molemmille tytöille tärkeitä.
"Harmi", Amanda sanoo ja hautautuu takaisin lukemaansa kirjaan.
"No on se!" Sarah sanoo harmistuneena ja katsoo siskoaan tuimasti.
"Mutta eihän sulla edes ole viikonlopuksi mitään tekemistä, joten mitä se sua haittaa?" Amanda kysyy ja laskee kirjaa sen verran että näkee sisarensa, joka nostaa päänsä tyynystä ja punastuu.
"Um, no tota", Sarah mumisee,"olis mulla kyllä ollu. Nimittäin Justinin kotibileet jotka se järjestää seuraavan kerran vasta talvella ja no, mä en tiedä näenkö mä sitä pitkään aikaan niiden bileiden jälkeen koska sen porukat on taas lähdössä Skotlantiin katsomaan sen jotain sukulaista ja ne on siellä kuulemma tosi kauan..."
"Mitä?! Sä et kertonu mulle että sä olet menossa! Sovitteko te jo?" Amanda kysyy ja laskee kirjan nyt lopullisesti käsistän nojautuen eteenpäin.
"No ei, mutta se pyysi anteeksi ja mä olen jo harkinnut anteeksi antamista", Sarah sanoo ja punastuu taas. Justin on Sarahin entinen poikaystävä, joka tavallaan käytti Sarahia hyväkseen, mutta pyysi myöhemmin anteeksi ja vaikka Sarah oli kauan pojalle vihainen, ei hän enää jaksanut.
"No mutta sehän on-" Amanda aloittaa, mutta hänen lauseensa keskeytyy huutoon:
"Tytöt! Syömään!"
"Me puhutaan tästä vielä", Amanda muistuttaa Sarahia, joka voihkaisee ja nousee Amandan jäljessä ylös sängystä.

Seuraavana aamuna Leyla lähtee hiljaisesta talosta päällään mustat farkut, valkoinen t-paita jossa on pääkallon kuva ja nahkatakki sen ylle heitettynä. Hän no kiskonut jalkoihinsa Converset, ja matkalla hän kuuntelee musiikkia. Aamu ei ole mikään kovin lämmin, mutta Leyla kävelee sen verran reippaasti, ettei hänelle ehdi tulla kylmä. Hän astuu koulun porteista sisään ja kävelee koulurakennuksen lämpöön. Hän vie kengät ja takin naulakkoon, ja menee lokerolleen. Amanda ja Sarah odottelevat häntä, ja kun Leyla on saanut kaikki kirjat käsiinsä, joita hän sinä päivänä tarvitsee, menevät tytöt istumaan penkeille. Leyla saa kuulla Sarahin kohtalosta ja hänellekin kerrotaan Sarahin ja Justinin välillä tapahtuneet muutokset. Kun kello sitten soi, tytöt jakautuvat kahteen; Sarah ja Leyla äidinkieleen ja Amanda lähtee liikuntaan huulet mutrussa. Olisihan hän nyt mieluummin äidinkielessä katselemassa superhyvännäköistä opettajaansa kuin liikunnassa vanhan kärttyisen naisen kanssa, joka ilmeisesti haluaa katkaista heidän selkänsä ja jalkansa joka ikinen viikko.

"Teidän oma opettajanne on halunnut teidän tänä vuonna tekevän omanlaisenne vuosikirjan. Teidän tehtävänne on ottaa kuvia koululla järjestetyissä tapahtumissa ja kirjoittaa kokemuksistanne tänä vuonna täällä. Niistä tehdään kirjat, jotka opettajanne arvostelee ja sitten saatte ne itsellenne. Teette ryhmätyötä, ja kaikille tulostetaan oma painos", Zayn kertoo luokalle, joka näyttää heräävän hetkessä. Käsiinsä nojaavat ja tuolilla keikkuvat oppilaat innostuvat ideasta kovasti. "Nyt pitäisi jakaa ryhmät. Pystyttekö te tekemään sen itse vai arvonko mä ne?" Zayn jatkaa ja katsoo luokkaa. Sekuntien päästä koko luokka pursuaa meteliä, tuoleja siirrellään ja nimiä huudellaan. Ilmeisesti nämä sitten osaavat jakautua ryhmiksi, Zayn ajattelee ja istuu vielä hetken pöytänsä takana, kunnes alkaa kirjata ylös ryhmiä.
"Sarah! Leyla!" Leyla kääntyy katsomaan taakseen, josta huuto kuuluu. Austin ja Jerry katsovat tyttöjä ja Austin kysyy:
"Saadaanko me tulla teidän ryhmään?"
"Okei", Leyla sanoo ja pojat tuovat tuolit heidän pulpettiensa viereen. He ovat oikeastaan ihan mukavia, ja tytöt ovat hengailleetkin heidän kanssaan vapaa-ajalla.
"Ja te olette ryhmä?" Ennen kuin Leyla ehtii kääntää katseensa kohti kysyjää, Sarah jo nyökäyttää Zaynille, joka kysyy heidän nimensä ja siirtyy sitten seuraavaan ryhmään. Kun kaikki ryhmät on kirjattu ylös, Zayn kertoo oppilaille vähän tarkemmin mitä kirjan täyttymisen eteen täytyy tehdä, mutta kaikki päätökset aina kirjan kansista ja värimaailmasta sen sisäsältöön on oppilaiden tehtävä omissa ryhmissään. Leylan, Sarahin, Austinin ja Jerryn ryhmä aloittaa kannen suunnittelulla ja he kirjoittavat kannensuunnittelupaperin kääntöpuolelle tapahtumia, joista on ainakin oltava juttua heidän kirjassaan.
"Joulutanssiaiset!" Sarah hihkaisee. Joulutanssiaiset ovat muutaman kuukauden päästää, ja ne ovat aina olleet menestys. Ryhmä keksii myös muutaman muun juhlan, mutta he päättävät pitää kamerat koulussa mukanaan aina kun se on mahdollista. He päättävät myös kirjoittaa pienen johdannon kirjan ensimmäisille sivuille. Tunti tuntuu olevan ohitse ihan liian nopeasti.

//anteeksi, etten oo taaskaan kirjotellut mitenkään ahkerasti. Kiitos niille jotka lukee ja jaksaa tehdä niin vastaisuudessakin vaikken näitä kovin usein julkaisekaan tänne. Tää oli nyt tälläinen väliluku taas, mutta tärkeä juonen kannalta. Mulla on jo idea, odottakaahan vain! Viimesissä luvuissa tulee tapahtumaan enemmän kuin aattelinkaan, hah. + osa tosta lopusta poistui ja jouduin kirjottamaan sen uudelleen, tästä olis tullu pidempi mut en enää jaksa kirjottaa sitä ekaa versioo ;(