Kate -
Zayn istuu vieressäni, puoliunessa. Minä ajan hiljaa, sanaakaan sanomatta. Tunnelma autossa on ollut painostava koko matkan ajan. Tahdon vain äkkiä kotiin.
"Kate?" säikähdän Zaynin ääntä ja katsomatta häneen hengitän syvään ja vastaan:
"No?" Vastaus tulee äkäisemmin kuin luulinkaan.
"Saanko mä tulla sun luokse nukkumaan?" Zayn kysyy ja tuskin saan lauseesta selvää.
"Et", vastaan.
"Miksi?" Zayn kysyy. "Mä en voi mennä kotiin."
"Olisit miettiny sitä aikasemmin", sanon terävästi ja pysähdyn valoihin. Ei enää pitkä matka kotiin, ajattelen.
"No en mä-"
"Niin, ethän sä koskaan", jatkan tiuskimistani.
"...Anteeksi", Zayn sanoo epävarmasti. Huokaan ja käännän katseeni ihan hetkeksi häneen, ennen kuin katson takaisin tiehen. En tahdo törmätä edellämme kulkevaan autoon. "Anna mun tulla sun luokse", hän jatkaa kun en sano mitään. En aio vastata. Ajan vain. Pidän katseeni tiessä, ja vaikka Zayn toistaa lausettaan, joka hiljaa hiipuu kuulumattomiin hänen vaipuessa taas puoliuneen, en vastaa mitään. Ajan vain.
Pysäytän auton Zaynin talon viereen. Se näyttää hämärässä yhä lohduttomammalta. Zayn itse nukkuu istuimella vieressäni. En kuule kuin hiljaista hengitystä, auton ollessa pysähdyksissä. Katson kohti taloa. Sen ikkunoista ei tulvi kotoisasti valoa. Mutta minun pitäisi vain herättää Zayn ja käskeä häntä häipymään. Se olisi ihan helppo homma. Talo kuin talo, hän ei välitä tuossa tilassa juurikaan siitä missä nukkuu. Luulisin. Käännän katseeni Zayniin. Pitkät ripset lankeavat pitkälle tummien silmänalusten päälle. Vahva leuka on sängen peitossa, ja tummat hiuket söpösti sotkussa. Huokaan syvään itsekseni, vaikka kuinka monetta kertaa sinä päivänä, käynnistän auton ja painan kaasun pohjaan ennen kuin ehdin muuttaa mieltäni.
Herätän Zaynin oman kotini pihassa ravistamalla häntä olkapäistä. Hetken katseltuaan harittavilla silmillään ympärilleen, hän hymyilee raukeasti ja nojaa minuun kävellessämme ovelle.
"Ai että mä saankin jäädä tänne?" hän kysyy.
"Ei tule toistumaan montaakaan kertaa, nauti nyt", tuhahdan. Zaynin suusta pääsee ääni, joka kai kuvaa naurua. Hän nojaa minuun yhä vain raskaammin, ja minä yritän avata etuovea avaimillani samalla kun hän hönkii niskaani.
"Älä viitsi nojata muhun", puuskautan ja saan oven vihdoin auki.
"Enkö mä saa nojata mun tyttöystävään?" hän nauraa ja tunnen hänen koko painonsa olevan minun harteillani.
"Mihin?" kysyn mutten ehdi saada vastausta. Minun täytyy pelastaa hylly kaatumiselta, kun Zayn alkaa nojailla siihen saadakseen kengät jaloistaan, ja se heilahtaa rajusti. Autan Zaynin sohvalle istumaan, ja kun palaan tuoden peiton ja tyynyn mukanani, on hän jo nukahtanut. Riisun hänen päällystakkinsa, peittelen hänet ja lähden sitten itse yläkertaan valmistautumaan nukkumiseen. Vaihdan yövaatteet, ja laitan herätyskellon soimaan. Minulla on töitä huomenna, kaikesta huolimatta. Sitten teen iltahommat ja kaadun sängylleni, ryömin peiton alle ja sammutan valot. Olen ihan poikki. Nukahdan nopeasti.
Zayn -
Herään säpsähtäen unestani, ja avaan silmät siristellen valossa, joka tulee ikkunoista, joiden eteen ei ole vedetty verhoja. Hetken ajan olen aivan pihalla. Missä minä olen? Nousen äkkiä istumaan, ja jokin talossa näyttää tutulta. Minun on pakko nousta kokonaan ylös ja hiippailla talon jokaiseen nurkkaan. Ennen lähtöäni riisun haisevat vaatteeni. Tullessani portaiden juurelle kiipeän ne ylös ja käyn läpi jokaisen huoneen yksi kerrallaan. Yhdessä on ihminen. Kävelen sisälle huoneeseen ja näen Katen. Sänky näyttää kovin suurelle, ja hän kovin pienelle, kun hän on siinä yksin. Hymyilen, haukottelen ja istun sängyn reunalle. Ehkä Kate ei pistäisi pahakseen, jos kävisin hänen viereensä? Pyöritän päätäni omalle kysymykselleni, ja kaadun sängylle pitkäkseni. Katella on vain yksi peitto ja tyyny, mutta se ei haittaa. Painan pääni vastem pehmeää lakanaa, joka peittää upottavaa patjaa, ja liikun niin lähelle Katea, että saan ylleni edes pienen kulman peittoa. Sitten nukahdan uudelleen, vain herätäkeni puolen tunnin päästä herätyskellon sointiin.
//anteeksi anteeksi anteeksi anteeksi oikeesti taas :( Mulla oli niin paljon kokeita silloin kun en voinut kirjottaa, katoin kaikki Suomen pelit ja osan niistä muistakin silloin kun MM-kisat oli, ja sitten oon vaan ollut laiska ja inspin puutteessa. Anteeksi. Toivottavasti annatte anteeksi jälleen. Nyt yritän kirjotella useemmin.
Tää luku ei ollu pitkä eikä kiinnostava, eikä edes oikoluettu, mutta mun oli taas pakko saada tänne jotain. Musta tuntuu että sanon nää joka kerta. Mä oon kauhee ihminen
Ootte ihania ihmisiä jotka jaksatte vielä lukee näitä, ja iso kiitos niille jotka kommentoi! Kiitos kiitos kiitos
Uudesta luvusta en nyt uskalla luvata mitään, mutta mulla alkaa kesäloma tässä lauantaina, niin sitten tulee lukua taas kun on aikaa kirjottaa
Kiitos ja anteeksi vielä kerran
keskiviikko 28. toukokuuta 2014
lauantai 10. toukokuuta 2014
Soulmates - 23
Kate -
Se meni vielä huonommin kuin odotin. En edes ollut varma mitä odotin, mutta en ainakaan tätä. Painan pääni käsiini ja paukutan jalkaani auton lattiaan. Minun ei olisi pitänyt mainita mitään Zaynille, niinkuin Steve sanoi.
On varmaankin paras aloittaa ihan alusta. Siitä aamusta kun Steve tuli hakemaan minua. Siitä aamusta, kun menimme hänen äitinsä luokse. Olin kertonut Zaynille osoitteen ja selittänyt tehtäväni. Sinä aamuna me sinne menimme, söimme, juttelimme ja minä Steve esitimme olevamme edelleen pari. Mutta me emme olleet luonnollisia, Steven äiti kysyi outoja kysymyksiä koska hän näki lävitsemme, ja sillä samaisella hetkellä soi ovikello. Zayn tuli paikalle ja alkoi tapella Steven kanssa. Steven äiti oli sekaisin, minä olin sekaisin, ja pian poliisit olivat ovella. He veivät tappelupukarit asemalle, kuulustelivat, sakottivat tai tekivät mitä lienevätkään tehneet, minulle riitti tuossa vaiheessa ja minä marssin juna-asemalle ja matkasin kotiin. Zayn tuli perässä myöhemmin, ja nyt me olemme riidoissa. Minun piti tavata hänen kanssaan tänään, mutta hän ilmoitti olevansa kipeä ja nyt minä istun keskellä ei mitään, miettien missä kohtaa kaikki alkoi mennä päin mäntyä.
Joten hienoa. Todella upeaa. En ole väleissä Zaynin kanssa, Steve ja hänen koko perheensä vihaavat minua ja hänen tyttöystävänsä joutuu luultavasti Steven äidin kuulusteluun (jolloin minun pettämiseni tulee varmasti ilmi). Ensimmäinen yksityiskohta koko tässä jutussa harmittaa minua eniten. Mutta minäkin olen vihainen Zaynille. Hän ei pitänyt tehtävästäni, mutta ei hänen olisi tarvinut tulla pilaamaan kaikkea. Hän lupasi olla tulematta, ja hän petti luottamukseni. Tiedän, että suostumiseni koko hommaan oli tyhmästi tehty, mutta kyseessä oli sentään oma talo ja ikuinen rauha. No, talo minulla on yhä, mutta olen silti hyvin onneton.
Vaikka toisaalta, Steven äiti näki ettei kaikki ollut hyvin, ilmapiiri Steven äidin luona oli kamalan painostava ja teennäinen. Joten Zayn tavallaan tuli ja pelasti minut. En tiedä mitä ajatella, mutta toisaalta kaikki on nyt ohitse.
Käynnistän auton ja ajan hiljakseen kotiin. Minulla ei ole töitä tänään, mutta huomenna palaan normaaliin arkeeni. Tekee hyvää palata normirutiineihin kaiken tapahtuneen jälkeen. Ja nyt kun tätä tarkemmin ajattelee, olihan se aika koomista. ´Tai tottakai Steven oli tiedettävä että Zayn saa asian selville. Tai että hänen äitinsä huomaa. Hän ei ollut miettinyt kaikkea loppuun asti. Kuten en minäkään. Pysäköin autoni talon pihaan ja astelen ovelle. Avaan oven avaimellani ja jätän kengät mennessäni eteiseen. Takin riisun päältäni ja kävelen yläkertaan. Sitten vain rojahdan sängylle. Minulla ei ole mitään suunnitelmia tälle päivälle, nyt kun kaikkia suunnitelmani peruuntuivat. Ja pyh, Zayn ei varmastikaan ole kipeä. Hän ei vain tahdo nähdä minua. Enkä minäkään ole varma tahdoko nähdä häntä. Juuri nyt tuntuu siltä että en. Suljen silmät ja olen jo nukahtaa kun kuulen puhelimeni soivan. Vaativasti se käskee minua vastaamaan siihen. Nousen ylös ja vastaan.
"Kate", sanon luuriin kun en tunnista numeroa.
"Liam täällä hei", kuulen matalan äänen vastaavan. Mietin hetken tunnenko yhtäkään Liamia, ja sitten tajuan, että tunnenhan minä.
"Um, hei vain", sanon hiukan arastellen.
"Oliko sun tarkotus nähdä Zayn tänään?" Liam kysyy. Nyt olen aivan ulapalla.
"Uh, joo oli", vastaan.
"Se on täällä. Se sönköttää jotakín susta ja tapaamisesta mutta se on niin kännissä ettei sen puheesta saa edes selvää", Liam nauraa.
"Eliiii, pitäiskö mun hakea se sieltä pois?" kysyn tyhmästi.
"No sitähän mä tässä vähän lähdin soittamaan", Liam hekottaa taas.
"Okei, no missä te ootte?" kysyn ja odottelen. Saatan kuulla huutoa linjalta.
"Mun luona. Sähän olit täällä silloin, etkös sä osaa tänne tulla?" Liam kysyy vuorostaan.
"Joo osaan", sanon ja huokaan mielessäni.
"Hyvä. No nähdään pian!" Liam sanoo ja lopettaa puhelun. En voi muuta kuin nousta sängystä, korjailla lettiäni ja lähteä ajamaan.
Saavun perille muutamien harhakäännösten jälkeen. Aikaa on kulunut melkein puolet enemmän kuin mitä silloin kun ajoin tänne Zaynin kanssa. En muista Liamin asunnon numeroa kunnolla, mutta löydän hänen sukunimensä ensimmäisessä kerroksessa olevasta taulusta. Kävelen rappuset ylös koska hissi on epäkunnossa. Etsin oikean asunnon ja pimpotan. Joudun odottelemaan tosi kauan ennen kuin joku vaivautuu avaamaan. Se on Liam, heti hänen takanaan seisoo Zayn, joka ei todellakaan näytä olevan kunnossa.
"Hei", sanon epävarmasti. Liam viittaa minut sisälle, jonka jälkeen astun sisälle asuntoon ja saan Zayniltä ison halauksen. Hän nojautuu minuun koko painollaan ja hönkii alkoholin hajua naamalleni.
"Kiva että tulit hakemaan sen pois", Liam nauraa ja tuo Zaynille tämän takin. Zayn näyttää vihaiselta.
"Olisin mä itsekin voinut soittaa ja pyytää kyytiä. Älkää hössöttäkö", hän sammaltaa. Minä ja Liam tartumme häntä yhdessätuumin käsistä ja talutamme hänet koko matkan alas ja autolle. Sitten Liam jää hetkeksi juttelemaan minun kanssani samalla kun Zayn istuu autoon ja alkaa mököttää. Automatkasta on tulossa pitkä ja raskas meille molemmille.
//anteeeeeksi kamalan paljon. Lyhyt luku, hyvin sekavaa mutta mun oli taas pakko saada jotakin aikaseksi, ettei tää blogi ihan kuihdu. On ollut niin paljon kokeita ja niitä on tulossa niin paljon ettei mulla oo aikaa kirjotella näitä. Sitten kun kokeet on ohitse niin alan taas toivon mukaan ahkerammin kirjotella. Antakaa anteeksi! :(
Ei oikoluettu!
+ seuraatteko te lätkän MM-kisoja? Mä oon oottanu niitä siitä asti kun olympiajääkiekot loppu hehe :D
Kikatkaa hei toki jos on jotaki asiaa! (realityduck) lol
Se meni vielä huonommin kuin odotin. En edes ollut varma mitä odotin, mutta en ainakaan tätä. Painan pääni käsiini ja paukutan jalkaani auton lattiaan. Minun ei olisi pitänyt mainita mitään Zaynille, niinkuin Steve sanoi.
On varmaankin paras aloittaa ihan alusta. Siitä aamusta kun Steve tuli hakemaan minua. Siitä aamusta, kun menimme hänen äitinsä luokse. Olin kertonut Zaynille osoitteen ja selittänyt tehtäväni. Sinä aamuna me sinne menimme, söimme, juttelimme ja minä Steve esitimme olevamme edelleen pari. Mutta me emme olleet luonnollisia, Steven äiti kysyi outoja kysymyksiä koska hän näki lävitsemme, ja sillä samaisella hetkellä soi ovikello. Zayn tuli paikalle ja alkoi tapella Steven kanssa. Steven äiti oli sekaisin, minä olin sekaisin, ja pian poliisit olivat ovella. He veivät tappelupukarit asemalle, kuulustelivat, sakottivat tai tekivät mitä lienevätkään tehneet, minulle riitti tuossa vaiheessa ja minä marssin juna-asemalle ja matkasin kotiin. Zayn tuli perässä myöhemmin, ja nyt me olemme riidoissa. Minun piti tavata hänen kanssaan tänään, mutta hän ilmoitti olevansa kipeä ja nyt minä istun keskellä ei mitään, miettien missä kohtaa kaikki alkoi mennä päin mäntyä.
Joten hienoa. Todella upeaa. En ole väleissä Zaynin kanssa, Steve ja hänen koko perheensä vihaavat minua ja hänen tyttöystävänsä joutuu luultavasti Steven äidin kuulusteluun (jolloin minun pettämiseni tulee varmasti ilmi). Ensimmäinen yksityiskohta koko tässä jutussa harmittaa minua eniten. Mutta minäkin olen vihainen Zaynille. Hän ei pitänyt tehtävästäni, mutta ei hänen olisi tarvinut tulla pilaamaan kaikkea. Hän lupasi olla tulematta, ja hän petti luottamukseni. Tiedän, että suostumiseni koko hommaan oli tyhmästi tehty, mutta kyseessä oli sentään oma talo ja ikuinen rauha. No, talo minulla on yhä, mutta olen silti hyvin onneton.
Vaikka toisaalta, Steven äiti näki ettei kaikki ollut hyvin, ilmapiiri Steven äidin luona oli kamalan painostava ja teennäinen. Joten Zayn tavallaan tuli ja pelasti minut. En tiedä mitä ajatella, mutta toisaalta kaikki on nyt ohitse.
Käynnistän auton ja ajan hiljakseen kotiin. Minulla ei ole töitä tänään, mutta huomenna palaan normaaliin arkeeni. Tekee hyvää palata normirutiineihin kaiken tapahtuneen jälkeen. Ja nyt kun tätä tarkemmin ajattelee, olihan se aika koomista. ´Tai tottakai Steven oli tiedettävä että Zayn saa asian selville. Tai että hänen äitinsä huomaa. Hän ei ollut miettinyt kaikkea loppuun asti. Kuten en minäkään. Pysäköin autoni talon pihaan ja astelen ovelle. Avaan oven avaimellani ja jätän kengät mennessäni eteiseen. Takin riisun päältäni ja kävelen yläkertaan. Sitten vain rojahdan sängylle. Minulla ei ole mitään suunnitelmia tälle päivälle, nyt kun kaikkia suunnitelmani peruuntuivat. Ja pyh, Zayn ei varmastikaan ole kipeä. Hän ei vain tahdo nähdä minua. Enkä minäkään ole varma tahdoko nähdä häntä. Juuri nyt tuntuu siltä että en. Suljen silmät ja olen jo nukahtaa kun kuulen puhelimeni soivan. Vaativasti se käskee minua vastaamaan siihen. Nousen ylös ja vastaan.
"Kate", sanon luuriin kun en tunnista numeroa.
"Liam täällä hei", kuulen matalan äänen vastaavan. Mietin hetken tunnenko yhtäkään Liamia, ja sitten tajuan, että tunnenhan minä.
"Um, hei vain", sanon hiukan arastellen.
"Oliko sun tarkotus nähdä Zayn tänään?" Liam kysyy. Nyt olen aivan ulapalla.
"Uh, joo oli", vastaan.
"Se on täällä. Se sönköttää jotakín susta ja tapaamisesta mutta se on niin kännissä ettei sen puheesta saa edes selvää", Liam nauraa.
"Eliiii, pitäiskö mun hakea se sieltä pois?" kysyn tyhmästi.
"No sitähän mä tässä vähän lähdin soittamaan", Liam hekottaa taas.
"Okei, no missä te ootte?" kysyn ja odottelen. Saatan kuulla huutoa linjalta.
"Mun luona. Sähän olit täällä silloin, etkös sä osaa tänne tulla?" Liam kysyy vuorostaan.
"Joo osaan", sanon ja huokaan mielessäni.
"Hyvä. No nähdään pian!" Liam sanoo ja lopettaa puhelun. En voi muuta kuin nousta sängystä, korjailla lettiäni ja lähteä ajamaan.
Saavun perille muutamien harhakäännösten jälkeen. Aikaa on kulunut melkein puolet enemmän kuin mitä silloin kun ajoin tänne Zaynin kanssa. En muista Liamin asunnon numeroa kunnolla, mutta löydän hänen sukunimensä ensimmäisessä kerroksessa olevasta taulusta. Kävelen rappuset ylös koska hissi on epäkunnossa. Etsin oikean asunnon ja pimpotan. Joudun odottelemaan tosi kauan ennen kuin joku vaivautuu avaamaan. Se on Liam, heti hänen takanaan seisoo Zayn, joka ei todellakaan näytä olevan kunnossa.
"Hei", sanon epävarmasti. Liam viittaa minut sisälle, jonka jälkeen astun sisälle asuntoon ja saan Zayniltä ison halauksen. Hän nojautuu minuun koko painollaan ja hönkii alkoholin hajua naamalleni.
"Kiva että tulit hakemaan sen pois", Liam nauraa ja tuo Zaynille tämän takin. Zayn näyttää vihaiselta.
"Olisin mä itsekin voinut soittaa ja pyytää kyytiä. Älkää hössöttäkö", hän sammaltaa. Minä ja Liam tartumme häntä yhdessätuumin käsistä ja talutamme hänet koko matkan alas ja autolle. Sitten Liam jää hetkeksi juttelemaan minun kanssani samalla kun Zayn istuu autoon ja alkaa mököttää. Automatkasta on tulossa pitkä ja raskas meille molemmille.
//anteeeeeksi kamalan paljon. Lyhyt luku, hyvin sekavaa mutta mun oli taas pakko saada jotakin aikaseksi, ettei tää blogi ihan kuihdu. On ollut niin paljon kokeita ja niitä on tulossa niin paljon ettei mulla oo aikaa kirjotella näitä. Sitten kun kokeet on ohitse niin alan taas toivon mukaan ahkerammin kirjotella. Antakaa anteeksi! :(
Ei oikoluettu!
+ seuraatteko te lätkän MM-kisoja? Mä oon oottanu niitä siitä asti kun olympiajääkiekot loppu hehe :D
Kikatkaa hei toki jos on jotaki asiaa! (realityduck) lol
Tilaa:
Kommentit (Atom)